Tubettaja opettaa katsojat kokkaamaan kasvisruokaa – ja se teki hänestä yrittäjän

Reilun vuoden takainen vegaanihaaste muutti Paju Purovuon elämän. Nyt hän pyörittää kasvisruoka-aiheista YouTube-kanavaa ja omaa osakeyhtiötään.

Paju Purovuota, 28, voi kutsua someveteraaniksi.

– Olen ollut teinistä lähtien kiinni puhelimessani. Vanhemmat aina sanoivat, että tule pois sieltä somesta. Nyt voin sanoa heille, että hähää, tämä on työtäni, Purovuo sanoo.

Tarkemmin sanottuna Purovuo on ammatiltaan tubettaja ja osakeyhtiön hallituksen puheenjohtaja.

Hänen päätyönsä on PS Olen vegaani -niminen YouTube-kanava. Videoilla kanavan perustajakaksikko – Purovuo ja hänen ystävänsä Minni Väärä – näyttää, miten helppoa kasvissyönti voi olla.

Nämä kolme asiaa tekevät mahdolliseksi sen, että Purovuo tienaa leipänsä uudessa ammatissa.

Tubettaja Paju Purovuo on 28-vuotias someveteraani.

1. Taito ja tahto puhutella yleisöä

Purovuolla on ollut jo muutaman viime vuoden ajan vakiintunut seuraajakunta omissa sosiaalisen median kanavissaan, blogissa ja kuvapalvelu Instagramissa.

Pari vuotta sitten hän innostui Snapchatista, johon kuvataan lyhyitä, 24 tunnissa palvelusta katoavia videopätkiä. Koska Purovuo liittyi Snapchatiin heti sen yleistyttyä, hänestä tuli nopeasti yksi kanavan seuratuimmista suomalaisista.

Samoihin aikoihin hän tutustui somessa niin ikään aktiivisesti pyörineeseen Minni Väärään. Kaksikko ystävystyi ja alkoi ideoida yhteisiä projekteja.

– Some oli siinä vaiheessa minulle jo vähän enemmän kuin harrastus, lähempänä työtä.

Siihen mennessä Purovuo oli hankkinut somekanavillaan pientä sivutuloa, mutta hänellä oli hommaan ammattimainen ote. Hän ymmärsi sosiaalisen median lainalaisuudet, päivitti tilejään säännöllisesti ja mietti sisältöjä ja visuaalista ilmettä kunnianhimoisesti.

Purovuo on seurannut läheltä sosiaalisen median ja siihen liittyvän sisältömarkkinoinnin nousua: Ensin tulivat asujaan ja kotejaan esittelevät tyylibloggaajat, joista kasvoi henkilöbrändejä ja lukijakuntansa mielipidevaikuttajia. Yritykset lähettivät heille meikkejä ja vaatteita vastineeksi maininnasta blogitekstissä. Hiljalleen kaupallisissa yhteistöissä alkoi liikkua tavaran lisäksi rahaa ja bloggaajien toiminta ammattimaistui.

Blogien ensimmäisestä aallosta on nyt noin vuosikymmen. Vuonna 2017 kymmenet suomalaiset somepersoonat elättävät itsensä mainoskampanjoilla ja houkuttelevat suurempia yleisöjä kuin monet perinteiset mediat. Toimistot ja mediatalot myyvät mainoksia ja koordinoivat kampanjoita somevaikuttajien puolesta.

Sosiaaliseen mediaan keskittyminen on nyt varteenotettava ammatillinen suunta monelle henkilöbrändäyksen ja yleisön puhuttelun hallitsevalle.

Purovuolle ja Väärälle sopiva ratkaisu löytyi vähän kuin sattumalta viime vuoden alussa, kun he päättivät kokeilla vegaanihaastetta. Ideana oli elää kasviperäisellä ruualla kuukauden ajan ja raportoida siitä someen. Purovuo innostui vegaaniudesta niin, ettei palannutkaan haastekuun jälkeen entiseen ruokavalioonsa. Samalla heräsi ajatus, että ruokavalion ympärille voisi kehitellä muutakin.

