Usein ajatellaan, että hakkeroinnissa ja tietomurroissa heikoin lenkki on teknologia, joka pettää käyttäjänsä. Todellisuudessa valtaosa tämäntyyppisistä rikoksista tapahtuu käyttäjän inhimillisen erehdyksen vuoksi.

Varmasti suurin osa ihmisistä ajattelee, että heitä ei voi huijata verkossa. Jokainen voi kuitenkin olla joskus sellaisessa tilassa, ettei ole sataprosenttisesti tilanteen tasalla ja skarppina. Taitavat verkkorosvot tietävät tämän – sekä sen, millaiset tunteet saavat netinkäyttäjän käyttäytymään epäloogisesti. Listasimme neljä tyypillistä tunnetta, joiden kautta nettirikolliset pyrkivät harhauttamaan uhrejaan.

1. Kiire

Kun ihminen tuntee olevansa kiireen ja paineen alla, hänen stressihormonitasonsa nousee. Silloin on todennäköisesti huonompi tekemään loogisia päätöksiä. Rikolliset ovat hyviä käyttämään tätä hyväkseen ja pyrkivätkin harhautuksissaan usein luomaan kiirettä ja paniikkia.

Yksi esimerkki kiireellä manipuloinnista on sähköposti, jossa väitetään, että pankissa on havaittu tietoturvavuoto. Viestissä kehotetaan asiakasta äkkiä kirjautumaan verkkopankkiinsa, jotta tili ei joudu vääriin käsiin. Linkki vie tekaistulle kirjautumissivulle, ja paniikissa tulee antaneeksi pankkitunnuksensa rikollisille.

Näin voit välttää: Mieti aina kahdesti, ennen kuin annat kirjautumistietojasi missään. Pankki ei pyydä esimerkiksi tietoturvasyistä kirjautumaan verkkopankkiin.

2. Laiskuus

“Tämä nainen lopetti työnsä ja tienasi 5 000 euroa viikossa kotisohvaltaan käsin!” Oletko törmännyt sosiaalisessa mediassa tällaisiin, vähän liian hyvältä kuulostaviin tarinoihin?

Huijarit ja varkaat ovat kautta aikojen käyttäneet hyväkseen ihmisten halua tienata helppoa rahaa. Nyt samat huijaukset ovat siirtyneet nettiin. Tyypillisesti juoni on, että kohteen on maksettava jokin summa, jotta pääsee osaksi yhteisöä tai systeemiä, jossa helppoa rahaa on tarjolla. Mitään helppoa rahantekomahdollisuutta ei tietenkään todellisuudessa ole.

Näin voit välttää: Älä usko kaikkea, mitä verkossa sanotaan. Ilmaista rahaa on harvemmin tarjolla. Jos luet tarinan ihmisestä, joka on rikastunut tekemättä mitään, älä ainakaan maksa mitään päästäksesi vastaaville raha-apajille.

3. Ahneus

Jos jokin vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, se usein myös on sitä. Silti ihmiset lähtevät helposti mukaan, jos heille tarjotaan esimerkiksi lahjakortteja palkinnoksi kyselyyn osallistumisesta.

Tämäntyyppiset huijaukset toimivat usein niin, että ihminen täyttää kyselylomakkeen, jonka jälkeen rikolliset varastavat heidän tietonsa myytäviksi. Sen lisäksi ihminen huijataan yleensä jakamaan viesti eteenpäin sosiaalisessa mediassa.

Näin voit välttää: Älä anna yksityisiä tietojasi (esimerkiksi henkilötunnusta tai kotiosoitetta), jos sivustolla ei ole selkeästi kerrottu, mihin tiedot menevät, kuinka ja kenen toimesta niitä käsitellään.

4. Yksinäisyys

Ihmisen yksinäisyyttä on käytetty huijauksissa hyväksi historian sivu. Kaikki tuntevat suomalaishuijari Auervaaran, joka vietteli iäkkäitä, yksinäisiä naisia ja huijasi näiltä rahaa. Netti on tehnyt nyky-auervaarojen toiminnasta helpompaa ja vaikeammin jäljitettävää.

Rakkaushuijaus etenee tyypillisesti niin, että uhria lähestytään somessa, ensin ystävystytään ja sitten esitetään rakastunutta. Useimmiten huijari esiintyy tekaistulla profiililla, joka vetoaa kohteeseen.

Kasvokkain tapaamista siirretään ja luottamusta rakennetaan muilla keinoin. Jossain vaiheessa pyydetään rahaa esimerkiksi lentolippuihin, sairaudenhoitokuluihin tai velkaan, joka pitää maksaa pois ennen, kuin voi tulla tapaamaan kohdetta. Yhteinen nimittäjä verukkeille on se, että rahalla saa poistettua esteen yhdessäololta.

Rakkaushuijauksen uhria pidetään usein koukussa pitkään, jopa vuosia. Tänä aikana huijari yrittää lypsää kaiken mahdollisen rahan irti mitä erilaisimmilla tekosyillä.

Näin voit välttää: Verkosta voi löytää seuraa helpostikin, mutta rahaa ei pidä ikinä siirtää verkkotuttavuudelle, vaikka tämä kuinka vakuuttelisi rakkauttaan ja lupaisi maksaa rahan takaisin.

Juttua varten on haastateltu F-Securen F-Securen tietoturvaviestinnän asiantuntija Tuomas Rantalaista.

Huolettaako tietoturva? Lue 10 vinkkiä turvalliseen asiointiin

Osuuspankin omistaja-asiakkaana suojaat tietokoneesi ja mobiililaitteesi huippuetuhintaan. Tutustu ja lunasta etusi.