EKP:n nykyisen pääjohtajan Mario Draghin kausi päättyy kuluvan vuoden lokakuun lopussa. Forbes -lehden mukaan pääjohtaja Draghi oli 2012 maailman kahdeksanneksi vaikutusvaltaisin ihminen. Hänen seuraajavalintansa ei ole ihan pikkujuttu.

Draghi jättää nimensä rahapolitiikan historiaan isolla kirjoitettuna. Emme toki vielä tiedä, miten tulevaisuudessa Draghin kauden menestystä tullaan punnitsemaan. Aikoinaan Yhdysvaltain keskuspankin johtajan Alan Greenspanin sädekehä oli häikäisevä, ja luottamus markkinoilla rikkumaton. Tällä erää Greenspanin kauden perintöön suhtaudutaan epäilemättä jo huomattavasti kriittisemmin.

Mario Draghia ja Alan Greenspania yhdistää herkkä korva markkinoiden tunnoille. Draghin suurin onnistuminen oli ”Whatever it takes” -puhe kesällä 2012. Koko euron tulevaisuus oli vaakalaudalla. Draghi pystyi sopivasti pohjustamalla vakuuttamaan markkinat siitä, että EKP oli tosissaan. Tämä ei olisi onnistunut kaikilta, eikä ilman ymmärrystä markkinoista.

Keskuspankkipolitiikka ei kuitenkaan ole mikään yhden miehen performanssi. EKP:n toimintaa säätelee varsin tiukka mandaatti, jonka puitteissa tulee toimia. EKP:n neuvostossa istuu 25 jäsentä, johtokunta ja kansallisten pankkien johtajat. Politiikan valmistelussa on mukana iso joukko maanosan asiantuntijoiden parhaimmistoa.

Keskuspankille politiikan uskottavuus ja luottamus sen toimintaan on välttämätön edellytys politiikan onnistumiselle. Tässä pääjohtajan rooli on kaikkein keskeisin. Erityisesti kun taustalla on varsin hajanainen joukko maita ja keskuspankkeja.

Tällöin kyse ei ole enää vain pätevyydestä vaan paljon myös mielikuvista. Keskuspankkiirit jaetaan monesti haukkoihin ja kyyhkyihin sen perusteella kuinka tiukkaa korkopolitiikkaa he kannattavat. Eri tilanteissa erilaisesta maineesta voi olla hyötyä.

Normaalitilanteessa haukan maine voisi pitää pitkät korot matalammalla, koska inflaation uskotaan pysyvän aisoissa. Jos nyt ei ole inflaatiopelkoja alkuunkaan, kyyhkyn maine voi pitää pitkät korot alhaalla. Jälkimmäinen tilanne varmaankin vallitsee tällä erää.

Keskuspankki toimii itsenäisesti, mutta sen pääjohtajan valinta on mitä poliittisin. EKP:n ensimmäinen pääjohtaja oli kompromissi Hollannista. Tämän jälkeen alkoi suurten maiden kierros. Ensin Ranska, sitten Italia. Nyt vuorossa pitäisi olla Saksa.

Saksan pelko on kuitenkin osittain koko euronkin takana. Muut maat, erityisesti Ranska, eivät ole halunneet olla pelkästään Saksan peesaajan asemassa. Saksalaiset pankkiirit ovat viime aikoina monesti olleet oppositiossa EKP:n päätöksenteossa.

Nyt siirtyminen saksalaisemmalle linjalle voisi olla riski. Lisäksi Saksan intressit saattavat poliittisesti olla komission johdossa. Niinpä arvailujen kohteena ovatkin olleet neutraalit kandidaatit kuten Hollannin Klaas Knot tai Mikkelin Erkki Liikanen.

Knotin ansioluettelo on ryhdikkään keskuspankkimainen, mutta harmaa kuin keskuspankkiirin puku. Liikasen on moniulotteisempi. Liikasen erityisvahvuus on viestintä, ja se on yksi tärkeimmistä tehtävistä, joka keskuspankkijohtajalla on. Kummallakaan ei ole erityistä kokemusta markkinoiden tunnoista -sitä tuntumaa, joka loi niin Greenspanin kuin Draghin säihkeen.

Yhdysvalloissa presidentti Trump nimitti keskuspankin johtoon helmikuusta 2018 alkaen Jerome ”Jay” Powellin. Hänen ensimmäinen kunnon testinsä oli joulukuussa, kun korkoa piti nostaa mutta myös viestiä se oikein markkinoille. Markkinat näyttivät Jay Powellille närhen munat, ja osakekurssit laskivat jyrkästi. Vuoden alussa keskuspankissa oli löydetty oikeat sävelet, ja markkinat ovat vakautuneet.

Onnistuneen keskuspankkijohtajan tulee pystyä luomaan mielikuva johdonmukaisesti, riippumattomasti toimivasta keskuspankista, joka myös kykenee tarpeen tulleen lukemaan markkinoiden tuntoja. Tämän seurauksena riskien hinnoittelu voi olla maltillisempaa, ja talouskehitys vakaampaa ja suotuisampaa.

Ai niin, valitaanko se Erkki? Suatetaanhan tuo valita, mutta voepj’ jiähä valihtemattakkiin.