Erik osti ensimmäiset osakkeensa jo teini-iässä

Yläasteikäiset harvemmin kuluttavat kesätyörahansa osakkeisiin. Helsinkiläinen Erik Rosin päätti kuitenkin jo teini-ikäisenä turvata tulevaisuutensa ja ostaa ensimmäiset osakkeensa.

Helsinkiläinen Erik Rosin, 22, opiskelee kolmatta vuotta oikeustieteellisessä tiedekunnassa ja on samalla suorittanut rahoituksen opintoja kauppakorkeakoulu Hankenissa parin vuoden ajan.

Kiinnostus talousasioita kohtaan heräsi jo pikkupoikana.

– Eksyin yläasteikäisenä Kauppalehden sivuille ja aloin seurata talousuutisia. Minulla oli säästössä ylimääräisiä kesätyörahoja ja keksin laittaa ne pörssiosakkeisiin, Rosin kertaa.

Rosin otti harrastuksensa tosissaan jo varhain. Teinipoika seurasi tiiviisti talouslehtien analyyseja sekä pörssiyhtiöiden tiedottamista ja taloudellista menestymistä. Näiden tietojen perusteella hän teki päätökset sijoituksistaan.

Rosin kokee, että innostus sijoittamista kohtaan kumpusi nimenomaan yleisestä, kenties sisäsyntyisestäkin kiinnostuksesta yhteiskuntaa ja sen toimintaa kohtaan. Tietysti aiheesta puhuttiin kotona vanhempienkin kanssa.

– Alaikäisenä sijoittamisen aloittaminen ei olisi teknisesti edes onnistunut omin päin, Rosin muistuttaa.

– Keskustelin vanhempien kanssa, mutta päätökset sijoituskohteista olen tehnyt aina itse.

Tylsä sijoitusfilosofia

Rosin kertoo tehneensä töitä koko ajan opiskelujen ohessa. Kesät ovat menneet niin ikään töitä paiskien. Salkkuun on sijoitettu kuitenkin muutakin kuin palkkaa. Rosin on myös nostanut opintolainaa. Lainan turvin Rosin voi elää hieman väljemmin ja hänellä jää rahaa myös sijoittamiseen.

– Jos valmistuu tavoiteajassa, saa opintolainahyvityksen ja valtio maksaa osan lainasta takaisin.

Rosin kuvailee itseään pitkäjänteiseksi ja kärsivälliseksi sijoittajaksi.

– Olen osta ja unohda -sijoittaja. Olen valikoinut matalan riskin sijoituskohteita enkä ole myynyt osakkeita missään vaiheessa. Siinä mielessä sijoitusfilosofiani on vähän tylsä, Rosin naurahtaa.

Tulevaisuus turvattu

Toisaalta maltillinen sijoittaminen on osaltaan varmistanut myös sen, että Rosin on välttynyt suurilta katastrofeilta.

– Oma sijoitusharrastukseni alkoi vasta finanssikriisin jälkeen, joten vältin pahimmat kurssilaskut. Toki näiden kymmenen vuodenkin aikana osakkeiden arvot ovat heitelleet merkittävästikin, mutta en ole menettänyt suuria summia.

Rosin sanoo sijoittavansa ensisijaisesti oman tulevaisuutensa turvaamiseksi.

– En voi olla varma, kuinka kestävä eläkejärjestelmämme on. Muun muassa sen riskin välttämiseksi sijoitan omaan tulevaisuuteeni. Jokaisella ihmisellä on ensisijainen vastuu omasta hyvinvoinnistaan. Ettei ole heti puilla paljailla, jos jotakin sattuu.

Normaalia elämää

Vaikka Rosin laittaa osan tuloistaan sijoituksiin, hän kuvailee elävänsä kuitenkin melko normaalia opiskelijaelämää.

– En elele mitenkään leveästi. En myöskään syö makaronia seitsemää päivää viikossa ja säästä kaikkea, mitä voin.

Rosin myöntää, että pääkaupunkiseudulla opiskelijan voi olla vaikeampi säästää tai sijoittaa, sillä asuminen on niin kallista.

– Jos ei käy töissä, on varmasti haastavaa saada rahaa säästöön. Riippuu tietysti täysin kulutustottumuksista.

Aloita heti

Rosinin mielestä kuka tahansa voi alkaa sijoittaa ja alkuun pääsee pienilläkin summilla.

Rahastosijoittaminen onnistuu pienilläkin säästösummilla eivätkä kustannukset nouse korkealle. Jos sijoittaminen kiinnostaa yhtään, kannattaa aloittaa mahdollisimman aikaisin.

Taloustietoinen nuori mies muistuttaa kuitenkin, että sijoittamisen riskit on tunnettava.

– Yleisen tason taloustietoa kannattaa olla pohjalla. Sijoittaminen ei ole mikään tie äkkirikastumiseen. Tulee ymmärtää, että siinä voi myös hävitä. Maltti on valttia silloin, kun näyttää huonommalta. Kannattaa hajauttaa riskit, eikä sijoittaa kaikkia rahoja yhteen kohteeseen.

Rosin toivoisi, että Suomessa arvostettaisiin enemmän sijoittamista ja omistamista.

– Olisi kansantaloudellisesti fiksua tukea enemmän yksityistä omistamista. En ymmärrä sitä, että pääomatulojen verotusta lisätään, mikä vaikeuttaa suomalaista omistamista ja samalla valitetaan, että ulkomaiset sijoittajat ostavat suomalaisia yrityksiä.

OP sosiaalisessa mediassa