Sijoittajan vuosi 2019: osakemarkkinoilla riitti vipinää talouden epävarmuudesta huolimatta

Matalat korot selittävät osaltaan osakemarkkinoiden aktiivisuutta. Vastuullinen sijoittaminen on yhä voimakkaasti kasvava trendi.

Mitä vuodesta 2019 jäi sijoittajalle käteen?

– Tämä on ollut sijoittajalle keskihyvä vuosi. Vaikka talouskasvu on ollut hidasta, osakeindeksit ovat sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa reilusti plussan puolella, luonnehtii OP:n seniorianalyytikko Henri Parkkinen.

Sijoittajat ovat seuranneet tarkasti talouskasvuennusteita, sillä pelko talouskasvun heikentymisestä muuttaa myös markkinoiden näkemyksiä yhtiöiden tuloskehityksestä. Vuoden 2019 aikana arviot kasvun suunnasta sahasivat melkoisesti: alkuvuodesta ennusteet olivat vielä optimistisia mutta laskivat keväällä merkittävästi. Loppuvuodesta nähtiin taas valon pilkahduksia.

Muut tärkeät makrotalouden teemat ovat liittyneet ennen kaikkea kasvaneeseen epävarmuuteen sekä Yhdysvaltain ja Kiinan jännittyneisiin suhteisiin. Toistaiseksi maiden välisen kauppasodan uhka ei ole konkretisoitunut korostetun voimakkaasti suomalaisille pörssiyhtiöille, toteaa Parkkinen.

– Sen riski on näkynyt osakemarkkinoilla oikeastaan yllättävän vähän.

Hänen mukaansa on kuitenkin odotettavissa, että vuonna 2020 kauppasodan uhka näkyy monella alalla vahvemmin. Siitä voivat kärsiä erityisesti valmistava teollisuus, koko kuluttajatuotesektori ja verkkokauppa, jossa kiinalaiset toimijat jyräävät.

– Yleisesti ottaen Kiinan merkitys koko eurooppalaiselle investointisektorille on entistä suurempi.

Kestävä kehitys on yhä kasvava trendi

Kiina toistuu myös, kun Parkkinen puhuu muista vuoden 2019 aikana vaikuttaneista ja tulevaisuudessakin sijoitusmarkkinoilla näkyvistä megatrendeistä.

– Yksi merkittävä tekijä on väestön vaurastuminen kehittyvillä markkinoilla ja erityisesti Kiinassa. Kulutuksen muutos siellä on todella vahva trendi, jolle ei näy loppua.

Yksi kuluneen vuoden tärkeistä teemoista on Parkkisen mukaan ollut se, miten kestävä kehitys ja vastuullisuus ovat lyöneet läpi sijoitusmarkkinoiden eri tasoilla.

– Tänä vuonna on ollut silmiinpistävää erityisesti se, miten paljon aiheesta on syntynyt keskustelua sekä yhtiö- että sijoittajatasolla. Erilaisilta toimijoilta odotetaan tähän nyt näkemyksiä ja ratkaisuja.

Parkkinen uskoo vastuullisen sijoittamisen suosion jatkavan kasvuaan positiivisen kierteen kautta. Mitä enemmän aiheesta keskustellaan ja vastuullisuuden vaikuttavuudesta saadaan faktaa, sitä kunnianhimoisempia vastuullisuustavoitteita yhtiöissä asetetaan. Ja mitä enemmän vastuullisuutta painottaviin kohteisiin sijoitetaan, sitä enemmän niitä todennäköisesti myös tarjotaan.

– Esimerkkinä voisi mainita yhtiön rahoituksen koron sitomisen ennalta määriteltyjen vastuullisuustavoitteiden toteutumiseen.

Yhtiöiden tuloksissa heittelyä

Millaisiin yhtiöihin tehdyt sijoitukset ovat vuonna 2019 olleet kannattavia?

Parkkinen toteaa, että alakohtaiset erot ovat tänä vuonna olleet markkinoilla merkittävän isoja: Euroopassa onnistujiin ovat kuuluneet muun muassa rahoituspalvelut, rakentaminen, teollisuuspalvelut ja vähittäismyynti.

Laaja vaihtelu näkyy myös Suomen tasolla: täällä 20 parhaan pörssiyhtiön listalle päästäkseen osakekurssin on pitänyt nousta yli 50 prosentilla. Toisessa päässä on parisen kymmentä yhtiötä, joiden osakekurssi on vuoden 2019 alkuun verrattuna reilut 20 prosenttia miinuksella.

– Yksi suuri onnistuja on ollut Outotec, jonka osakekurssi on lähes kaksinkertaistunut. Menestystä selittää myös ilmoitus fuusiosta Metson kanssa.

Kurssinousijoista Parkkinen nostaa esiin myös konevuokraamo Cramon ja pakkausvalmistaja Huhtamäen.

Myös yllättäjiä löytyy. Vaikka teleoperaattoreiden kurssikehitys on yleisesti ottaen ollut Euroopassa heikkoa vuonna 2019, suomalaisen Elisan osakekurssi on noussut 30 prosenttia.

Matalat korot ajavat osakemarkkinoille

Hidas talouskasvu on vaikuttanut myös keskuspankkien toimintaan.

Kun inflaatiota ei ole ollut näkyvissä, pankeilla ei ole tarvetta kiristää rahapolitiikkaansa. Sijoittajalle se on näkynyt ennen kaikkea hyvin alhaisena korkotasona, jonka Parkkinen ennustaa jatkuvan pitkälle tulevaisuuteen.

Matalat korot selittävät varmasti osaltaan osakemarkkinoiden aktiivisuutta, hän uskoo.

– Sinne on menty, koska koroista ei juuri tuottoa saada. Samalla sijoittajien on pitänyt ottaa vähän enemmän riskiä.

Lue op.median kootut artikkelit ja asiantuntijoiden vinkit sijoittamisen aloittamisesta

OP sosiaalisessa mediassa