Uudistetun maksupalveludirektiivin, eli PSD2:n, ensimmäiset muutokset astuivat voimaan tammikuun puolen välin tienoilla. OPn digitaalisten liiketoimintojen johtaja Anders Stenbäck kertoo, että suurin myllerrys on kuitenkin vasta edessä.

Puolentoista vuoden päästä, syksyllä 2019, direktiivin siirtymäaika päättyy. Viimeistään silloin markkinoille tulee uudenlaisia palveluita esimerkiksi arjen taloudenhallintaan ja lainan kilpailutukseen.

– Koko ajatus uudessa maksupalvelulaissa on se, että pankkiasiointi ja maksaminen tehdään kuluttajalle helpommaksi ja toimiala avataan kilpailulle. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pankit avaavat omia rajapintojaan kolmansille osapuolille. Luvassa on uudenlaisia toimijoita ja innovatiivisia ratkaisuja maksamiseen ja taloudenhallintaan.

Direktiivi edellyttää, että pankit muuttavat toimintaansa siten, että niin sanotut kolmannet osapuolet, eli tilitieto- tai maksutoimeksiantopalveluita tarjoavat yritykset, pääsevät pankkien asiakkaiden tilille ja voivat näin toteuttaa oman palvelunsa. Tämä vaatii aina asiakkaan luvan.

Maksutavat monipuolistuvat

Ensimmäiset direktiivin muutokset tulivat voimaan tammikuun puolenvälin tienoilla. Maksamisesta tuli tuolloin tasa-arvoisempaa. Asiakkailta ei esimerkiksi saa enää veloittaa ylimääräistä, kun he maksavat Visalla tai Mastercardilla. Maksupalveluntarjoajien on myös kerrottava maksajalle ennen maksun suorittamista valuutan muuntopalveluissa käytetty kurssi ja kulut.

Nämä muutokset ovat Stenbäckin mukaan askel kohti entistä monipuolisempaa maksamisen maailmaa. On todennäköistä, että luottokorttien ja verkkomaksujen rinnalle syntyy uusia, pankista riippumattomia maksutapoja.

Kotimaisten yritysten ja palvelujen lisäksi markkinoille tulee globaaleja, Facebookin ja Alibaban AliPayn kaltaisia jättejä. Pankeille uudistukset tarkoittavat kilpailun kiristymistä ja niiden oman toiminnan kehittämistä uusilla palveluilla sekä solmimalla kumppanuuksia uutta kehittelevien tahojen kanssa.

Milloin uusia palveluita pääsee käyttämään?

Jos pankit avaavat rajapintojaan jo ennen 18 kuukauden siirtymäajan päättymistä, uusia palveluita saatetaan nähdä jo siirtymäajan kuluessa. Finanssivalvonta on kuitenkin toistaiseksi kieltänyt niin sanotut screen scraping -toimijat.

Fivan mukaan kolmansien osapuolien tällä hetkellä käyttämä screen scraping -tekniikka on kielletty, koska kolmatta osapuolta ei pystytä siinä tunnistamaan, eikä niiden pääsyä muihin asiakkaan tietoihin, kuten lainoihin, pystytä vielä rajoittamaan. Pankkien lainmukaisia rajapintoja hyödyntävien tahojen toiminta on kuitenkin sallittu.

EU:n yhteisiltä teknisiltä standardeilta puuttuu vielä Euroopan parlamentin hyväksyntä, joten niiden lopullista muotoa ei ole varmistettu.

– Jos pankkimaailma on ollut kuivahko aiemmin, niin vuonna 2019 tullaan näkemään varmasti paljon uusia, innovatiivisia palveluita. Kukaan ei vielä tiedä tarkalleen, mitä ne tulevat olemaan.

Kuka saa pääsyn tilitietoihini – ja mitä se tarkoittaa?

Tulevaisuuden uudet palvelut pohjautuvat siihen, että asiakkaat voivat oman harkintansa mukaan antaa kolmansille osapuolille pääsyn omiin tilitietoihinsa. Stenbäckin mukaan uudet palvelut voivat käyttää kuluttajan tietoja kahdella tapaa.

– Käyttäjä voi ensinnäkin antaa pääsyn tilitietoihinsa. Silloin puhutaan ainoastaan käyttötilistä, eli ei esimerkiksi sijoittamiseen tai säästämiseen liittyvistä tilistä. Toinen tapa on maksu. Asiakas antaa yritykselle pääsyn omalle tililleen maksun tekoa varten.

Yksi käytännön esimerkki tulevista palveluista voisi olla se, että omat, eri pankeissa olevat taloustiedot kootaan yhteen näkymään.

– Idea siinä, miksi annetaan pääsy omiin tilitietoihin, on se, että tämän avulla pankit tai kolmas osapuoli voivat tehdä kokonaistalouden näkymän. Yhdestä paikasta voi nähdä monen pankin tilitiedot.

Entä mistä tietää, kenelle tiedot on ylipäätään järkevää luovuttaa? Siirtymäajan päätyttyä Finanssivalvonta alkaa pitää yllä listausta turvallisiksi luokitelluista palveluista. Sen verkkosivuilta voi käydä varmistamassa, että kyseessä on luotettava palvelu.

Ja vaikka luvassa on suuria muutoksia, Stenbäck kertoo, että myös tutut maksamisen tavat säilyvät. Ajatuksena on, että monipuolistuvassa maksamisen maailmassa jokainen voi löytää itselleen sopivimmat maksamisen tavat sekä parhaat oman talouden hallinnoinnin keinot.