Seitsemän laihaa vuotta takana – onko vihdoin Nokian nousun aika?

90-luvulla suomalainen Nokia mullisti ihmisten tavan kommunikoida. Pitkään Suomi ja Nokia olivat matkapuhelinmarkkinoilla se suurin ja kaunein, mutta sitten tapahtui romahdus. Olisiko juhlavuoden kunniaksi aika nousta takaisin piikkipaikalle?

Nokian tarina on monella tapaa kuin Disney-sadusta. Matka kalossitehtaasta maailman suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi ei ole niitä kaikkein tyypillisimpiä. Nykyisin monialaiset yritykset eivät ole mikään kummajainen, mutta 80-luvulla se ei ollut arkipäivää.

Ensimmäinen askel tiellä kohti mukana kulkevia viestintälaitteita otettiin vuonna 1986. Tuolloin Nokia julkaisi ensimmäinen kannettavan NMT-käsipuhelimen, Mobira Citymanin. Likipitäen tiiliskiven kokoinen ”kännykkä” maksoi ilmestyessään 24 000 markkaa eli nykyrahassa reippaat 7000 euroa.

Citymanin kansainvälinen läpimurto tuli muutamaa vuotta myöhemmin, kun Neuvostoliiton presidentti Mihail Gorbatšov soitti mystisellä laitteella puhelun Moskovaan ollessaan lehdistötilaisuudessa Suomessa. Kyseessä oli Nokian markkinointitempaus, joka hakee vertaistaan.

8110 ja The Matrix

Nokian ensimmäinen GSM-puhelin tuli markkinoille vuonna 1991. Samana vuonna soitettiin myös ensimmäinen GSM-puhelu, eikä maailma enää ollut entisensä. 90-luvun puolivälissä matkapuhelimet alkoivat yleistyä ja Nokia toi markkinoille useita ikonisia matkapuhelimia, kuten 1611, 3110 ja 8110:n, joista viimeinen oli isossa roolissa The Matrix–elokuvassa.

– Kun puhutaan Nokiasta, puhutaan maailman ikonisimmasta matkapuhelinbrändistä. Se on jättänyt moneen suomalaiseen syvän muistijäljen, toteaa HMD Globalin Ossi Korpela.

Nokian matkapuhelimien valmistuslisenssi myytiin pari vuotta sitten kotimaiselle start-up –firmalle nimeltään HMD. Yrityksen riveissä vaikuttaa useita entisiä Nokialaisia, joihin lukeutuu myös Ossi Korpela, joka vetää HMD:n Pohjoismaiden liiketoimintaa.

Korpelan vuodatus Nokian ikonisuudesta ja muistijäljestä pitää paikkaansa. Nopealla gallupilla kaveripiiristä ylivoimaisesti suurin osa on aloittanut matkapuhelinuransa Nokialaisella. Eikä ihme, sillä aikanaan Nokia oli suurin ja kaunein.

Pitkään matkapuhelinmarkkinoilla näytti siltä, että Nokian menestystä ei pidättele mikään. Se kehitteli rinta rinnan matkapuhelinverkkoja ja ylivertaisia puhelinmalleja. Vuonna 2002 markkinoille tuli ensimmäinen 3G-puhelin 6550 ja kosketusnäytöllinen puhelin vuonna 2005. Sen nallinimi oli 7710. Pari vuotta myöhemmin Nokian markkinaosuus matkapuhelimista oli yli 40%.

Apple ja Android löivät Nokian

Kaikki näytti lupaavalta, mutta vuonna 2007 markkinoille tuli tietokonevalmistaja Applen iPhone, joka mullisti puhelinmarkkinat uudelleen. Samana vuonna markkinoille tuli Google mobiililaitteille kehittämä käyttöjärjestelmä Android, josta muodostui maailman suosituin alusta.

Applen kehittäessä iOS-käyttöjärjestelmäänsä ja Googlen Androidia, luotti Nokia ensin Symbianiin ja myöhemmin Windows Phone 7:ään. Valinta ei tainnut osua kohdilleen, sillä matkapuhelinmarkkinoilla jyräsi Android.

Pitkän linjan Nokialainen Korpela muistaa hyvin ajan jolloin käyttöjärjestelmäpäätökset tehtiin, mutta ei halua mutustella asiaa sen enempää. Nokian kehitystä seurannut OPn seniorianalyytikko Hannu Rauhala sen sijaan lähtee mukaan ajatusleikkiin mielellään.

– Jälkiviisaana on helppo sanoa, että Nokian olisi ollut järkevämpi lähteä mukaan avoimeen järjestelmään. Silloisella 40% markkinaosuudella Nokian olisi ollut hyvät eväät neuvotella asioista Googlen kanssa, toteaa Rauhala.

Rauhalan näkemyksen mukaan Nokia olisi voinut toisenlaisella käyttöjärjestelmäpäätöksellä olla edelleen suurin ja kaunein matkapuhelinvalmistaja, mutta toisin kuitenkin kävi.

