Rahat pankkitililtä sijoituksiin – ”Suomalaisten tileillä makaa 87 miljardia euroa”

Nollakorkoisten pankkitilien sijaan rahat kannattaa sijoittaa tuottavampiin kohteisiin, sillä pankkitileillä makuuttaessa jo inflaatio syö osan säästöjen arvosta. Toisin kuin moni mieltää, sijoittamisessa pääsee alkuun hyvin helposti.

87 miljardia euroa. Niin suuri summa makaa toimettomana suomalaisten pankkitileillä. Muualla Pohjoismaissa raha laitetaan aktiivisemmin töihin. Miksi suomalaiset eivät siirrä säästöjään tuottavampiin kohteisiin?

– Siihen vaikuttaa monta eri asiaa, mutta ennen kaikkea se johtuu siitä, että ihmiset eivät tiedä sijoittamista tarpeeksi. Sen vuoksi moni ei ole rohkaistunut aloittamaan, OPn säästämisen ja sijoittamisen johtaja Katja Taponen valaisee.

Taponen haluaa madaltaa ihmisten kynnystä sijoittamiseen. Hänen mukaansa sijoittaminen ei ole tarkoitettu vain rikkaille, sillä jokainen voi aloittaa sijoittamisen omista lähtökohdistaan käsin.

– Rahastosäästämisessä riittää vaikka vain muutaman kymmenen euroa alkuun pääsemiseksi. Ensin kannattaa selvittää, mikä on oma sijoittajaprofiili ja etsiä itselle parhaiten sopivat sijoituskohteet sen mukaisesti.

Taponen suosittelee ihmisiä sijoittamaan enemmän, sillä jo tilastojen valossa sijoittajan varallisuus tulee todennäköisesti kasvamaan pitkällä aikavälillä.

– Pitkällä sijoitushorisontilla sijoittaja saa todennäköisesti hyvän tuoton sijoituksilleen ja pääsee nauttimaan korkoa korolle -efektin vaikutuksista. Silloin raha tekee sijoittajan puolesta töitä. Osakkeiden ja osakerahastojen kohdalla voidaan odottaa jopa kuuden prosentin keskimääräistä vuosituottoa.

– Toki myös pankkitilillä kannattaa pitää puskurirahastona esimerkiksi kolmen kuukauden palkkaa vastaavaa summaa.

Ei kaikkia munia samaan koriin

Moni aloitteleva sijoittaja empii itselleen sopivaa sijoituskohdetta osakkeiden ja rahastojen välillä.

– Osakesijoittaminen kannattaa aloittaa vasta siinä vaiheessa, kun koossa on vähintään 500 euroa. Silloin kaikkia rahoja ei kannata laittaa ainoastaan yhteen yhtiöön, vaan hajauttaminen on hyvin tärkeää. Helpoin tapa on kuitenkin aloittaa sijoittamalla rahastoon, sillä sen kautta saa valmiin hajautuksen rahoilleen.

– Samalla tavalla kun ihminen voi rakentaa talon itse tai ostaa valmiin talopaketin, hän voi myös valita sijoituskohteensa osakkeiden ja rahastojen välillä. Rahastoja voi verrata valmiiseen talopakettiin, sillä niiden kohdalla kustannus on hieman korkeampi, mutta saat vastineeksi nauttia sijoitustoiminnan helppoudesta.

– Toki rahastoja on monen hintaisia ja indeksirahastot edullisimpia – mutta niihin sisältyy myös suurempi riski arvonvaihtelusta kuin säästäjän rahastoissamme, Taponen valaisee.

1000 euroa tuottamaan

Sijoittamisen voi aloittaa riippumatta siitä, miten paljon säästöjä on kertynyt pankkitilille. Mikäli ihminen haluaa siirtää 1000 euroa tuottavampiin kohteisiin, mihin summa kannattaisi sijoittaa?