– Pyörittelimme Minnin kanssa kaikenlaisia ideoita. Harkitsimme esimerkiksi vegaanikahvilaa. Sitten tajusimme, että vegaaneille suunnattua YouTube-kanavaa ei Suomessa vielä ole. Siinä oli selvä markkinarako.

Vegaaniblogeja oli paljon, esimerkiksi suosittu Chocochili, mutta erityisesti nuorten suosima YouTube näytti valloittamattomalta mantereelta. Syntyi PS Olen vegaani -kanava, jonka videoilla kokataan vegaaniruokaa ja tutkitaan kauppojen valikoimia.

Yleisöpohja oli valmiina, sillä suuri osa Purovuon ja Väärän henkilökohtaisten someprofiilien seuraajista siirtyi PS Olen vegaanin seuraajiksi.

Kun kanavalla ennen viime jouilua kokattiin porkkalaa, käyttötarkoitukseltaan kylmäsavulohta muistuttavaa vegaaniruokaa, katsojamäärät räjähtivät tuhansista kymmeniin tuhansiin. Porkkala-videolla on nyt yli 45 000 näyttökertaa.

PS Olen vegaani -kanava opettaa katsojat kokkaamaan helppoa kasvisruokaa.

2. Someen sopiva aitous

Purovuo uskoo, että PS Olen vegaanin suosiota selittää helppous. Reseptit eivät ole monimutkaisia vaan ruuanlaiton alkeita opettelevalle soveltuvia.

– Pinaattilettuja ja sellaista, ei mitään vaikeaa. En ole edes laittanut paljon ruokaa aiemmin.

Toinen selitys on se, että kanavalla ei saarnata. Tekijät ovat ryhtyneet vegaaneiksi vastikään, ja he opettelevat uutta ruokavaliota ikään kuin yhdessä katsojien kanssa, kokeilevat ja mokailevat.

Eikä katsojien edes tarvitse olla vegaaneja.

– Teemme videoita ihan kaikille. Minusta on hienoa, jos joku pitää vaikka yhden kasvisruokapäivän viikossa.

Purovuon ja Väärän esiintymistyyli on someen sopivan rempseä. He julkaisevat myös pieleen menneitä videopätkiä, nauravat ja hassuttelevat.

Tarkoitus ei ole olla vegaaniruuan ylin auktoriteetti vaan aito. Siksi somepersooniin yleensä tykästytään: he antavat jotain itsestään, päästävät kurkistamaan elämäänsä, ovat katseiden kohteina mutta puhuttelevat yleisöä kuin kavereitaan. Kun he suosittelevat jotakin tuotetta, vinkki tuntuu ystävältä tulleelta. Se houkuttelee mainospaikkoja etsiviä yrityksiä.

Vegaanitubettajien ei ole toistaiseksi tarvinnut erikseen kysellä yhteistyökumppaneita. Purovuon mukaan lähes kaikki diilit ovat syntyneet yritysten aloitteesta.

Välittömyys ja aitous ovat videoilla tienaavan tubettajan valtteja. Seuraavaksi Paju Purovuo tähtää televisoon.

3. Täydellinen ajoitus

Kun PS Olen vegaani alkoi menestyä, Purovuo irtisanoutui visualistin työstään sisustusliikkeessä ja siirtyi yrittäjäksi. Väärästä tuli PS Olen vegaanin toimitusjohtaja, Purovuosta hallituksen puheenjohtaja.

– Ei meitä pelottanut. Jännitti tietysti, mutta jotenkin oli sellainen uhkarohkea luottamus, että kyllä tämä kannattaa, Purovuo sanoo.

Hän tekee silloin tällöin vuoroja vanhalla työpaikallaan, mutta välillä aika tahtoo loppua kesken. PS Olen vegaanin kevät on jo varattu täyteen mainoskampanjoita. Se tarkoittaa, että Purovuo ja Väärä suunnittelevat ja kuvaavat videoita, tekevät Instagram-postauksia ja istuvat kokouksissa.

Huolestuttavin hetki yrittäjäksi hyppäämisessä oli, kun Purovuon piti kertoa vanhemmilleen irtosanoutumisesta.

