Luopumistuki päättyy vuoden 2018 lopussa – näin ehdit hyödyntää sitä

Luopumistuki on kannustanut 44 vuoden ajan eläkeikää lähestyviä suomalaisia viljelijöitä siirtämään vastuun perhetilasta nuoremmille sukupolville. Alkanut vuosi on viimeinen mahdollisuus käyttää sitä.

Maatalousyrittäjien luopumistuki on tullut tiensä päähän. Vuoden 2018 päättyessä sen myöntäminen loppuu kokonaan. Syitä tuesta luopumiselle on useita. Näin kertoo Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen Melan eläkeyksikön yksikönpäällikkö Risto Syvälä.

Tukijärjestelmä sai alkunsa vuonna 1974. Se kannusti iäkkäitä viljelijöitä siirtämään tilan vetovastuun nuoremmille ajoissa. Tuen tarkoitus oli pitää maatalouden rakenne elinvoimaisena ja terveenä.

Vuosien kuluessa sen merkitys on vähentynyt. Luopumistuki on rakennettu erityisesti perheviljelmiä silmällä pitäen. Syvälä kertoo, että se soveltuu yhtiömuotoisiin luovutuksiin vain tietyissä tilanteissa ja tietyin edellytyksin.

– Niissä ei ole riittävästi joustavuutta, mitä nykyinen tilanne edellyttäisi.

Painoarvoa on ollut myös Euroopan unionin näkemyksillä. Sen tulkinnan mukaan kyseessä on maatalouden tukimuoto, jollaista ei enää saisi olla olemassa. Tämän lisäksi viljelijöiden ajatusmaailma on muuttunut, Syvälä arvioi.

– Enää luopumistuki ei ole tavanomainen, tavoiteltava reitti, jonka kautta pitää päästä vanhuuseläkkeelle. Ajatellaan enemmän sitä, miten jaksetaan olla pidempään töissä ja kiinnitetään huomiota työhyvinvointiin.

Viljelijät haluavat tehdä pitkiä uria ja kehittää tilan toimintaa.

Hakemusmäärät laskussa

Vuosien kuluessa luopumistuen alaikäraja on noussut, ja sen merkitys on kaventunut. Keskimäärin viljelijän kuukaudessa saama tuki on ollut reilu 900 euroa. Syvälä kertoo, että jokaisen viljelijän saaman tuen suuruus on henkilökohtainen ja summa on suurin piirtein samankokoinen kuin mitä työkyvyttömyyseläke olisi.

Viime vuonna luopumistukea sai vajaa 2 700 henkilöä. Sitä hakeneiden ja saaneiden määrät ovat laskeneet viime vuosina.

– Kolme, neljä vuotta sitten oli tosin ruuhkaa sen takia, että tuen ikärajaa nostettiin 56 vuodesta ensin 59:ään ja sitten 60 vuoteen. Siinä oli suojasäännöksiä, jotka johtivat siihen, että 1957–1959 syntyneiden kannatti hakea tukea jo tuolloin. Hakemuksia tuli silloin runsain mitoin useita satoja.

Syvälä uskoo, että hakemusten määrä kasvaa jälleen tänä vuonna, mutta todennäköisesti luvassa ei ole mitään valtavaa hakemusryntäystä.

Melan tiedossa ei myöskään ole, että järjestelmälle olisi luvassa jatkajaa.

Varaa hakuprosessiin riittävästi aikaa

Jos tukea haluaa ja voi hyödyntää, hakuprosessi kannattaa Syvälän mukaan aloittaa ajoissa, mielellään jo keväällä. Se tuo Melalle enemmän käsittelyaikaa ja hakijalle aikaa korjata mahdollisia virheitä. Jos sama virhe todettaisiin loka–marraskuussa, aikaa korjauksille olisi huomattavasti vähemmän. Mela ei enää tee luopumistukipäätöksiä joulukuun viimeisen päivän jälkeen.

Tukea voivat hakea kaikki 58-vuotta täyttäneet henkilöt. Viimeinen luopumistukeen oikeutettu ikäluokka ovat siis vuonna 1960 syntyneet. Henkilöt, jotka hakevat tukea nyt, alkavat saada sitä aikaisintaan 60-vuotiaana. Tukea maksetaan 63-vuotiaaksi asti. Sen jälkeen tuen perusmäärä muuttuu MYEL-vanhuuseläkkeeksi. Jos luopumistuessa on täydennysosa, sen maksaminen voi jatkua 65 vuoteen saakka.

Entä miten luopumistukea haetaan?

– Hakuvaiheessa tilasta luopuva henkilö toimittaa hakemuksen Melaan tai Mela-asiamiehelle.

Tarvittavat dokumentit saa ladattua Melan sivuilta.

Hakemukseen kuuluu myös useita tilaa koskevia liitteitä, kuten omistusoikeusselvitys, luovutuskirjan luonnos tai esisopimus, hakijan vero- ja EU-viljelijätukitiedot sekä tilan elinkelpoisuuden osoittava selvitys eli elinkeinosuunnitelma, joka sisältää laskelmia muun muassa sato- ja hintatasoista. Syvälä kertoo, että Melan asiamiehet auttavat myös hakuprosessissa.

Hakija saa Melalta etukäteispäätöksen, joka on voimassa vuoden viimeiseen päivään. Tarvittaessa hakija korjaa hakemuksessa olevat puutteet. Jos kaikki on kunnossa ja päätös on myönteinen, hän voi toteuttaa kaupan. Tärkeää on, että kauppakirja on allekirjoitettu ja hallintaoikeus siirtyy vuoden 2018 aikana. Omistusoikeus voi siirtyä myöhemmin.

– Tässä pitää kuitenkin olla tarkkana, ja suosittelemme kaikkein riskittömintä vaihtoehtoa, eli tekemään kaikki luopumistoimet, myös omistuksen siirron, vielä vuoden 2018 puolella.

Kun lopullinen kauppa on tehty, Melalle lähetetään jäljennös kauppakirjasta.

– Tutkimme, voidaanko tuki laittaa heti maksuun ja ovatko ikärajat täynnä vai joudutaanko odottamaan 60 ikävuoteen asti.

Huomioon kannattaa myös ottaa se, ettei luopumistukea makseta, jos sen saaja on ansiotyössä ja tienaa reilu 700 euroa kuussa.

OP sosiaalisessa mediassa