Omistetuimman osakkeen kärkipaikkaa pitää hallussaan Nordea. Pankkikonserni ohitti Nokian listan kärkipaikalla sen jälkeen, kun pankki muutti pääkonttorinsa Suomeen. OP:n pääanalyytikko Antti Saari ei ihmettele Nordean kansansuosiota:

- Nordea on hyvin ymmärrettävästi suosittu sijoituskohde: se on kaikille tuttu yhtiö, joka on profiloitunut hyvänä osingonmaksajana, vaikka koronan aikana EKP onkin valitettavasti aiheuttanut osingonmaksuun viivästyksiä. Suomalaiset tuntuvat yleisesti ottaen tykkäävän osingoista, mikä on ymmärrettävää. Kyllähän osinko hyvin helposti konkretisoi pitkäjänteisen omistamisen hyödyn.

Nokia luovuttanut valtikan Nordealle

Nordeaa omisti vuoden 2020 lopussa 287 452 suomalaista, kun Nokialla omistajia oli yhteensä 235 919. Näin Nokia on tipahtanut selvästi Nordean taakse suomalaisten omistetuimpana osakkeena.

- Nokia on kuitenkin edelleen erittäin laajasti omistettu yhtiö, missä lienee jonkin verran historian havinaa. Suuruuden päivinä Nokian arvo oli parhaimmillaan yli puolet koko pörssistä ja sen tarina on meille kaikille tuttu. Vuosien saatossa se on ehtinyt rikastuttaa ja köyhdyttää lukuisia sijoittajia.

Vaikka kultaiset ajat maailman suurimpana matkapuhelinvalmistajana ovat enää muistoja Nokian kohdalla, Antti Saari arvelee suomalaisilta yhä löytyvän luottoa yhtiön menestyksekkääseen tulevaisuuteen:

- Uskoisin, että monet sijoittajat kokevat edelleen luontevaksi olla markkinoilla nimenomaan Nokiaa omistamalla ja ehkä moni edelleen uskoo Nokian uuteen hurjaan nousuun.

Finnair lentää top 10:n joukkoon

Pörssisäätiön omistetuimpien osakkeiden listan nimistä Finnairin omistajamäärän raju nousu on silmiinpistävää. Vuoden 2021 ensimmäisen kvartaalin aikana Finnair oli myös yksi niistä yhtiöistä, joiden analyysejä luettiin OP:n analyysikirjastossa eniten.

- Suomalaisten kotitalouksien usko Finnairin elpymiseen erittäin vaikeiden koronavuosien jälkeen vaikuttaa järkkymättömältä. Tämä voi kuitenkin olla muita spekulatiivisempi sijoitus ja omistajamäärä voi jatkossakin heilua enemmän kuin useimpien muiden listan yhtiöiden.

Kansankapitalismi kukkii

Valtaosa yleisimmin omistetuista yhtiöistä on laadukkaita ja hyvin tunnettuja suuryhtiöitä. Antti Saari toteaa tämän olevan luonnollista, sillä ideat sijoittamiseen syntyvät usein arjessa Nordean pankkipalveluita käyttäessä tai Koneen hissillä matkustaessa.

- Vanha viisaus opettaa, että kannattaa sijoittaa siihen minkä ymmärtää. Tätä suomalaiset tuntuisivat noudattavan. Moni voi myös kokea mielihyvää siitä, että käyttää itse omistamansa firman tuotteita tai palveluita. Ainakin allekirjoittaneelle tulee aina tällainen fiilis, kun optikko mittaa silmänpaineet Revenion laitteella.

Lähes kaikissa listan yhtiöissä omistajamäärät ovat kasvaneet, missä näkyy viime vuosien sijoitusinnostus sekä osakesäästötili. Kansankapitalismi etenee, mikä on positiivista paitsi suomalaisen omistajuuden, myös kotitalouksien varallisuuden ja tulevaisuuteen varautumisen kannalta.

Suomalaisia kiinnostavat erityisesti tutut ja laadukkaat suomalaisnimet, mutta viime aikoina myös ulkomaisiin yhtiöihin sijoittaminen on yleistynyt. Vuoden 2021 ensimmäisen kvartaalin aikana tehty osakekauppa ulkomaalaisilla osakkeilla on lähes tuplaantunut vuoden takaisesta vertailuajankohdasta OP:n asiakkaiden keskuudessa. Helsingin pörssistä löytyy valtavasti mielenkiintoisia yhtiöitä sijoitussalkkuun, mutta hajauttaminen ulkomaisiin pörsseihin lisää tuntuvasti suomalaisen osakesijoittajan vaihtoehtoja. 

Pörssisäätiön lista suosituimmista osakkeista:

  1. Nordea Bank Abp
  2. Nokia Oyj
  3. Fortum Oyj
  4. Elisa Oyj
  5. Sampo Oyj
  6. UPM-Kymmene Oyj
  7. Wärtsilä Oyj Abp
  8. Neste Oyj
  9. Finnair Oyj
  10. Outokumpu Oyj
  11. Metso Outotec Oyj
  12. Kone Oyj
  13. Orion Oyj
  14. Nokian Renkaat Oyj
  15. Kesko Oyj

Tutustu listaan Pörssisäätiön sivuilla

Tutustu seuraavaksi:

Mikä suomalainen yhtiö nostattaa pulssia juuri nyt ja miksi? OP:n osakeanalyytikot hengittävät markkinaa ja poimivat sen sykkeestä oleellisen sijoittajan tueksi, tutustu OP:n osakepulssiin.

Inspiroiduitko osakesijoittamisesta? Näin avaat arvo-osuustilin

Säästämisen ja sijoittamisen aloittaminen voi olla elämäsi kannattavin päätös. Osuuspankin omistaja-asiakkaana saat uudet ja kattavat edut säästämisen ja sijoittamisen palveluista. Tutustu etuihin!