Talouden veto hiipuu, mitä siitä seuraa? OP:n ekonomistit vastaavat

OP:n ekonomistien tuoreen suhdanne-ennusteen mukaan Suomen talous kehittyy vielä tänä vuonna mukavasti, mutta vuonna 2020 maailmantalouden hidastuminen koettelee Suomea muuta euroaluetta enemmän. Miksi näin on? Pitääkö tavallisen kuluttajan olla huolissaan nousukauden päättymisestä? Entä mitä kuuluu työllisyystilanteelle? Podcastissa Ida-Liina Huurtelan haastateltavina OP:n pääekonomisti Reijo Heiskanen ja ekonomisti Henna Mikkonen.

OP:n ekonomistit ennustavat Suomen talouden kasvavan tänä vuonna 1,6 prosenttia ja 0,8 prosenttia vuonna 2020. Vuonna 2020 maailmantalouden kasvu vaipuu 3,0 prosenttiin, mikä on hitainta kasvuvauhtia sitten finanssikriisin. Tänä vuonna maailmankaupan vauhti hidastuu ekonomistien mukaan 2,0 prosenttiin ja edelleen 0,5 prosenttiin vuonna 2020.

– Suomen talouden kokonaiskuva vuonna 2020 voi vaikuttaa heikolta, mutta kylmä tosiasia on, että samanlaisia lukuja voidaan odottaa ensi vuosikymmenellä keskimäärinkin. Ensi vuoden talouskuva ei ole siis dramaattisen huono, vaan pikemminkin sitä todellisuutta, jonka mukaan tulevat talouspoliittiset toimetkin on viritettävä, tiivistää Heiskanen.

Lue koko suhdanne-ennuste täältä.

OP sosiaalisessa mediassa