– Oikea sijoituskohde riippuu yksilön omasta sijoittajaprofiilista ja suunnitelmista. Hyvä lähestymistapa monelle on jakaa osa summasta säästäjän rahastoon ja osa osakerahastoon. Siitä tulee jo kokonaisuudessaan hyvä paketti.

– Vaihtoehtoisesti 1000 eurolla voi ostaa kahden eri yhtiön osakkeita. Tällöin on toki syytä perehtyä hyvin sen yrityksen tunnuslukuihin ja tulevaisuudennäkymiin, jonka osakkeisiin sijoittaa.

200 euron sijoittaminen kuukausittain

Entä jos palkansaaja haluaa säästää säännöllisesti 200 euroa kuukausipalkastaan. Mikä olisi silloin sopiva sijoituskohde?

– Siinä tapauksessa suosittelisin automaattisen rahastosäästösopimuksen kautta tapahtuvaa sijoitusta yhteen tai kahteen kohteeseen. Sijoittamisessa kannattaa ylipäätään noudattaa sitä periaatetta, että säästää pakollisten menojen jälkeen ensin itselleen ja budjetoi vasta loput rahat kulutukseen.

Perinnön sijoittaminen

Entä jos ihminen saa kuulla saaneensa 50 000 euron perinnön. Mikä olisi hyvä vinkki sen sijoittamiseen?

– Kyseessä on niin iso summa, että se kannattaa hajauttaa myös ajallisesti. Kun summan sijoittaa pienemmissä erissä, silloin minimoi riskiä, ettei osta osaketta tai osakerahastoa kalleimmalla hinnalla. Sijoitettava summa kannattaa jakaa eri kohteisiin myös maantieteellisesti ja esimerkiksi osakerahaston kautta kyseisen rahamäärän voi hajauttaa ympäri maailmaa.

Pitkä aikaväli pienentää riskiä

Monen sijoittamista harkitsevan mieltä painaa pelko mahdollisesta epäonnistumisesta. Mitä sanoisit heille, jotka pelkäävät menettävänsä säästönsä sijoitustoiminnassa?

– Kyllä sijoittamiseen liittyy aina riskejä, mutta toisaalta on hyvä muistaa, että ihminen jää kokonaan ilman tuottoa, mikäli hän ei sijoita lainkaan. On erittäin epätodennäköistä, että ihminen menettäisi säästönsä, jos hän sijoittaa riittävän pitkällä aikavälillä ja sijoituksen hajautus on kunnossa.

Usean vuoden sijoitushorisontti pienentää aina sijoittamiseen liittyvää riskiä, eikä lyhyen aikavälin sijoittaminen ole välttämättä edes järkevää.

– En itse lähtisi sijoittamaan esimerkiksi puoleksi vuodeksi, sillä lyhyen aikavälin sijoittaminen on enemmän spekulaatiota. Siinä tapauksessa rahat kannattaa pitää mieluummin tilillä. Sen sijaan kaksi vuotta on mielestäni jo riittävän pitkä aika sijoittamiseen korkopainotteiseen yhdistelmärahastoon, Taponen toteaa.

Suomalaisten rahat poikimaan

Suomalaisilla pankkitileillä makaa arviolta valtavia summia ylimääräistä rahaa. Mikä vaikutus sillä olisi kansantalouden kannalta, jos kaikki pankkitileillä olevat rahat sijoitettaisiin tuottavampiin kohteisiin?

– Se onkin hyvin mielenkiintoinen kysymys, vaikkakaan ei realismia. Ainakin kotimainen omistus lisääntyisi suomalaisissa pörssiyhtiöissä, valtion verotulot kasvaisivat ja kansalaisten varallisuus kasvaisi. Koska Helsingin pörssiin tulisi valtavat lisäsijoitukset, myös osakkeiden hinnat todennäköisesti nousisivat. Toisaalta ihmisten lisääntynyt innostus sijoittamista kohtaan kannustaisi yrityksiä listautumaan entistä enemmän.

Lue myös: Rahaa ja sijoituksia valmistujaislahjaksi – 8 vinkkiä

OP sosiaalisessa mediassa