– Mutta he olivatkin heti mukana ja uskoivat minuun.

Purovuo tiesi, että aika on oikea. Nyhtökauravillityksestä alkanut vegaanibuumi tuntui vain voimistuvan, ja myös videoiden suosio kasvoi hurjaa vauhtia. YouTubesta kuitenkin puuttuivat aikuiset tekijät – se oli jäänyt teinien alueeksi.

– Meidän katsojamääristämmekin huomaa, että aikuiset eivät ole vielä tottuneet YouTuben käyttämiseen. Meillä on yli 8000 tilaajaa, suurin osa ikäryhmästä 18–24. Yksittäisillä videoilla sen sijaan saattaa olla kymmeniä tuhansia katsojia. Monet heistä ovat vähän vakituista tilaajakuntaa vanhempia.

Ero johtuu siitä, että nuoret käyttävät YouTubea omilla tunnuksillaan, tilaavat kanavia ja kommentoivat videoita. Aikuiset taas katsovat yksittäisiä videoita vierailijoina, kirjautumatta sisään YouTubeen.

Suosituimmat bloggaajat, tubettajat ja muut sometähdet ovat suunnitelleet vaatemallistoja, lanseeranneet kosmetiikkatuotteita ja kirjoittaneet kirjoja.

Purovuolle ja Väärällekin tubettaminen on vasta ensimmäinen askel. Jo nyt he ovat laajentaneet konsultointiin: tubettajat ovat esimerkiksi käyneet kertomassa Tallinkin keittiömestareille, miten laivojen vegaaniruokatarjontaa voisi parantaa. Tulevaisuudessa on tarkoitus tarjota yrityksille työpajatyyppisiä opastuksia vegaaniuden saloihin.

Sitä seuraava etappi on televisio. Neuvotteluja tv-esiintymisistä on jo käyty.

– Olisi mahtavaa saada Suomeen vegaaninen kokkiohjelma. Ruotsissa sellainen jo on.

OP on mukana Tubecon-tapahtumassa yhtenä pääyhteistyökumppaneista. Tarjoamme asiakkaillemme myös lippuedun, joka on voimassa 31.5.2017 asti. Lue lisää!

Lue myös, miksi stand up -koomikko kouluttaa yrityskohtajia.

Tuoreimmat
Puukauppa käy vilkkaasti – jopa ennätystahtiin
Puukauppa käy vilkkaasti – jopa ennätystahtiin
Tänä vuonna puukaupalle on erinomaiset edellytykset ja odotettavissa on jälleen uusi hakkuuennätys. Näin metsätalouden edustajat kommentoivat puumarkkinaa.
Juhannus vaikuttaa suomalaisten kulutustottumuksiin – ”Kesällä miehet ovat elämyshakuisempia ja naiset tekevät enemmän heräteostoksia”
Juhannus vaikuttaa suomalaisten kulutustottumuksiin – ”Kesällä miehet ovat elämyshakuisempia ja naiset tekevät enemmän heräteostoksia”
Tutkimuksen mukaan suomalaiset kuluttavat juhannuksena eniten rahaa tarjoiluihin ja ruoanlaittoon. Tutut keskikesän juhlaperinteet elävät edelleen, mutta juhannushäiden sijaan nuoret suuntaavat...
Graafikon pätkätyöt taakseen jättänyt Keijo: ”Uusi työ vahtimestarina tuntuu jopa kutsumukselta”
Graafikon pätkätyöt taakseen jättänyt Keijo: ”Uusi työ vahtimestarina tuntuu jopa kutsumukselta”
Puolen vuoden lomautus ja sitä seurannut työnantajan konkurssi sysäsivät viisikymppisen Keijo Korhosen lopulta työhön, joka sopii hänen luonteelleen. Vaikka kolmen vuoden työttömyys ketutti...
Taloustaidot haltuun jo nuorena
Taloustaidot haltuun jo nuorena
Oman talouden hallitseminen on elintärkeä taito. Nuorena aloitettu omien menojen suunnittelu ja säästäminen opettavat järkevään rahankäyttöön.

OP sosiaalisessa mediassa