Vuonna 2010 Nokian puhelimia myytiin maailmanlaajuisesti 120 miljoonaa kappaletta. Puolessa vuosikymmenessä sukellus oli hurja, sillä vuonna 2016 puhelimia myytiin enää 20 miljoonaa.

Älypuhelimissa Nokian markkinaosuus oli Business Insider Nordic -julkaisun mukaan vuoden 2016 alussa 0,7% koko markkinasta. Ei siis ihme, että Microsoft halusi myydä Nokian puhelimien lisenssin muualle.

HMD Globalin Ossi Korpela uskoo Nokian uuteen nousuun.

Uuden alun äärellä

Vuonna 2017 Nokia on uuden alun äärellä. Suomalaisen HMD Globalin hankittua Nokian matkapuhelinlisenssi, on markkinoille tullut yhdeksässä kuukaudessa yhdeksän uutta puhelinmallia. Tällä hetkellä lippulaiva on elokuussa lanseerattu Nokia 8. Puhelin perustuu vihdoin maailman suosituimmalle käyttöjärjestelmälle, Androidille.

– Jos kuluttaja hakee hieman keskihintaista kalliimpaa älypuhelinta, niin Nokian kasi on todella hyvä. Siinä on alan paras mobiiliprosessori, kamerateknologia on huippua ja puhelin on muovattu yhdestä alumiinipalasta. Se on aito Nokia, veistelee HMD:n Ossi Korpela

HMD Ossi Korpelan äänessä ja olemuksessa sekoittuvat lapsenomainen innostuneisuus ja aito ylpeys omaa tuotettaan kohtaan. Keskustelutuokion alussa Korpela laskee itselleen kupillisen kahvia, mutta siihen ei vajaan tunnin aikana ehditä koskea. Puhe ei ole taukoa kertaakaan, saati hymy kaikkoa kasvoilta.

– Olen ihan hirveän innostunut meidän setupista. Kiva olla mukana suomalaisessa nuoressa start-upissa. Meillä on matala hierarkia ja asioita tehdään käytännönläheisesti, kertoo Korpela.

Innostuneisuudelle on syynsä, sillä tämän vuoden tammikuussa julkaistu ensimmäinen älypuhelinmalli Nokia 6 myytiin loppuun Kiinassa minuutissa. Nokian comeback-puhelinta varattiin ennakkoon 1,3 miljoonaa kappaletta.

HMD on pienehkö yritys, sillä sen palveluksessa työskentelee 600 ihmistä. Toki alihankkijoina ja kumppaneina on suuri määrä työntekijöitä, sillä puhelimia HMD ei valmista itse. Ne tekevät kiinalainen Foxconn, joka on maailman suurin elektroniikan sopimusvalmistaja.

OPn senioristrategi näkee Foxconnin roolin Nokian tulevaisuudessa ratkaisevana tekijänä, sillä suuren volyymin tuotteista puhuttaessa valmistajalla on iso rooli. Kiinalaistehtaalta tulevat Nokian lisäksi muun muassa Applen puhelimet.

– Foxconn pystyy auttamaan siinä millaisia komponentteja kannattaa käyttää ja miten puhelimia valmistetaan. HMD on oppinut Nokian virheistä ja luottaa puhtaaseen Androidiin. Siinä mielessä Nokialla on mahdollisuuksia nousta suurimmaksi puhelinvalmistajaksi, visioi Rauhala.

Helppoa se ei kuitenkaan tule olemaan, sillä älypuhelimet ovat muotibisnestä, jossa asioita on välillä hankala ennustaa.

– Jotkut lyövät läpi ja jotkut eivät, toteaa Rauhala.

Nokia on kotimainen

Nokian tärkeimpiä ominaisuuksia on edelleen kotimaisuus, mikä korostuu esimerkiksi Nokia 8:n kohdalla. Puhelimen takakannessa lukee Karaportti, Espoo ja Finland. Se mistä tuotteet ovat lähtöisin on merkityksellistä HMD:läisille. Vaikka tuote on globaali, juurilla on suuri merkitys.

– Nokia tunnetaan luotettavuudesta, kestävyydestä ja helppokäyttöisyydestä. Näiden lisäksi se edustaa pohjoismaista designia, kertoo Korpela.

90-luvun hullujen vuosien kestävyydestä varmasti jäädään, sillä esimerkiksi Nokian 1611:n pystyi huoletta pudottamaan kerrostalon rappukäytävässä kakkoskerroksesta lattialle ilman sen suurempia vahinkoja.

Nokian korostamat iskun-, roiskeveden- ja pölynkestävyys, sekä akun kesto ovat tärkeitä argumentteja erityisesti Aasiassa. Sekä älypuhelimissa että perusluureissa. OPn Hannu Rauhalan mukaan syrjäisissä kylissä saattaa hyvinkin olla yksi puhelin, jota käyttävät kaikki asukkaat.

