“Pelkäsin, että jään nalkkiin taulujeni kanssa” - Petra sijoittaa taiteeseen

Kun taiteeseen ja designiin sijoittavan Petra Majanderin tyttäret aikanaan muuttavat omiin koteihinsa, he saavat valita itseään miellyttävät esineet mukaansa. Äiti ei määrää, mitä esineille sen jälkeen tapahtuu.

Petra Majander, 36, markkinointijohtaja, Helsinki

Miksi?

Halusin ryhtyä keräämään taidetta, mutta pelkäsin, että jään nalkkiin taulujeni kanssa. Jos mieleni muuttuu, miten pääsen taiteesta eroon?

Sitten keksin, että kerään taidetta 11-, 9- ja 3-vuotiaille tyttärilleni. Kun he aikanaan muuttavat omiin koteihinsa, he eivät saa mukaansa paksua rahapussia tai osakesalkkua, vaan itselleen tärkeitä teoksia ja designesineitä. Niillä he voivat koristaa kotinsa – tai myydä teoksia eteenpäin. Samalla he oppivat tuntemaan taiteilijoita, kuvataidetta ja designia.

Luotan design- ja estetiikkatuntemukseeni enemmän kuin salkunhoitotaitoihini ja haluan tukea nuoria taiteilijoita. Uskon, että hankkimani astiat, esineet ja kuvataide säilyttävät arvonsa tasaisemmin kuin riihikuiva raha. Ne myös tuottavat meille iloa.

Nykyiseen kotiimme hankitut tavarat ja taide eivät ehkä tulevaisuudessa mahdu kotiimme. Nimittäin kun jäämme puolisoni kanssa taas kaksin, muutamme takaisin keskustakaksioon.

Lasten kasvoista on teetetty tilaustöinä kipsiveistokset.

Mitä?

Sijoitan pääosin moderniin kuvataiteeseen. Nuorten, ei vielä niin tunnettujen taiteilijoiden teosten ostaminen on hauskaa uhkapeliä. Jostain voi tulla seuraava Helene Schjerfbeck, ja se voi tuoda lapsenlapsenlapsille omaisuuden.

Sijoitan myös kotimaisiin 1950-70-lukujen käyttöesineisiin ja tekstiileihin. 1950-luvun kestävät ja yksinkertaiset valaisimet, sohvat, nojatuolit ja liinavaatekaapit ovat toimivia ja arvostan niiden luonnon materiaaleja: puuta, viilua, puuvillaa ja pellavaa. Huonekaluja on helppo myös korjata.

Kerään myös esineitä, joiden arvon uskon joskus nousevan. Puuvillaisten, käsintehtyjen pitsipeittojen ja poppanan tekemisen taito on katoavaa kansanperinnettä, jota vielä himoitaan. Pitsipeitto on hieno löytö, ja osa omista peitoistani on isoisoäitini valmistamia. Vanhoja pitsiliinoja hamuan myös kirpputoreilta.

Kuvassa on ensimmäinen Petran hankkima taideteos: Sirpa Patomäen keramiikkataiteen ylijäämästä syntynyt teos.

Miten?

Kuvataidetta voin ostaa yhtä hyvin galleriasta tai kahvilanäyttelystä. Joskus olen käynyt minua miellyttävän taiteilijan ateljeessa. Olemme teettäneet kuvanveistäjä Panu Patomäellä lastemme kasvoista tilaustöinä kipsiveistokset. Myös puolisollani on samanlainen veistos itsestään lapsena. Patomäen teoksia on esillä useissa julkisissa paikoissa, kuten Työläisäiti-patsas Helsingin Alppiharjussa.

Oman teoksen tuntee heti. Viimeisin hankintani oli Rauha Mäkilän maalaus Hello Risha! Piipahdin viime kesänä Helsinki Contemporary -taidegalleriassa Mäkilän näyttelyn avajaisissa, ja lähdin kotiin ikionnellisena uuden teoksen omistajana. Mäkilän töitä on ollut esillä jo Kiasmassa ja Amos Andersonin taidemuseossa.

Tämän vuoden taidehankintaa en vielä ole edes pohtinut. Odotan, että se löytää minut.

Paljonko?

Ostan kerran vuodessa ainakin yhden taideteoksen. Kallein hankkimani teos maksoi 2 500 euroa. Hinta ei kuitenkaan ole teoksessa se juttu, vaan teoksen pitää puhutella minua tai sopia kotiimme.

Minusta esimerkiksi vanha keramiikka on taidetta, vaikkei se olekaan rahassa mitattuna arvokasta. Kirppiksiltä voi löytää jumalaisen kauniita esineitä kolikoilla. Synttärilahjoiksi olen ostanut minimaalauksia ja kuvitusoriginelleja joillain kympeillä. Taidetta ei pidä arvottaa rahassa, enkä edes hanki sitä raha mielessä.

Arjen käyttöesineitä ja designia ostan silloin kun ihania esineitä sattuu kohdalle ja hinta on mielestäni sopiva. Asiantuntijoilta tai netistä saa hyvää tietoa esineiden arvosta. Anopiltani olemme saaneet Arabian käsin maalattua Valencia-sarjaa. Kasvatan sitä löytämilläni tasseilla tai kupeilla, jotka maksavat korkeintaan kymppejä.

Työskennellessäni WSOY:llä hankin remonttimyynnissä legendaarisen kustantamon ikivanhan arkistokaapin. Harvoin ostan mitään uutena.

Suurimman tekstiiliaarteeni, kymmeniä käyttämättömiä Marimekon vanhojen mallistojen mekkoja ja paitoja, löysin SPR:n katastrofialueille varoja keräävästä kontista muutamilla kympeillä. Vintage Marimekko -kokoelmani on nyt vaatekaappini perusta. Marimekot ovat niin kestäviä, että jokainen tyttäreni saa oman Marimekko-kokoelmansa lahjaksi tulevaisuudessa.

”Luotan design- ja estetiikkatuntemukseeni enemmän kuin salkunhoitotaitoihini ja haluan tukea nuoria taiteilijoita.”

Petran vinkki: Yhdistä intohimo ja sijoitus

Sijoita asioihin, joista olet kiinnostunut ja pidät aidosti. Opit samalla uutta ja kartutat tietotaitoasi – eli sijoitat myös itseesi.

Sijoituksesta pitää tulla hyvä mieli ja varma olo. Mieti sijoitukselle myös aikaväli ja tavoite. Itse sijoitan 15 vuoden aikajänteellä. Tavoite voi olla jonkun asian säilöminen tuleville sukupolville tai varma arvonnousu.

OP sosiaalisessa mediassa