Ensimmäinen koulupäivä edessä – mitä mukaan reppuun?

Koululaiset, fysioterapeutti ja opettaja kertoivat vinkit koulurepun pakkaamiseen.

Toisen ja kolmannen luokan aloittavat koululaiset Onni, Emmi, Minni, Isa ja Maija auttoivat meitä listaamaan tavarat, joita koulureppuun tarvitaan.

– Tärkein on penaali, kertoo Onni, – Vaihtovaatteita ei tarvii. Sit voi ottaa mukaan, jos keli näyttää todella huonolta. Aapisen saa sit koulusta. Penaaliin tarvitsee lyijykyniä ja teroittimen. Mä veikkaan, että kolmas tai viides päivä opettaja kysyy haluutteko läksyä.

Emmin ja Mimmin listoilta löytyvät myös kotiavaimet ja heijastin Onnin mainitsemien lisäksi. Isa muistuttaa bussikortista. Mukaan kannattaa ottaa myös vähän rahaa, jos kortti ei toimikaan tai katoaa.

– Ekaluokkalaisilla ei ole välttämättä puhelimia, Maija miettii, mutta sellaisen saa ottaa mukaan, jos on. Pehmolelu voi olla myös.

Opettaja Tiina Weckström kertoo, että myös koulusta saa kynän ja kumin. Oma penaali on oppilaille tärkeä ja usein sitä saa esitelläkin opettajalle. Lisäksi ensimmäisenä päivänä saa usein jo jonkun kirjan, joten repulle tulee käyttöä heti.

– Myöhemmin, kun kirjoja tulee lisää, kannattaa kotiin ottaa mukaan vain ne, joista on läksyjä, niin repusta ei tule liian painavaa, Wecström vinkkaa.

Kirjojen ja penaalin lisäksi koulussa saattaa tarvita ulkohousuja. Liikuntatunteja ja retkiä varten pitää pakata erikseen.

Hyvä reppu on Wecströmin mukaan säänkestävä. Siinä on tuettu pohja ja leveät, säädettävät olkahihnat.

Samaa suosittaa Pohjola Sairaalan työfysioterapeutti Piia Hammaren-Luoso.

– Repun olkaimen leveydellä merkitystä; mitä leveämpi sitä parempi, varsinkin vähän isommilla lapsilla. Lisäksi pitää olla mahdollisuus kiristää hihnoja. Vyötäröremmi auttaa jakamaan painoa niin, että kaikki ei kohdistu olkapäille, Hammaren-Luoso neuvoo.

Lisäksi hän muistuttaa, että reppua pitäisi aina kantaa molemmilla olkapäillä. Jos mukana pitää kuljettaa kannettavaa tietokonetta, pitäisi laukun olla suunniteltu sen kantamiseen.

Myös fysioterapeutti kannustaa kantamaan mukana vain tarvittavat kirjat ja tarvikkeet.

– Kasvavan lapsen ei pitäisi ikinä kantaa mitään turhaa, Hammaren-Luoso totetaa.

Tarkistuslista repun pakkaamiseen

penaali, jossa on kyniä, teroitin ja kumi

päivän aikana tarvittavat koulukirjat

kotiavaimet

kännykkä

bussikortti ja rahaa

ulkohousut

heijastin

reppuun kiinnitettävä maskotti

Tuoreimmat
Paras päivä aloittaa sijoittaminen on tänään – laadi sijoittajaprofiilisi nyt verkossa
Paras päivä aloittaa sijoittaminen on tänään – laadi sijoittajaprofiilisi nyt verkossa
Oletko sijoittaja tai kiinnostunut sijoittamisesta? Täytä oma sijoittajaprofiilisi op.fi:ssä. Sijoittajaprofiilin avulla selvitämme, millainen sijoittaja olet ja voimme tarjota juuri sinulle...
Saippuakauppiaaksi alakoulussa? Pikkuyrittäjät-ohjelma opettaa taloustaitoja koululaisille
Saippuakauppiaaksi alakoulussa? Pikkuyrittäjät-ohjelma opettaa taloustaitoja koululaisille
Yrittäjyyskurssit opettavat lapsille ja nuorille paitsi yritteliäisyyttä myös talouden hallintaa ja rahan arvoa.
Näin tunnistat sydänkohtauksen – lievät oireet sekoittuvat joskus närästykseen
Näin tunnistat sydänkohtauksen – lievät oireet sekoittuvat joskus närästykseen
Tiedätkö mistä oireista tunnistat sydänkohtauksen? Sydäninfarktin sattuessa jokainen minuutti on arvokas – näin toimit oikein.
Henkka Hyppönen: "Muutos vaatii itsensä kuuntelua ja emotionaalista hyppyä"
Henkka Hyppönen: "Muutos vaatii itsensä kuuntelua ja emotionaalista hyppyä"
Muutoksen aikaansaaminen vaatii paitsi itsensä kuuntelua, myös ajatusten jakamista muiden kanssa.

OP sosiaalisessa mediassa