Yliopistovuosi Yhdysvalloissa nielaisee suomalaisen vuoden palkan

Kirsi-Marja Häyrinen-Beschloss
Kirsi-Marja Häyrinen-Beschloss

Kirsi-Marja on pitkän linjan toimittaja, joka asuu perheensä kanssa Arizonassa Yhdysvalloissa.

Onneksi nuorin tyttäreni Katrina ei turvautunut vain suomalaisen äitinsä apuun pannessaan hakupapereita sisään yliopistoihin viimeisen vuoden aikana. Silloin olisimme pulassa.

Kirsi-Marja Häyrinen-Beschloss
Kirsi-Marja Häyrinen-Beschloss

Kirsi-Marja on pitkän linjan toimittaja, joka asuu perheensä kanssa Arizonassa Yhdysvalloissa.

Olisiko Katrina osannut laittaa hakemuksen ajoissa kymmeneen eri collegeen, joiden hakuajat vaihtelevat viime vuoden marraskuun deadlinesta kuluvan vuoden tammikuuhun? Entä mitä eroa on hakemuksen liitteen yleisellä hakuesseellä ja henkilökohtaisella esseellä? Miten olisin osannut neuvoa Katrinaa arvioimaan hakemansa yliopiston akateemista painotusta ja ilmapiiriä, niin kuin erään yliopiston esseessä pyrkijän tulee pohtia.

Mitä hän uskoo saavansa juuri tämän oppilaitoksen opetuksesta?

Miten Katrina kuvaisi itseään opiskelijana? Millainen identiteetti hänelle on muodostunut suomalaisen äidin ja amerikkalaisen isän tyttärenä?

Mitä etua on siitä, että saa kaksi kieltä äidinmaidossa?

”Ei siitä niin kauaa ole, kun itsekin hain collegeen”, vakuuttaa lukion college-illassa esitelmöinyt konsultti, jota lukiolaisten vanhemmat kuuntelevat kuin messiasta.

Kysymyksiä on aivan liikaa. Yliopistoon pääseminen Yhdysvalloissa on niin monesta tekijästä kiinni.

Daddy ottaa työstä syyslomaa ja lentää Katrinan kanssa viikoksi Itärannikolle tutustumaan viiteen mahdolliseen yliopistoon. Tutustusmismatkan loppusaldo lentolippuineen, autovuokrineen, hotelliöineen ja ruokailuineen oli noin 1 500 dollaria (noin 1 340 euroa).

”Juu, siihen menee rahaa, mutta college tour-tutustumiskäynti kannattaa aina. Paikan päällä oppilas vasta huomaa, voisiko hän kuvitella itsensä juuri tähän collegeen? Tehkää niin, että yhdistätte tutustumismatkaan sukulais- tai lomamatkan”, konsultti oli opastanut.

Ja me teimme työtä käskettyä.

Olin ollut mukana tutustumassa kolmeen yliopistoon Kaliforniassa ja yhteen Chicagossa. Ne oli yhdistetty sukulaisvierailuun erillisten matkakululisien välttämiseksi. Tutustumiskäynnit Amerikan huippuyliopistoissa ovat avartavia. Kiertokäyntejä vetävät opiskelijat: vierailun aluksi he kertovat oman elämäntarinsa, joka usein on hauska ja mielenkiintoinen ja täynnä sattumuksia.

He esittettelevät kampuksen uusimpia tiloja ja viime vuosisadalta peräisin olevia arvokkaita yliopistorakennuksia. On upeita kirjastoja, uimahalleja ja jalkapallokenttiä. He painottavat, kuinka monta vapaa-aika ryhmää yliopistolla on, ja jos ei ole ”niin sinähän voit perustaa oman ryhmän kiinnostuksen kohteesi mukaan.” Ruoka on isossa roolissa amerikkalaisessa elämäntavassa ja niin myös yliopistoa esiteltäessä. Opiskelijat käyttävät tutustumisryhmän kampuksen kafeterioissa ja ketjuravintoloissa, jossa vanhemmat ja tulevat opiskelijat tutkivat kilvan ruokalistoja.

