Näin valat tinan sijaan sokeria tai kynttilävahaa

Uudenvuoden tina saattaa sisältää jopa 95 prosenttia lyijyä, joka on vaarallista sekä ympäristölle että terveydelle. Perinteiset uudenvuoden tinat tulevat kielletyiksi maaliskuussa 2018, sillä EU kieltää lyijyn myynnin kuluttajatuotteissa. Jos tinan valaminen kuuluu kuitenkin uudenvuoden perinteisiisi niin ei hätää. Tinan sijasta voit valaa esimerkiksi sokeria tai sulattaa vanhoja kynttilän pätkiä. Katso ohjeet videolta!

Uudenvuoden “tina” vanhoista kynttilöistä

Sulata vesihauteessa tai kattilassa miedolla lämmöllä vanhoja kynttilöitä. Kun kynttilämassa on sulanut, nosta esimerkiksi haarukalla sydänlankojen jämät pois kattilasta. Seos leimahtaa helposti, joten älä anna sen kuumentua liikaa!

Kaada seos nopealla ranneliikkeellä astiaan, jossa jääkylmää vettä ja hieman lunta. Anna massan jähmettyä rauhassa kylmässä vedessä muutaman minuutin ajan ennen kuin nostat sen pois. Jos ensimmäinen yritys ei mene ihan nappiin niin vahan voi aina kerätä takaisin kattilaan ja sulattaa uudelleen.

Sokeri”tina”

Sulata noin desilitran verran sokeria kattilassa miedolla lämmöllä. Hämmennä seosta koko ajan, ettei se pala pohjaan. Ole tarkkana: sokeri sulaa ja kuumenee todella nopeasti! Kun sokeri on sulanut nestemäiseksi, kaada se nopealla ranneliikkeellä jääkylmään veteen. Nosta kovettunut sokeriklöntti kuivumaan talouspaperin päälle. Kun ennustukset uudelle vuodelle on luettu, voit ripotella kovettuneen sokerin esimerkiksi aamukahvin joukkoon.

OP sosiaalisessa mediassa