Jukka oletti, että kohta tekeväiselle miehelle taas löytyy töitä – niin ei käynytkään, ja lopulta hän putosi tukien ulkopuolelle

Jukka Kuosa jäi työttömäksi rautateiltä, passivoitui ja menetti arkensa hallinnan. Kun Kuosa oli ollut kokonaan vailla tukia puolen vuoden ajan, hän kertoi sosiaalisessa mediassa etsivänsä töitä. Se kannatti: uusi ura urkeni tutun kaverin myötävaikutuksella.

Jukka Kuosa, 41, Helsinki. Uusi ammatti: ravintolatyöntekijä

Riikinkukot huutelevat Jukka Kuosan uudella työpaikalla. Ihan vieressä kamelit rouskuttelevat tyytyväisinä, ja toisella puolella leijonat ja tiikerit lekottelevat auringon lämmössä. Harvalla on mahdollisuus työskennellä näin upeassa ympäristössä.

– Hyvä fiilis! Läheisetkin ovat sanoneet, että on kiva nähdä minun hymyilevän. Hymy on ollut vähän kateissa viimeisten 2,5 vuoden aikana, Kuosa toteaa kahvitauollaan.

Ravintola Pukki on kaunis puurakennus keskellä Korkeasaaren eläintarhaa. Tänne merimaisemiin Kuosa on polkenut kotoaan toukokuusta lähtien. Mahdollisuus hypätä keittiöapulaisen hommiin tuli kreivin aikaan, sillä paljon ennakoitua pitemmäksi venynyt työttömyys ehti vetää mielen maihin ihan kunnolla.

Sekatyömies siirtyy raiteille

Jukka Kuosa siirtyi koulujen jälkeen työelämään aikana, jolloin hommia oli tarjolla eikä koulutodistuksia ihmeemmin kyselty. Joku tuttavapiirissä tarvitsi aina hyvää miestä, ja Kuosa autteli mielellään. Optikkokoulussakin hän kävi kääntymässä, mutta opinnot jäivät kesken, kun vastaan tuli muuta kiinnostavaa.

– Työskentelin varastoissa, ravintoloissa, rautakaupassa ja milloin missäkin. En ole koskaan ollut kova stressaamaan rahasta tai asemasta, enkä ole koskaan esimerkiksi kirjoittanut ansioluetteloa, joten sellainen työskentely sopi minulle hyvin, Kuosa muistelee.

Vuonna 2006 Kuosa sai VR-Yhtymältä töitä konduktöörinä. Koulutus tehtävään kesti neljä kuukautta, ja kiskoilla kului seuraavat kuusi vuotta. Vuonna 2012 mies siirtyi saman työnantajan palveluksessa toimistotöihin kaluston ohjaukseen.

– Työ oli mielenkiintoista ja välillä haastavaa. Tykkäsin siitä paljon, ja työporukka oli mukava, Kuosa muistelee.

Kohtalokkaat yt:t

Yhdeksän VR-vuoden jälkeen rautateillä alkoivat yt-neuvottelut. Ensimmäisten neuvotteluiden jälkeen Kuosa jäi taloon, mutta pian edessä olivat uudet yt:t. Vuonna 2015 lähtöpassit lyötiin Kuosankin käteen.

– Päätin, että lähden selkä suorassa. Tein irtisanomisajan loppuun asti töitä niin hyvin kuin pystyin. Otin kaikki tarjolla olevat työt ja keräsin rahaa säästöön, Kuosa muistelee.

Kun neljän kuukauden irtisanomisaika oli kulunut, Kuosa jäi ansiosidonnaiselle työttömyysrahalle. Muutos oli melkoinen. Päivistä hävisi rytmi. Yhtäkkiä oli aikaa tehdä mitä vain.

– Siinä kului aika pitkä aika lähinnä sohvalla pötkötellessä, Kuosa kertoo.

Tilannetta leimasi tilapäisyyden tuntu, jonkinlainen välitila. Kuosa oletti, että kohta tekeväiselle miehelle taas löytyy töitä. Mutta aika oli muuttunut vaateliaammaksi. Enää sekalaisia hommia ei tullutkaan vastaan nuoruusvuosien malliin, ja työpaikkahauissa painotettiin virallisia pätevyyksiä.

Laskut jäivät maksamatta

Kun töitä ei kuulunut, uusi rytmitön arki vei Kuosan vaivihkaa yhä passiivisemmaksi. Vuoden pötköttelyn jälkeen Kuosan silloinen kumppani kyllästyi miehen passivoituneeseen elämäntapaan, ja suhde päättyi. Nyt Kuosa oli ihan irrallaan aikaisemmasta arjestaan.

– Tulin lähteneeksi entistä useammin baariin, Kuosa toteaa.

Alakulo ja aikatauluttomuus alkoivat näkyä kaikessa: laskut jäivät maksamatta ja koti siivoamatta, eikä mikään innostanut entiseen malliin. Nyt jälkeenpäin Kuosa miettii, että työn menettäminen oli henkisesti paljon isompi kysymys, kuin mitä hän olisi koskaan ajatellut.

– En ollut tajunnut, kuinka iso rooli työllä elämässäni oli, ja kuinka paljon yhteiskunnassa lähdetään siitä, että työnteko on miehen mitta. Olen aina ajatellut, etteivät ammatin ja uran kaltaiset asiat ole minulle tärkeitä, mutta kyllä ne kuitenkin vaikuttivat vahvasti mielialaan. Menin jonkinlaiseen kuplaan, josta oli vaikea päästä pois. Läheiset näkivät huonon tilanteeni paljon paremmin kuin minä itse.

