Vältä ruuhkat ja vietä se vähän rennompi pääsiäinen

Ahdistaako ajatus pääsiäisruokien ostamisesta? Mielessäsi näet täyteen ahdetun kaupan, pursuavat ostoskärryt, pitkät kassajonot ja täpötäyden parkkipaikan. Näin selviät pääsiäisestä vähemmällä.

1. Älä mene kauppaan torstaina

Jos torstaina töiden jälkeen ajatuskin ruokakaupasta ahdistaa, mene suoraan kotiin kulkematta kaupan kautta. Useimmat kaupat ovat auki koko pääsiäisen, osa hieman rajoitetuin aukioloajoin.

Perjantaina hyvin nukutun yön jälkeen voit suunnata kauppaan tuorein aivoin ja tehdä juuri sen verran ostoksia kuin hyvältä tuntuu. Mikäli monen päivän ruokaostosten miettiminen ei ole sinun juttusi, niin osta vain päivän ruoat kerrallaan – se on ihan sallittua.

Jos päätät asioida kaupassa torstaina tai lauantaina – perinteisinä ruuhkapäivinä, ajoita ostosreissu joko aikaiseen aamuun tai lähelle kaupan sulkemisaikaa ja vältät ruuhkat. Muista, että osa kaupoista palvelee jopa kello 23 asti tai läpi vuorokauden. Tuoretiskit voivat olla rajoitetusti auki pyhäpäivinä.

2. Alkoon ehtii myös lauantaina

Tänä vuonna myös Alkot palvelevat lankalauantaina normaalin lauantain tapaan. Pitkäperjantaina sekä 1. ja 2. pääsiäispäivänä pitkäripaisen kahvaa sen sijaan on edelleen turha nykiä.

3. Älä kiirehdi tien päällä

Arkipyhäpäivät aiheuttavat myös ruuhkaa liikenteessä. Jos haluat välttää jonottamisen ajoita matkasi iltamyöhään tai aikaiselle perjantai-aamulle. Liikenneviraston mukaan menoliikenne on vilkkaimmillaan kiirastorstaina kello 13–19. Runsasta liikennettä on myös pitkäperjantaina 9-14 välillä. Ruuhkaa on tiellä 3 ja 4 pohjoiseen päin, sekä tiellä 5 Heinolasta Kuopioon.

4. Eikö uunissa paistettu lammas vaan ole sinun juttusi?

Unohda perinteiset pääsiäisruoat ja avaa grillikausi pääsiäisenä. Älä jumiudu perinteisiin pääsiäisruokiin vaan laita grilliin mitä vaan itsellesi mieluista raaka-ainetta ja nauti vuoden ensimmäiset grilliherkut hyvässä seurassa perheen tai ystävien kanssa.

Lammaskin sopii mainiosti grilliin – grillaa pääsiäisenä esimerkiksi karitsankaretta.

Jos haluat ravistella perinteitä oikein kunnolla, valitse lampaan sijaan ruotsalaiseen pääsiäisperinteeseen kuuluva pääsiäiskinkku.

Kun kirjoitat Googleen sanan pääsiäismenu, löydät monta maistuvaa menuehdotusta.

Valmiiseen pääsiäispöytään pääsee vaikka ostosreissulla Ikeassa.

5. Järjestä munajahti ja muuta rentoa ohjelmaa

Hartaan pääsiäisen ystäville on tarjolla seurakunnan järjestämää ohjelmaa kirkoissa ja seurakuntatiloissa.

Mikäli uskonnollisuus ei ole sinun juttusi, järjestä jotain pientä yhteistä tekemistä perheen tai vaikka ystävien kesken. Piilotettujen pääsiäismunien etsiminen talviselta pihamaalta piristää kummasti ruokailujen välissä.

Lepoa ja rauhaa kaipaava viettää ylimääräiset lomapäivät norjalaisten tapaan pääsiäisdekkareita (påskekrim) lukemalla.

6. Tsekkaa alueesi tapahtumat

Pitkien pyhien antoisa puoli on se, että monella on useampi vapaapäivä putkeen. Länsi-Suomessa virpojia saattaa olla liikkeellä lankalauantaina.

Elokuvateatterit ovat auki ympäri Suomea. Muun muassa lasten suosikkihahmo Petteri Kani nähdään valkokankaalla pääsiäisenä.

Turussa pääsee aistimaan 1800-luvun pääsiäisperinteitä Luostarinmäellä. Helsingissä Korkeasaari muuttuu pääsiäissaareksi ja ainakin Pohjanmaalla lauantai-iltaa voi viettää pääsiäiskokon äärellä. Oulun Lammassaaressa on poltettu pääsiäistulta aina vuodesta 80 alkaen.

Lue myös mitä lapset haluavat virpomiselta palkkioksi!

Tuoreimmat
Sinilevää on nyt poikkeuksellisen runsaasti – myös pesu- ja löylyvedestä voi sairastua
Sinilevää on nyt poikkeuksellisen runsaasti – myös pesu- ja löylyvedestä voi sairastua
Lähes koko Suomenlahti on sinilevän peitossa, ja levää on paljon myös järvissä. Jos vesi on vihreää, uimaan ei pitäisi mennä – myös sinileväinen löylyvesi voi aiheuttaa hengitysoireita.
Mikä puhelin lapselle? Kiinnitä huomio kokoon ja hintaan
Mikä puhelin lapselle? Kiinnitä huomio kokoon ja hintaan
Lapsen ensimmäiseksi puhelimeksi kannattaa hankkia keskihintainen laite ja suojata se kolhuja vastaan.
Kiitos! – omistaja-asiakkaat tekivät taas hyvää
Kiitos! – omistaja-asiakkaat tekivät taas hyvää
OP Pohjois-Savon Omistaja-asiakas tekee hyvää –kampanja päättyi vuoden 2017 loppuun ja kampanjan viimeiset lahjoitukset jaettiin huhtikuussa järjestetyissä lahjoitustilaisuuksissa.
Kesäduuni lasten liikuntaleirillä
Kesäduuni lasten liikuntaleirillä
Liikunnan parissa työskentely on kiinnostanut minua jo pitkään, ja etenkin ohjaajan roolissa oleminen. Esimerkiksi tanssituntia vetäessä itselle tulee onnistunut fiilis, kun ihmisistä näkee, miten...

OP sosiaalisessa mediassa