Kerran kuukaudessa Helsingin Pörssitalossa kokoontuu joukko naisia, joita yhdistää harrastus: sijoittaminen. Illan aikana syödään hyvin, keskustellaan omista sijoituksista, vaihdetaan vertaisvinkkejä ja kuunnellaan pörssiyhtiön edustajan tai ekonomistin puheenvuoroa.

Kyseessä on Naisten Oma Pörssiklubi, jonka Marja-Leena Haapanen perusti joulukuussa 2017. Ajatus oli kypsynyt kokeneen osakesijoittajan mielessä jo pitkään.

– Aloitin sijoittamisen 30 vuotta sitten ja tajusin, etten voikaan liittyä Helsingin Pörssiklubiin, jonne pääsivät vain miehet. Ajattelin jo silloin, että joku päivä minulla on oma klubini.

Vuonna 2019 Helsingin Pörssiklubi ei ole enää herrainkerho, sillä viime vuoden lopusta saakka klubi on vihdoin hyväksynyt jäsenikseen myös naisia. Haapasen mielestä naisten omalle sijoitusyhteisölle on kuitenkin yhä selvä tarve.

– Se on tärkeää, koska niin usein miehet ottavat yhä tilan raha- ja talousasioista keskusteltaessa, ja naiset vaikenevat. Monet jäsenemme kokevat, että naisten kesken on helpompi puhua avoimesti ja rennosti.

Naiset empivät sijoituksissa

Helsingin Pörssiklubin avautuminen naisille ei ole myöskään näkynyt Naisten Omassa Pörssiklubissa eli ”Nopissa” varsinaisena jäsenkatona. Vain kolme jäsentä on siirtynyt myös Helsingin Pörssiklubin jäseneksi.

– Helsingin Pörssiklubihan ei varsinaisesti myöskään ole sijoituskerho, vaan elinkeinoelämän vaikuttajien oma klubi, Haapanen lisää.

Nopissa keskiössä on sijoittaminen. Joka kuukaudella on oma teemansa, jonka päälle keskustelu rakentuu. Lokakuussa tutustuttiin taidesijoittamiseen, maaliskuussa keskitytään asuntosijoittamiseen. Klubi tarjoaa myös tiiviskursseja muun muassa osakesijoittamisen taustoista, strategiasta, toimialoista ja yritysten analysoinnista.

Jäsenistö ei rajoitu Haapasen mukaan tietynlaiseen demografiaan. Mukana on sekä kokeneita sijoittajia ja täysuntuvikkoja. Nuorimmat noppilaiset ovat päälle parikymppisiä, sijoittajaseniorit ovat huomattavasti kypsemmillä kymmenillä.

Pitkään sijoittamisesta puhumassa kiertänyt Haapanen on kuitenkin nähnyt, että tietyt seikat yhdistävät naisia sijoittajina. Usein he empivät pitkään ennen kuin sijoittavat, ja tutkivat markkinoita sekä kohdeyritystä hyvin tarkkaan.

– Meillä myös puhutaan avoimesti tappioista. Miehethän sanovat aina olevansa sijoitusten kanssa voitolla. Naisten on ehkä yleisesti ottaen helpompi myöntää virheitä ja pyytää muilta apua.

Sijoittamalla voi vaikuttaa yhteiskuntaan

Runsaan vuoden aikana Noppi-ryhmästä on kasvanut jo tiivis yhteisö. Klubi muun muassa osallistuu hyväntekeväisyyskampanjoihin, tekee yhdessä retkiä ja harrastaa aktiivisesti.

– Jonkin aikaa sitten muutamat jäsenet halusivat perustaa HeviNopit-alaosaston, ja nyt olemme jo ostaneet liput ensi kesän Tuska-festivaalille, Haapanen kertoo.

Sarianne Reinikkala liittyi klubin jäseneksi, sillä halusi oppia lisää sijoittamisesta vertaisverkoston avulla. Rahtikontteja myyvän ja vuokraavan Finncontainers-yrityksen perustaja Reinikkala viettää työpäivänsä miesvaltaisella alalla, johon naisverkosto tuo mukavaa vaihtelua.

– Lisäksi on jotenkin helpompi puhua rahasta, kun meillä kaikilla on samankaltaiset intressit. Klubissa vallitsee vahva keskinäinen kunnioitus ja luottamus, hän sanoo.

Klubin ohjausryhmään kuuluva Reinikkala käy klubi-illoissa yhdessä Rebecca-tyttärensä kanssa, joka on jo mukana perheyrityksen toiminnassa.

– Toivon, että hän innostuisi sijoittamisesta jo nuorena. Tulevaisuudessa alamme sijoittaa enemmän myös yrityksen varoja. Ei ole mitään syytä pitää rahaa laiskana tileillä.

Reinikkalalle klubi on antanut runsaasti uusia näkökulmia ja ajatuksia sijoittamiseen. Pitkään rahastoja suosineena sijoittajana hän on hiljattain tehnyt ensimmäisen asuntosijoituksensa ja ostaa nyt myös osakkeita omaan salkkuunsa.

Yhä enemmän Reinikkalan sijoituksia ohjaavat eettisyys ja oma arvomaailma. Yrittäjän viimeisin hankinta on valmisteilla oleva suomalais-ranskalainen elokuva, jota hän on mukana rahoittamassa.

– Oli hieno tajuta, että kulttuuriinkin voi sijoittaa! Naisilla on tänä päivänä entistä enemmän rahaa käytössä, ja sitä sijoittamalla voimme vaikuttaa meitä ympäröivään yhteiskuntaan.