Automies ja sairaudesta toipuva nainen tutustuivat koiria ulkoiluttaessa – nyt he ovat ystäviä, jotka tapaavat huviajeluilla

Jari Peltola halusi tarjota ikäihmisille elämyksiä ja mahdollisuuden päästä ulos kotoa. Nyt vapaaehtoisia huviajeluttajia toimii jo kuudella paikkakunnalla.

Jari Peltolan, 53, musta Mersu kaartaa järvenpääläisen kerrostalon pihaan. Pihan penkillä odottaa Kaija Termä, 71.

Kaksikon viides yhteinen autoretki alkaa. Se suuntaa Helsinkiin Kallahden rannalle, niihin maisemiin, joissa Termä vietti aikaa nelisenkymmentä vuotta sitten pienten lastensa kanssa.

– Kiva päästä katsomaan, ovatko paikat paljon muuttuneet, Termä sanoo ja istuu etupenkille.

Kaveri vetää liikkelle

Automies Peltola ja Termä tapasivat alkujaan koiralenkillä. Juttu kääntyi tekemisiin ja etenkin tekemisen puutteeseen, ja Peltola ehdotti Termälle tuulettumista autoretkellä. Nyt kaksikko on käynyt ajelulla jo viidesti, esimerkiksi Porvoossa ja Lotta-museossa Tuusulassa. Yksi ihanimmista elämyksistä oli Akseli Gallen-Kallelan museo Espoossa.

– Olin haaveillut museon näkemisestä, mutta kaveri puuttui. Sain Jarilta samalla kertaa sekä kyydin että seuraa, Termä kertoo.

Termä sairastui vakavasti 15 vuotta sitten. Aivohalvaus vei toimintakyvyn ja sulki naisen pitkäksi aikaa kotiin. Siksikin nyt tuntuu hyvältä vaihtaa maisemaa.

– Sairastamiseen hukkui kymmenen vuotta. Oli opeteltava kaikki alusta. Edelleen minun on hirveän vaikea lähteä yksin mihinkään. Liikkuminen kyllä sujuu, mutten tule lähteneeksi. Tarvitsen jonkun, joka vetää minut liikkeelle.

Maisemanvaihdos ja uutta ajateltavaa

Juuri siihen tarkoitukseen Peltola Automies-retkien tarjoamisen vuosi sitten aloittikin. Vanhaa äitiään kyytiessään hän heräsi vanhusten tarpeeseen päästä näkemään maailmaa kodin ulkopuolella ja saada sisältöä päiviin.

Toiminnan idea on, että ihmiset voivat itse ehdottaa retkeä automies.fi -verkkosivun kautta, ja lähimpänä asuva vapaaehtoinen automies tai -nainen lähtee retkelle kuskiksi.

– Etenkin iäkkäät miehet ovat helposti hyvin yksin. Ajatuksena on ehkäistä myös yksinäisyyttä. Kotiin jäädessä ajatukset myös pyörivät helposti vain ikävissä asioissa, sairastamisessa ja huolissa, mutta retken jälkeen on taas uutta ajateltavaa, Peltola sanoo.

– Saan myös itse retkistä todella paljon. Kuulen mukavia juttuja ja näen uusia paikkoja. En vielä ole keksinyt hauskempaa tapaa tehdä vapaaehtoistyötä.

Seuraavaan kertaan

Rannalla tuulee voimalla. Se tuo Termän mieleen kuvan pienistä lapsista veden ääressä.

– Lapset rakastivat leikkiä tuossa rantavedessä, Termä muistelee.

Kun auto muutaman tunnin kuluttua kaartaa takaisin kotipihaan, häntä hymyilyttää. Retket virkistävät monella tavalla.

– Ne ilahduttavat etukäteen, kun odotan niitä. Sitten nautin itse retkestä, ja kotiin palattua hyvä muisto säilyy mielessä pitkään. Tässä on tultu ihan ystäviksi, Termä sanoo ja halaa Peltolaa.

Ei hyvästiksi, vaan seuraavaan kertaan.

Lue, miten viisi ihmistä löysi itselleen sopivan tavan auttaa. Oman tapasi tehdä vapaaehtoistyötä löydät Hiiopista.

Tuoreimmat
Iso ketju jäi toiseksi ‒ franchaising-yrittäjyys vaihtui omaan myymälään
Kymmenen vuotta Musti ja Mirri -ketjussa franchising-yrittäjänä vakuutti Maarit Karhu-Teiskosen siitä, että yrittäjyys on hänen juttunsa. Lopulta hänestä tuli kuitenkin yksityisyrittäjä.
Mitä pakkaat jääkiekon nuorten MM-kisoihin mukaan, Miro Heiskanen?
Jääkiekon nuorten MM-kisat pelataan 26.12.2017-6.1.2018 Yhdysvaltojen Buffalossa. Nuoret Leijonat starttasivat MM-leirityksen Vallilassa OPn tiloissa 15.12. Yksi joukkueen jäsenistä on Miro...
Miten saada rahaa?
Google listasi juuri trendaavimmat hakunsa vuodelta 2017. Henkilökategoriassa voiton vei edesmennyt presidentti Mauno Koivisto, mutta kiinnostavimmat asiat löytyivät hakukoneelta kysytyistä...
Korkoa korolle -ilmiö: tunnetko jo automaatin, joka moninkertaistaa säästösi?
Oletpa kaksi-, kolme- tai nelikymppinen, ehdit vielä kartuttaa muhkean säästöpotin, kun annat korkoa korolle -ilmiön tehdä työn. Asiantuntija kertoo, miten onnistut.

OP sosiaalisessa mediassa