Kustannustehokas navetta kiinnosti avajaisissa

Syyskuun alussa Kärsämäellä Mika ja Paula Aution tilalla pidetty avoimet ovet -tapahtuma sai liikkeelle satoja kiinnostuneita. Kolmerivisen lypsyrobottinavetan suunnittelu aloitettiin jo useita vuosia sitten. Rakennusprojekti on edennyt hallitusti ja yrittäjät ovat pysyneet reilun 800 000 euron budjetissa.

Navetta-avajaisia ei ole ollut maakunnassa viime aikoina ja kävijät kaipasivatkin vaihtelua arkeen. Kuulumisten vaihto on tärkeä osa tapahtumaa, kävijöitä kiinnosti uusien ratkaisujen käytännön toteutus ja ehkä tulevaisuuden investoijiakin oli liikkeellä. Avoimien ovien vierailijat kuvailivat navettaa avaraksi ja valoisaksi.

Sekä karjankasvattajissa että tavarantoimittajissa oli aistittavissa kesän haastavien sääolosuhteiden ja maataloussektorin taloustilanteen vaikutus. Tilaisuudessa Valion hallituksen puheenjohtaja Vesa Kaunisto valoi uskoa tuottajiin. Hän kertoi, että EU:n päätös tukea tuotannon vähentämistä on nostanut jo hieman hintoja maailmalla. Suomenselän OPn rahoitusasiantuntijat kannustivat myös yrittäjiä, että jos ammattitaitoa ja intoa löytyy, pystytään kannattavia investointeja rahoittamaan hankalampinakin aikoina.

Hyvän suunnittelun tuloksena selkeä navetta

– Olemme suunnitelleet navettainvestointia monta vuotta, isäntä Mika Autio kertoi. Yrittäjät kiertelivät arvioimassa erilaisia ratkaisuja, ProAgria ja Pohjolan Maito olivat myös mukana suunnittelussa.

Investoinnin rahoittajan, Suomenselän OPn rahoitusjohtaja Martti Kivivuoren kanssa Mika Autio oli yhteydessä ensimmäistä kertaa neljä vuotta sitten. – Silloin ei ollut piirretty vielä viivaakaan paperille, Kivivuori kuvaili.

– On tärkeää, että keskusteluyhteys avataan ajoissa investointia suunniteltaessa. Tällöin kokonaisuus pysyy hallinnassa, pankilla tiedetään tarve ja vastaavasti yrittäjä kuulee, mitä häneltä odotetaan.

Mestarifarmin Kärsämäelle toimittama pihatto on erittäin valoisa, koska katon valoharjan lisäksi navetan päätyjen materiaali on valoa läpäisevää kennolevyä. Avarat käytävät, käytävien ja odottelualueen ritilämatot, verhoseinät ja karjaharja luovat hyvät olosuhteet lehmille.

Uusimpaan tekniikkaan ei ole törsätty, vaan kokonaisuus on pidetty yksinkertaisena, mutta toimivana. Ruokinta tapahtuu traktorikäyttöisellä apevaunulla. Uuteen rakennukseen siirtyy 40 eläintä tilan vanhasta parsinavetasta, joka toimii jatkossa hiehojen ja nuorkarjan navettana.

Alhainen maidonhinta huomioitiin laskelmissa

– Investoinnin arvo on reilu 800 000 € ja ainakin toistaiseksi kustannusarviossa on pysytty, Mika Autio kertoo. Autioiden investointianalyyseissä huomioitiin maidon hinnan laskupaineet kiintiöitten poistumisen myötä. Laskelmat tehtiin myös 35 sentin maitolitrahinnalla.

– Emme kuitenkaan osanneet ennustaa silloin, että pudotus on näin syvä ja pitkä. Tällä hetkellä on mahdotonta tietää, miltä maitomaailma näyttää kolmen vuoden päästä, mutta se riski on yrittäjän pakko hyväksyä, Autio toteaa.

Keväällä aloitettu rakennusprojekti on edennyt suunnitelmien mukaan. Rakennusalalla haastava taloustilanne näyttäytyi rakentajalle positiivisena.

– Komponentit toimitettiin sujuvasti ja esimerkiksi betonia sai aina tarvittaessa, Autio kuvailee. Raaka-aineiden hinnat ovat olleet edellisiä vuosia edullisempia, mutta työntekijöiden palkkakustannukset ovat nousseet jatkuvasti. Mika Autio on itse johtanut rakennustöitä ja ollut mukana aina, kun muilta töiltä on ehtinyt. Palkattuna on ollut kolme kirvesmiestä.

Harkittua, tasaista laajentamista

Peltoala on kasvanut tilalla maltillisesti ostaen ja vuokraten. Kokonaisala on tällä hetkellä lähes sata hehtaaria.

– Rahoitamme myös lisämaan ostoja, jos hankintahinta pysyy järkevällä tasolla, rahoitusjohtaja Mikko Ruusunen lupaa. Alueella peltohehtaarin keskihinta on tällä hetkellä noin 5 000€.

Eläinmäärää Autiot ovat kasvattaneet ostamalla hiehoja.

– Suunnitelma on, että uuteen navettaan siirtyy lokakuussa lähes 70 lypsävää. Nuorikarja ja ummessa olevat eläimet jäävät 1950-luvulla rakennettuun, 1980- ja 2000-luvulla laajennettuun tiilinavettaan.

– Tasaisin väliajoin tehdyt laajennukset antavat tilalle hyvät lähtökohdat uuteen laajennukseen, Kivivuori kuvailee. – Yrittäjäpariskunnan ammattitaito kasvaa hankkeiden myötä ja edellytykset onnistumiselle paranevat.

Investoinnin myötä keskittäjäasiakkaiksi

Uuden investoinnin myötä Autiot ovat siirtyneet myös OP:n keskittäjäasiakkaiksi, eli pankkipalveluiden lisäksi myös heidän vakuutuksensa ovat Osuuspankista.

Heti rakennusvaiheen alkaessa otettiin rakennuksille vakuutukset täydellä turvalla sekä lakisääteiset tapaturmavakuutukset. – Olemme satsanneet myös laajempaan terveysturvaan, Paula Autio toteaa. Jatkossa vakuutusasiantuntija, Suomenselän OPn vakuutusasiamies Heikki Pitkälä kontaktoi vuosittain yrittäjiä ja vakuutuksia päivitetään tarpeiden mukaan.

Tuoreimmat
”Halusin pätkätöiden sijaan jotain pysyvää” Yhä useampi yksinyrittäjä liittyy työosuuskuntaan
Oululainen Pirjo Lempeä perusti 11 vuotta sitten työosuuskunta Warian, koska kaipasi yhdessä tekemistä ja riskitöntä yrittämistä.
Katso video: 2 keinoa säilöä yrtit
Kokeile tätä! Silppua tuoreet yrtit jääpalamuottiin tai merisuolaan.
9 vinkkiä huolettomaan matkustamiseen
Kesällä moni matkustaa kotimaassa ja ulkomailla. Lomalla ei tarvitse stressata, kun hankkii ennakkoon turvaa yllättävien tilanteiden varalle. Kokosimme matkustajan muistilistan asioista, jotka on...
Kuusesta jäätelöön – Neulaset tuovat metsän makuja herkutteluun
Moni iltasatujen lukija tietää, että muumit syövät kuusenneulasia ennen vetäytymistä talviunille. Nyt sadut ovat tulleet osittain todeksi, ja neulaset maistuvat jäätelössä.