Suomalaisäidin sydän alkoi siis tykyttää toden teolla jo puolitoista vuotta sitten Stanfordia, Berkeleytä, UCLA:ta, USC:tä (University of Southern California) ja Chicagon Northwestern-yliopistoa kierrellessä.

Suomalaisen äidin mieleen hiipi myös epäilys: kuka tässä valitsee ketä? Kun syksy vaihtuu kevääksi alkaa selvitä mistä korkeakouluhakemisessa on perimmiltään kyse. Kun amerikkalaislapset houkutellaan kilpailemaan parhaista opiskelupaikoista, samaan aikaan yliopistot ja colleget kilpailevat parhaista opiskelijoista. Ne tekevät sitä siksi, että se nostaa yliopiston arvostusta yhteiskunnan rankingissä.

Erilaisten virallisten tahojen ja sanoma- ja aikakauslehtien ylläpitämät ranking-listat perustuvat opintonsa päättäneiden opiskelijoiden määrään ja tutkintojen laatuun. Yliopistot taas houkuttelevat enemmän julkisia määrärahoja, tutkimusrahoitusta ja yksityisiä lahjoituksia sen mukaan, millainen asema niillä on yleisessä arvostushierarkiassa.

Opiskelijan kannalta maineikas yliopisto taas avaa parempia mahdollisuuksia työelämään (ei tosin aina). Ranking-listan huipulla olevissa yliopistoissa opiskelevat pääsevät jo varhain luomaan uran kannalta tärkeitä suhteita yhteiskunnan eri aloille muun muassa työharjoittelumahdollisuuksien kautta.

Kyseessä on suomalaisäidin kokemuksen mukaan markkinavoimien raaka eloonjäämistaistelu: äärimmäisissä tapauksissa colleget ja yliopistot myyvät itseään mielikuvien (ja saavutusten) perusteella tuleville opiskelijoille. Hakijat taas brändäävät itsensä sopiakseen oppilaitosen opiskelijaprofiiliin ja vahvistaakseen näin sisäänpääsymahdollisuuksiaan.

(Suomalaiselle äidille selviää siis melko pian, että lukion maksimaaliset arvosanat ovat vasta lähtökriteeri, jotka lähes kaikki hakijat täyttävät. Hakemuksessa painavat hyvin paljon hakijasta paljon kertovat opiskelun ulkopuoliset harrastukset ja kiinnostuksenkohteet. Vapaaehtoistyönarvo punnitaan korkealle useimmissa amerikkalaisissa yliopistoissa, samoin jokin kilpailutasolla harrastettava urheilulaji.)

Amerikkalaisessa yhteiskunnassa arvostetaan yliopistokoulutusta, siitäkin huolimatta, että lukukausimaksut ovat 35 vuodessa nelinkertaistuneet. Lukuvuosimaksu oman osavaltion yliopistossa on noin 21 000 dollaria (18 000 euroa) kaikkine kuluineen. Yksityisen yliopiston vuosimaksu on noin 72 000 dollaria (64 000 euroa). Tästä kokonaisummasta lasketaan vanhempien vuosituloihin liittyvää omavastuu, joka saattaa pudottaa kokonaissumman puoleen.

Harvardin yliopiston vuonna 2011 tekemän tutkimuksen mukaan vain 56% amerikkalaisnuorista suorittaa alemman korkeakoulututkinnon loppuun kuuden vuoden aikana. Tuliko valittua sittenkin väärä yliopisto? Vetikö työelämä mukaansa ennen loppututkinnon suorittamista?

Sama tutkimus väittää, että opiskelijoiden maksamattomien opintolainojen määrän huikea kasvu ei johdu lukukausimaksujen noususta, vaan siitä, etteivät opiskelijat vie opintojaan loppuun.

Ongelman helpottamikseksi kalliiden opinahjojen tulisi tulla opiskelijaa vastaan antamalla akateemista ja muuta tukea ja ohjausta, jotta se tutkinto tulee suoritettua.

Viimeisen opiskelijoiden sijoittumista työelämään tehdyn tutkimuksen mukaan opiskelunsa loppuun vienyt tienaa työvuosien aikana keskimäärin miljoona dollaria (890 000 euroa) enemmän kuin kalliin koulutuksensa keskeyttänyt opiskelijatoveri.

OP sosiaalisessa mediassa