– Virtapistokkeitakaan ei ole joka nurkalla, joten akun kesto on tärkeää.

Nokia 3310 3G on retromalli, joka perustuu löyhästi klassikkomalli 3310:aan.

Ovatko puhelimet jo liian kalliita?

Parin vuosikymmenen takaiset puhelimet olivat aikanaan hintavia, mutta jos markkinoille oltaisiin tuotu kuuden tuhannen markan luuri, olisi osalla saattanut mennä kampaviinerit väärään kurkkuun. Hinnat ovat hilautuneet hiljalleen samalla tasolle ensimmäisten NMT-puhelimien kanssa. Ossi Korpelan mukaan tonnin pulittaminen puhelimesta ei välttämättä ole liikaa.

– Puhelin on nykyisellään todella henkilökohtainen väline. Sen kanssa nukutaan, itketään, nauretaan ja syödään. Se on kädessä jatkuvasti ja siellä on koko elämä. Niitä käytetään niin älyttömästi, että ne voisivat maksaa jopa enemmän.

Tätä taustaa vasten onkin hieman erikoista, että Nokian lippulaiva 8 maksaa kaupoissa vajaat 600€. Ominaisuuksiinsa nähden se ei ole kovinkaan kallis. Sille on syynsä. HMD pitää katteen kohtuullisena.

Katteen pienuus ei yllätä OPn Hannu Rauhalaa, sillä matkapuhelinbisnes on jo pitkään ollut volyymibisnestä, jossa katteet ovat pieniä ja määrät suuria.

Kymmenen vuotta on pitkä aika puhelinmarkkinoilla

HMD:n Nokian puhelimien valmistamiseen oikeuttava lisenssisopimus kestää kymmenen vuotta, mikä on matkapuhelinmarkkinoilla varsin pitkä aikaväli. Tuohon mahtunee melkoinen määrä puhelinmalleja, mutta se saattaa pitää sisällään myös koko mobiililaitteiden käyttöliittymän muutoksen.

– Tällä hetkellä se näyttäisi olevan noin viiden tuuman laadukkaalla näytöllä oleva laite, jota pidetään taskussa. Tulevaisuudessa se voi olla jotain muuta, sanoo HMD:n Ossi Korpela.

Se jotain muuta saattaa hyvinkin olla lisätty todellisuus (AR). Vaikka puhelinlaitteet tulisivat olemaan hyvin samankaltaisia kuin nyt, voi sisältö muuttua. Apple julkisti hetki sitten uuden käyttöjärjestelmäversion iOS 11, joka tukee AR:ää laajemmin.

Augmented reality on muun muassa Pokémon Go:sta tuttua puuhaa ja siitä ovat erityisen kiinnostuneita juuri pelivalmistajat. Joukkoon on lähtenyt myös Ikea, jonka AR-sovellus on kerännyt iPhonen uuden käyttöjärjestelmän julkaisun jälkeen kolme miljoonaa latausta.

Ikea AR applikaatiolla käyttäjä voi sovittaa huonekalujätin valikoimassa olevia tuotteita omaan kotiinsa lisätyn todellisuuden kautta. Ominaisuus tosin toimii vain iPhone 6s ja sitä uudemmilla puhelimilla. Se jää nähtäväksi milloin Android iskee AR-maailmaan omalla käyttöjärjestelmällään. Silloin Nokiankin uskoisi olevan kiinnostuneita tekniikasta.

Nokia vaikuttaa olevan HMD:n siipien suojassa turvassa. Mutta matka takaisin maailman suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi on tuskien taival, eikä reilun vuosikymmenen takaiset 40% markkinaosuudet ole nykypäivänä mahdollisia.

– Maailma oli silloin hyvin toisenlainen kuin nyt, toteaa Hannu Rauhala.

Homma tuskin jää kiinni ainakaan HMD:n uskosta omaan tuotteeseen ja brändiin. Mikäli Ossi Korpelaa on uskominen, voi Nokia hyvinkin olla uusi Nokia.

Tuoreimmat
Kekseliäimmät joululahjat ilman stressiä
Kun luet tämän, et päädy kiertämään kauppoja selkä hiessä ja yllätät läheisesi osuvilla lahjoilla. Mikä parasta, nämä ehdit hankkimaan vaikka ihan viime tipassa.
Liikenteessä uudistuneella vakuutuksella
Alkuvuodesta päivittynyt liikennevakuutuslaki uudisti autojen vakuuttamista merkittävästi. Muutoksen ansiosta Osuuspankin asiakkaat saavat liikennevakuutukseensa nyt aiempaa suuremman lähtöbonuksen...
Ät och bra billigt
Hur kan man minska matutgifterna med flera hundra euro per månad?
Pienoiskuva asiakaskunnasta
OP Keski-Suomen edustajiston vaalit on käyty. Kiitos kaikille äänestäjille. Lämpimät onnittelut valituille 60:lle edustajiston jäsenelle ja kiitokset kaikille ehdokkaille.

OP sosiaalisessa mediassa