Ennen kuin sijoittaja avaa joululahjat, kannattaa hänen avata oma sijoitussalkku. Koska verotus sulkeutuu vuoden lopussa, sijoittaja ehtii vielä tarkistaa kuluvan vuoden aikana esimerkiksi sen, onko hänellä luovutustappioita, joita voisi vähentää.

OP:n asiakkuus- ja myyntipäällikkö, varatuomari Sanna Tähkäpää arvelee, että aktiiviset sijoittajat tuntevat veroedut suhteellisen hyvin, mutta passiivisesti sijoittavat heikommin.

Tässä loppuvuoden verovinkit kaikille sijoittajille:

1. Onko tullut tappioita?

Onko salkussasi tappiollisia osakkeita? Ehkä tänä vuonna ei ole tullut lainkaan voittoa? Ei hätää, sijoittaja saa nykyään vähentää luovutustappioita peräti viiden vuoden ajan. Jos siis olet myynyt sijoituksia tappiolla tänä vuonna, voit vähentää niitä tulevina vuosina.

Toisaalta, jos tänä vuonna on tullut voittoa, voit vähentää niistä jopa viiden vuoden takaisia tappioita.

Sanna Tähkäpää antaa esimerkin:

– Jos olet ostanut rahasto-osuuden 2 000 eurolla ja myynyt sen viime vuonna 1 500 eurolla, olet tehnyt tappiota 500 euroa. Jos taas olet ostanut toisen rahaston 2 000 eurolla ja myynyt sen tänä vuonna 3 000 eurolla, olet saanut voittoa 1 000 euroa. Voit vähentää viime vuonna vähentämättä jääneet 500 euron tappiot 1 000 euron voitoista, jolloin maksat veroa vain 500 eurosta, hän neuvoo.

Vähennykset tehdään luovutusvoitoista. Jos et voi vähentää kaikkia tappioita voitoista, vähennykset voi tehdä muista pääomatuloista, kuten osinko- tai vuokratuotoista.

2. Tuhat euroa verotta

Oletko onnistunut hyvin sijoitusmarkkinoilla kuluvana vuonna? Jos sinulla on voitolla olevia sijoituksia, kuten osakkeita etkä ole vielä myynyt niitä, kannattaa harkita tämän veroedun käyttämistä: sijoittaja saa myydä tuhannen euron edestä sijoituksiaan ilman, että niiden mahdollisesta myyntivoitosta menee veroa.

Jos siis vuoden aikana myytyjen arvopaperien tai muun omaisuuden yhteenlasketut myyntihinnat ovat enintään tuhat euroa, voitto on verovapaata riippumatta siitä, miten paljon voittoa olet saanut.

Veroedun voi hyödyntää esimerkiksi niin, että myy voitollista rahastoa tuhannella eurolla ja sijoittaa rahat osakkeisiin. Tai pitää voitot ja sijoittaa vain pääoman, niin kuin Sanna Tähkäpää sanoo itse tekevänsä.

Samalla sijoittaja saa sijoituksilleen hajautusta. Tähkäpää muistuttaa, että kaikkia munia ei kannata panna samaan koriin. Eikä kaikkia voittoja tarvitse sijoittaa rahamarkkinoille.

– Voitot voi hyödyntää vaikka kylpyhuoneremonttiin ja hakea siitä vielä kotitalousvähennyksetkin, Tähkäpää vinkkaa.

3. Vähennä kulut

Sijoitustulon hankkimiseen otettujen lainojen korot sekä esimerkiksi arvo-osuustilin kustannukset kelpaavat verovähennyksiin. Samoin kelpaavat talouslehden tilausmaksu ja Osakesäästäjät ry:n jäsenmaksu.

Sijoitusasunnon osalta vähennyskelpoisia ovat korkojen lisäksi hoitovastike ja tietyt huoneistoon tehdyt perusparannukset sekä kiinteistönvälittäjän palkkiot.

Erittäin aktiviinen sijoittaja voi saada vähennyksiinsä myös työhuoneen tai tietokoneen, mutta Tähkäpää suosittelee varmistamaan asian verottajalta. Kuluissa omavastuuosuus on joka tapauksessa 50 euroa.

– Ja toistaiseksi on vielä niin, että sijoitusvakuutuksesta nostetusta myyntivoitosta ei makseta veroa niin kauan kuin se vastaa alkuperäistä pääomaa. Jos siis alkupääoma on ollut 3 000 euroa ja sen arvo nyt on 5 000 euroa, saat nostaa 3 000 euroa verotta, Tähkäpää sanoo.

4. Lahjoita verotta

Myös lahjoittaminen on laillista verosuunnittelua. Lapsille tai lapsenlapsille saa lahjoittaa kolmen vuoden aikana 4 999 euron edestä omaisuutta ilman, että siitä tarvitsee maksaa veroa.

Tämä on vanhemmille ja isovanhemmille tilaisuus antaa hyvin tuottavia osakkeitaan vaikka joululahjaksi. Tähkäpää muistuttaa, että monessa piironginlaatikossa voi olla Sammon kaltaisia osakkeita, jotka ovat ehkä tulleet pienenä yllätyksenä omistajilleenkin.

Vanhoihin arvopapereihin käytetään niin sanottua hankintameno-olettamaa. Vähintään 10 vuotta omistetun omaisuuden hankintameno-olettama on 40 prosenttia myyntihinnasta ja alle 10 vuotta omistetun 20 prosenttia.

Käytännössä siis lahjoitettavien arvopapereiden arvosta vähennetään joko 40 tai 20 prosenttia ja vain loppu katsotaan pääomatuloksi.

Tähkäpää antaa esimerkin siitä, miten hankintameno-olettama toimii:

Yksityinen sijoittaja omistaa Sammon osakkeita 4 000 eurolla. Hänellä ei ole osakkeille hankintahintaa, mutta hän pystyy osoittamaan hankkineensa osakkeet vuonna 1986. Jos hän myy osakkeet itse, hän voi käyttää 40 prosentin hankintameno-olettamaa ja maksaa loppuosasta luovutusvoittoveroa.

Mutta jos sijoittaja päättääkin antaa osakkeensa lapsenlapselleen, tämän ei tarvitse maksaa lahjaveroa, koska lahjoitettavan omaisuuden arvo jää alle 4 999 euron. Lisäksi jos lapsenlapsi pitää osakkeet vähintään vuoden ja myy ne sitten sillä samalla 4000 eurolla, ei synny myöskään luovutusvoittoa. Lapsenlapsi välttyy siis maksamasta myös luovutusvoittoveroa.

Tähkäpää muistuttaa, että välttyäkseen luovutusvoittoverolta lahjansaajan on tosiaan omistettava lahjansa vähintään 12 kuukautta. Muussa tapauksessa lahjansaajan pitää maksaa luovutusvoittoverot samalla tavalla kuin lahjanantaja olisi joutunut maksamaan.

Esimerkkitapauksessa lapsenlapsen ei siis kannata myydä Sammon osakkeita heti eteenpäin.