OP muokkaa johtokunnan rakennetta palvelemaan paremmin asiakkaita

OP kertoi keskiviikkona 6. kesäkuuta muokkaavansa johtokunnan kokoonpanoa ja ylimmän johdon vastuualueita.

”OP muuttuu siinä tahdissa, kun asiakkaiden tarpeet muuttuvat”, totesi pääjohtaja Timo Ritakallio op.mediassa huhtikuun puolivälissä. Nyt muutostarpeisiin vastataan.

OP kertoi keskiviikkona 6. kesäkuuta muokkaavansa johtokunnan kokoonpanoa ja ylimmän johdon vastuualueita. Uudistuksen tavoitteena on strategisen fokuksen kirkastaminen, asiakkaille tuotetun hyödyn maksimointi sekä liiketoiminnan menestyksen vauhdittaminen. Organisaatiota ja toimintamalleja yksinkertaistetaan ja päätöksentekoa nopeutetaan.

OPn johtokunta organisoituu asiakkaiden: niin henkilö- kuin yritysasiakkaidenkin ympärille. Näin varmistetaan, että OP Ryhmän liiketoiminnan ydin eli pankki- ja vakuutustoiminta saadaan erinomaiseen kuntoon: prosessit ja toimintamallit ovat sujuvia ja järjestelmät tukevat niitä oikein.

Samalla strategian mukaiset uudet liiketoiminnat tuodaan lähemmäs nykyliiketoimintoja, ja siten tukemaan toisiaan. Kaiken uudistamisen tavoitteena on tuottaa lisäarvoa asiakkaalle.

Mitä kaikkea OP tavoittelee uudistuksella – katso Timo Ritakallion kommentit oheiselta videolta.

OP sosiaalisessa mediassa