Lopetin yrittämisen

Liiton ansiopäivärahaa maksettiin 500 päivää. Kun päivät olivat täynnä, olisi edessä ollut hakeutuminen työmarkkinatuen piiriin. Kuosa myöntää, ettei väsymystään ja masentuneisuuttaan saanut hoidettua paperitöitä ajoissa, vaan putosi kokonaan tukien ulkopuolelle.

– Se oli tietysti tyhmää, mutta minulta meni hermot heti, kun yritin täytellä tarvittavia lomakkeita ilmoittautuakseni työnhakijaksi. Kun jokin meni ensimmäisellä yrittämällä pieleen, lopetin yrittämisen. Niinpä minulle ei tippunut rahaa enää yhtään mistään.

Kuosa oli töissä ollessaan tottunut huolettomaan rahankäyttöön. Hän oli matkustellut monta kertaa vuodessa, eikä pitkän viikonlopun pyrähdyksiä Lontooseen tai Berliinin ollut tarvinnut edes miettiä. Uudessa tilanteessa kaikki piti laskea, ja taskunpohjalla kilisi välillä vain muutama hassu kolikko.

– Skarppasin niinä viikkoina, kun kaksi alakouluikäistä lastani olivat luonani. Lainasin rahaa kavereilta ja vanhemmiltani ja pidin huolen siitä, että pöytään saadaan ruokaa, mutta kyllä pojat taatusti huomasivat, että raha on tiukassa. Ei tarvinnut miettiä huvipuistoon menemistä tai edes sen kalliimman jäätelön ostamista.

Kun lapset lähtivät taas äitinsä luokse, Kuosa lopetti ruoanlaiton ja arkisista askareista huolehtimisen käytännössä kokonaan.

– Joskus taskussa oli vajaat viisi euroa, ja sillä piti miettiä kolmen seuraavan päivän ruoka. Jotenkin sain aina sumplittua asiat niin, että sain ainakin jotain ruokaa itselleni ja kissalleni.

Some auttoi työnhaussa

Kun Kuosa oli ollut vailla tukia ja töitä puolen vuoden ajan, hän sisuuntui jatkuvaan kitkuttamiseen ja kertoi sosiaalisessa mediassa etsivänsä töitä. Ensin kaveri palkkasi Kuosan yritykseensä hetkeksi auttelemaan kiireapulaisena. Pääsiäisen aikaan tärppäsi isommin: tuttu kaveri harrastusporukasta laittoi viestin, että hänellä saattaisi olla töitä tarjolla. Mies työskenteli Korkeasaaressa ravintolapäällikkönä ja tarvitsi keittiöön lisäkäsiä. Tarjolla olisi tiskihommia ja pöytien siistimistä.

– Se oli tuttua hommaa kesätöistä 25 vuoden takaa. Olin heti valmis. Lähdin jo seuraavana päivänä kokeilemaan.

Ensin Kuosa teki kokeeksi yksittäisen työvuoron, ja parin viikon päästä kaveri tarjosi lisää töitä. Itse asiassa kaverilla oli kokonainen pidempi suunnitelma, jos Kuosaa kiinnostaisi. Hän saisi tiskarin ja keittiöapulaisen paikan ensin kesäksi, ja jos kaikki sujuisi hyvin, työt voisivat jatkua syksylläkin. Vilkkaan kesäkauden jälkeisinä rauhallisina kuukausina Kuosalla olisi mahdollisuus opetella työn ohessa keittiön vaativampiakin töitä – halutessaan jopa kouluttautua alalle ja työllistyä sitä kautta ravintolaan pitemmäksikin aikaa.

– Paremmin ei olisi voinut käydä! Se oli juuri sitä, mitä tarvitsin sillä hetkellä. Tuntui huikealta, että minulle tarjoutui tuollainen mahdollisuus jopa kokonaisen uuden ammatin hankkimiseen.

Kuosa on työskennellyt keittiössä ja salin puolella keväästä asti, ja arki rullailee ihan uudenlaisissa uomissa. Keittiötyö maittaa, ja töissä on koko ajan mahdollisuus oppia uutta. Päivissä on rytmi, laskut tulevat maksetuksi ja pojillakin on paljon paremmin voiva isä kotona vastassa.

Kuosa nauraa, että vaikka klassinen sanonta kuuluu, ettei kukaan tule hakemaan kotoa töihin, juuri näin hänen kohdallaan lopulta kävi. Ja koska kaveri tarjosi apuaan niin kriittisellä hetkellä, on Kuosalla kova halu myös olla luottamuksen arvoinen. Nyt hyväntuulinen mies opettelee pikkuhiljaa uusien tehtäviensä tasalle.

– En edes yritä teeskennellä, että tiedän ja osaan kaiken, vaan kysyn ja varmistelen mieluummin, että olen oikeilla jäljillä. On helpottavaa, että työkaverit tietävät, että aloittelen näitä töitä nollasta. On vaikea edes kuvailla, miten erilainen olo minulla on, kuin kuluneiden 2,5 vuoden aikana. Töissä on tosi nastaa!

OP sosiaalisessa mediassa