Maaliskuu 2020 on ollut suomalaisten sijoittajien osalta historiallinen, liikkeellä on ollut sekä todella paljon ostajia että myyjiä, kuvailee OP:n varallisuudenhoidon sähköisen myynnin päällikkö Joakim Reinius.

– Moni sijoittaja on siirtynyt ostamaan, kun kurssit on laskeneet niin alas. Ostoksilla ovat olleet tyypillisesti sijoittajat, jotka kestävät riskiä ja katsovat useamman vuoden päähän. Tällä hetkellähän ei vielä tiedetä, kuinka pitkään koronan vaikutukset näkyvät markkinoilla.

Samaan aikaan varovaisemmat sijoittajat ovat säikähtäneet kurssilaskuja ja myyneet osuuksiaan rahastoistaan. Lunastuksia on tehty juuri eniten varovaisempien sijoittajien suosimista korko- ja yhdistelmärahastoista.

Riskiä sietävät rahastosijoittajat suosivat yleensä osakerahastoja. He ovat ostaneet näiden osuuksia nyt ennätystahtiin.

Osakerahastosijoittajia ovat kiinnostaneet erityisesti Pohjois-Amerikkaan, Suomeen ja koko maailmaan sijoittavat rahastot. Myös Kiinaan ja Venäjälle sijoittaviin rahastoihin on tehty hyvin merkintöjä.

– Kokonaisuutena lunastuksia on ollut toki enemmän kuin merkintöjä, mutta eniten huomiota tässä kerää se, että riskiä kestävät sijoittajat ovat olleet liikkeellä ennätysmäärin.

Myös osakesijoittajat ostolaidalla

Koronan vaikutukset suoraan osakesijoittamiseen ovat olleet vieläkin suuremmat.

– OP:n verkko- ja mobiilipalvelujen kautta yksittäisinä päivinä ostotoimeksiantoja on ollut parhaimmillaan jopa kolme kertaa enemmän kuin myyntejä. Koko maaliskuussa ostoja on ollut noin kaksinkertainen määrä verrattuna myynteihin.

Sijoittajat ovat hankkineet maaliskuussa erityisesti Fortumin, Nordean, Sammon, Wärtsilän ja Nokian osakkeita. Liikkeellä on myös monia uusia osakesijoittajia, koska arvo-osuustilejä on avattu selvästi normaalia enemmän.

– Osakesijoittajat ovat usein kokeneempia sijoittajia ja he ovat valmiimpia ottamaan suurempia riskejä. Moni on aloittanut ostot nyt kun kurssit ovat alhaalla.

Ostoksille harkiten ja ajallisesti hajauttaen

Moni saattaakin nyt miettiä, että uskaltaisiko nyt jo ostaa. Houkutus voi olla suuri, esimerkiksi Yhdysvalloissa pörssikurssit olivat parhaimmillaan laskeneet vuoden huipuista 37 prosenttia. Nyt toki kurssit ovat siitä nousseet hieman, mutta tulevaisuudesta ei tiedä.

Jos siihen sitten on mahdollisuuksia, niin kannattaisiko lähteä ostoksille?

Reinius arvioi, että epävarmuuden aika jatkuu pitkään, markkinat voivat sahata edestakaisin ja tulossa saattaa olla vielä isojakin pudotuksia – ja nousuja.

– Jokaisen pitää harkita sitä itse. Tärkeimmät asiat ovat sijoitusaika ja riskinsietokyky. Jos sijoitusaika on riittävän pitkä, useita vuosia ja markkinoiden heilunta ei haittaa yöunia, niin ostojen aloittaminen voi olla ajankohtaista.

Jos ostoja lähtee tekemään, niin silloin tärkein muistettava asia on se, että rahasto- tai osakeostot kannattaa tehdä monessa erässä pitkällä aikajänteellä. Helpoin tapa hoitaa säännölliset ostot on kuukausittainen säästäminen rahastoon.

– Näin voi pienentää riskiä, että ajoittaa kaikki ostot sellaiseen hetkeen, joka ei olekaan siihen paras mahdollinen.

Lue myös:

Päivittyvä seuranta sijoittajalle: Katso tästä pandemian vaikutukset markkinoihin

Nyt rauhassa sijoittaja! Viisi rahanarvoista vinkkiä pitkäaikaissäästäjälle

Huolestuttaako pörssikurssien romahtaminen? Mieti nämä asiat ennen kuin toimit