Brexitiin on alle kaksi kuukautta ja viime aikoina on tapahtunut paljon. On kuitenkin yhä epäselvää, miten Brexit lopulta toteutuu. Mikä on muuttunut viimeisten viikkojen aikana?

Teksti Joona Widgrén, ekonomisti OP Ryhmässä @OP_Ekonomistit
Julkaistu 1.2.2019

Bloggasin Brexitistä juuri ennen joulua. Sen jälkeen Brexit on vallannut palstatilaa entistä enemmän - mikä on muuttunut ja onko edistysaskeleita otettu?

Pääministeri Theresa May hävisi parlamentissa äänestyksen ehdotetusta sopimusluonnoksesta ennätyksellisen suurella erolla. Äänestyksen jälkeen May esitteli tiukalla aikataululla B-suunnitelman. Uusi suunnitelma ei kuitenkaan poistanut tai edes juurikaan vähentänyt epävarmuutta.

Tällä hetkellä Mayn suunnitelma on neuvotella EU:n kanssa Brexit-sopimuksen avaamisesta, jotta Pohjois-Irlannin ja Irlannin väliseen rajaan liittyvää kohtaa voidaan muuttaa. Aikaisemmassa sopimuksessa on niin kutsuttu backstop-pykälä, jonka tarkoituksena on turvata Irlannin ja Pohjois-Irlannin rajan säilyminen avoimena. Juuri tämä pykälä on aiheuttanut erimielisyyttä parlamentissa.

Maylla on edessään kuitenkin muutama mutka matkalla Brexit-sopimuksen muuttamiseksi. EU on ilmaissut selvästi haluttomuutensa avata sopimusluonnosta ja jatkaa neuvotteluita. Ja vaikka EU suostuisikin neuvottelemaan muutoksista, tarvitsee May konkreettisen ja realistisen ehdotuksen siitä, miten Irlantien väliseen rajaan liittyvä kysymys ratkaistaan. Oman lisämausteensa tilanteeseen tuo aikataulu. Kaiken tämän tulisi olla valmista, ja parlamentin hyväksymänä ennen maaliskuun takarajaa.

Britannian parlamentti hyväksyi ehdotuksen poistaa sopimukseton Brexit vaihtoehdoista. Tämä ei kuitenkaan sido hallitusta, joten mahdollisuus sopimuksettomaan eroon on yhä olemassa. Todellisuudessa sopimuksettoman Brexitin todennäköisyys on kasvanut sitten joulukuun.

Myös Brexitin lykkääminen ja siten lisäaika sopivan ratkaisun löytämiseksi on yhä mahdollista, vaikka May onkin luvannut Brexitin toteutuvan alkuperäisen aikataulun mukaisesti maaliskuun lopussa. Lisäaika saattaa olla tarpeen, vaikka May saisi muutetun sopimuksen hyväksyttyä, jotta tarvittava lainsäädäntö saadaan hyväksyttyä parlamentissa.

Toisaalta myöskään uuden kansanäänestyksen mahdollisuutta ei voida poissulkea vaihtoehtojen joukosta. Uuteen kansanäänestykseen liittyy kuitenkin ongelmia, ja pääministeri May onkin ilmaissut haluttomuutensa uuteen kansanäänestykseen.

Mitä konkreettista on siis tapahtunut Brexit-rintamalla joulun jälkeen?

Vaikka keskustelu Brexitin ympärillä on kiihtynyt, edistysaskeleita on otettu kovin vähän. Pöydällä olevat vaihtoehdot ovat käytännössä samat kuin aikaisemminkin.

En ihmettelisi, jos Britannia neuvottelisi lisäaikaa Brexitille, ja saisi lopulta aikaan sopimuksen, joka menee parlamentissa läpi. Sopimukseton Brexit on kuitenkin vaihtoehto, johon harva haluaa turvautua.

Kirjoittaja Joona Widgrén työskentelee ekonomistina OP Ryhmässä. Hänen kiinnostuksensa kohteita ovat erityisesti data-analyysi sekä makrotalous.