Vuosikymmenien laskutrendi koroissa on taittunut – entä sitten?

Reijo Heiskanen
Reijo Heiskanen

OPn pääekonomisti

Korot ovat olleet pohjimmiltaan laskussa yli kolme vuosikymmentä. Keskeisissä kehittyneissä maissa suunta on yleisesti ottaen ollut alaspäin vähintäänkin 1980-luvun alkupuolelta. Ainakin, kun mittarina käytetään pitkiä korkoja, kuten valtion kymmenen vuoden lainojen tuottovaateita.

Reijo Heiskanen
Reijo Heiskanen

OPn pääekonomisti

Viime kesänä pohjat tulivat kuitenkin vastaan. Esimerkiksi Suomen valtion kymmenen vuoden lainan tuottovaade käväisi loppukesällä aivan nollan pinnassa. Euribor-korot ovat lipuneet hieman alaspäin tämänkin jälkeen, mutta pitkät korot ovat nousseet pohjastaan.

Oliko se siis tässä? Kolmisenkymmentä vuotta jatkunut korkojen alamäki. Alkaako nyt kolmenkymmenen vuoden ylämäki?

Jos markkinoita on uskominen, nousu on niin loiva, että sitä tuskin nousuksi voi sanoa. Helmikuun lopussa 50 vuoden koronvaihtosopimuksen korko oli euroalueella 1,25 prosenttia. Odotettu reaalikorko seuraavalle viidelle vuosikymmenelle on siis negatiivinen, jos inflaatio on tavoiteltua vajaan parin prosentin tasoa.

Markkinoilla viisaus tiivistyy, mutta valitettavasti se ei ole historiassa riittänyt ennakoimaan korkoja oikein. Jos markkinoiden odotuksista olisi ollut kiinni, korot eivät koskaan olisi laskeneet nykyiselle tasolle.

Ehkä korot eivät edes heijasta tällä erää odotuksia normaalilla tavalla. Suuret keskuspankit ovat ostaneet taseisiinsa pitkiä valtion lainoja jättiläismäiset määrät, mikä voi vinouttaa markkinoiden hinnoittelua.

Maailma ei ole muutenkaan entisellään. Yleisesti odotetaan talouskasvun jäävän aiempaa hitaammaksi. Inflaatio on pysynyt maltillisena huolimatta massiivisesta määrällisestä elvytyksestä, eli keskuspankkien pyrkimyksestä vauhdittaa inflaatiota arvopaperiostoilla.

Ekonomistit pyrkivät arvioimaan niin sanottua luonnollista korkoa sekä pitkällä että lyhyellä aikavälillä. Talouskasvu- ja inflaationäkymien perusteella voikin haarukoida korkojen tulevaa tasoa. Haarukka on kuitenkin lavea.

Näiden haarukointien perusteella lyhyen nimelliskoron voisi olettaa nousevan pidemmän päälle 2–3 prosenttiin. Pyöreästi siis prosenttiyksikön matalammalle kuin finanssikriisiä edeltävinä kymmenenä vuotena, mikä sopii hyvin yksiin alentuneiden pidemmän ajan kasvuodotusten kanssa.

Talouskasvu voi toki yllättää, mutta inflaatio on se, joka historiassa selittää suurimmat korkojen vaihtelut. Paljon on siis kiinni nykyisen epätavanomaisen rahapolitiikkaympäristön seurauksista. Kaikkein eniten inflaatio on silti lähtenyt laukkaamaan erilaisten kriisien seurauksena. Tässä suhteessa politiikka on laajemminkin villi kortti.

Kaiken tämän perusteella oma arvioni on, että markkinoiden nykyiset odotukset ovat vuosikymmenen tai parin tähtäimellä alimitoitettuja. Perusskenaario koroille on maltillinen mutta markkinoiden odotuksia suurempi nousu. Ja tässä arvion aikajänne on siis vuosikymmen tai pari.

Alalaidalla on Japanin mallin skenaario ja ylälaidalla poliittisesta haaksirikosta johtuva paluu 1980-luvun korkotasoihin. Suuremmat riskit näen perusskenaariota kohtuullisesti korkeampiin korkoihin, mutta armeliaasti jätän aikataulun ilmoittamatta.

Artikkeli on julkaistu Chydenius-lehdessä 1/2017

OP sosiaalisessa mediassa