Viestintäviraston kehityspäällikkö Joonas Orkola jakaa kotitalouksille tarjottavat nettiyhteydet karkeasti kahteen ryhmään: matkapuhelinverkkoa käyttäviin mobiililiittymiin ja erilaisiin kiinteisiin laajakaistaliittymiin.

Suomessa myytävät mobiililiittymät käyttävät 4G-verkkoa sekä aiemmin kehitettyjä mobiiliverkkoja (2G ja 3G). Liittymiä voidaan käyttää SIM-kortilla varustetulla älypuhelimella, tabletilla tai erillisellä 4G-modeemilla. Mobiililaitteen ja modeemin avulla verkkoa voidaan myös jakaa esimerkiksi kodin tietokoneille.

Verkon kuorma syö nopeutta

Nettiliittymissä olennainen tekijä on nopeus eli kuinka monta megabittiä dataa liittymä pystyy siirtämään sekunnissa (mbit/s). Teleyritykset tarjoavat mobiililiittymiä, joiden maksiminnopeudet vaihtelevat 30–600 megan välillä.

– Verkon kuormitus vaikuttaa mobiililiittymän nopeuteen. Ruuhka-aikaan liittymän nopeus voi jäädä alle kymmenykseen maksiminopeudesta. Monissa paikoissa 100 megan liittymän nopeus voi hyvin jäädä aina alle 30 megan. Nykyisten mobiililiittymien ongelmana ovat myös kiinteitä yhteyksiä pidemmät viiveet. Ne voi huomata pätkimisenä erityisesti nopeita verkkopelejä pelatessa, Orkola kertoo.

Lähivuosina käyttöön otettava 5G-verkkotekniikka tulee nopeuttamaan mobiiliyhteyksiä ja lyhentämään viiveitä. Samaan aikaan verkon käyttö kuitenkin lisääntyy, joten yksittäisen kuluttajan kokema hyöty voi jäädä vähäiseksi.

– Suurimmilla taajama-alueilla, jossa tukiasemia on tiheään, 5G tulee hyödyttämään käyttäjiä monipuolisimmin. Myös 4G-verkot rakentuvat edelleen tiheämmän asutuksen ehdoilla. Harvaanasutuilla alueilla yhteydet kehittyvätkin hitaammin, Orkola pohtii.

Käyttötarve ratkaisee

Kiinteät laajakaistaliittymät käyttävät tiedonsiirtoon puhelinverkon kuparikaapelointia (esim. ADSL), kaapelitelevisioverkkoa tai valokuitutekniikkaa. Liittymien nopeudet vaihtelevat 10–1000 megan välillä. Verkon kuormitus ei vaikuta kiinteiden liittymien siirtonopeuteen yhtä radikaalisti kuin mobiililiittymissä. Teleyritysten pitääkin ilmoittaa tarkasti nopeuksien vaihteluväli. Kiinteiden liittymien etuna on myös mobiililiittymiä vähäisempi viive.

– Jos valokuitua ei löydy tontin lähistöltä, niin kuparikaapeloinnilla ylletään parhaimmillaan 20–30 megan nopeuteen. Kaapelitelevisioverkossa dataa voi ladata omalle päätelaitteelle jopa satojen megojen nopeudella. Valokuidulla siirtonopeudet yltävät vielä korkeammalle ja tulevaisuudessa nopeudet voivat olla tuhansia megoja, Orkola sanoo.

Orkola muistuttaa, että niin mobiililiittymissä kuin kiinteissä laajakaistaliittymissäkin teleyrityksen markkinoimat nopeudet koskevat datan lataamista verkosta omalle laitteelle (download). Ladattaessa dataa omalta koneelta verkkoon, esim. kuvia pilvipalvelimelle (upload), nopeutta on yleensä käytössä huomattavasti rajallisemmin. Nopeissa kaapelitelevisio- ja mobiililiittymissä upload-nopeus voi olla kymmenesosa download-nopeudesta. Valokuituliittymiin on yleensä saatavissa myös huippunopea upload-nopeus.

Kuinka nopea netin sitten pitäisi olla?

Orkolan mukaan tavanomainen verkkosurffailu onnistuu viiden megan nopeudella, mutta videot vaativat enemmän potkua. Teräväpiirtokuvan toistaminen suurella ruudulla nappaa helposti 8 megaa ja 4K-elokuvat jopa 20 megaa yhtä ruutua kohden. Toisaalta pieniruutuisella mobiililaitteella videoiden katseluun voi riittää 2 megan nopeus.

Yksi käyttäjä selviää yleensä 10 megan liittymällä, mutta nelihenkiselle videoita aktiivisesti katselevalle perheelle jopa 40–50 megan liittymä voi jäädä alamittaiseksi.

– Tiedonsiirron nopeuteen vaikuttaa liittymäsopimuksen lisäksi moni muukin asia. Modeemi, kodin langatton sisäverkko ja päätelaitteen vaikuttavat. Ja mobiililiittymässä siis myös sijainti ja verkon kuormitus ratkaisevat paljon, Orkola luettelee.

Valokuitu kallis, mutta kestävä investointi

Valokuitu on käytössä olevista verkkotekniikoista nopein, mutta sen saatavuus on vielä rajoitettua. Liittymän hankkiminen on myös kallista valokuituverkon korkeiden rakennuskustannusten vuoksi.

Jollain alueilla vanhoja kupariyhteyksiä on purettu niiden ikääntyessä. Tällöin valokuituverkko on saattanut jäädä alueella ainoaksi kiinteäksi liittymävaihtoehdoksi. Lähtökohtaisesti alueen asukkailla on ollut kuitenkin mahdollisuus hankkia tilalle mobiililiittymä.

Asuinalueilla, joissa valokuituverkko kulkee tontin rajalla tai lähialueella hankintakulut voivat vaihdella sadoista useisiin tuhansiin euroihin. Erityisesti harvaanasutuilla alueilla hinnat saattavat nousta jopa viisinumeroisiksi. Maakunta- ja kuntakohtaiset erot hankintahinnoissa ja saatavuudessa ovat suuria. Asumismuoto sekä tontin olosuhteet ja sijainti vaikuttavat osaltaan hankintahintaan.

– Tällä hetkellä varsin harvalla on tarvetta tuhansien megojen siirtonopeuteen. Tulevaisuudella siirtokapasiteetin tarve kuitenkin kasvaa, joten valokuituun investoiminen on ennen kaikkea sijoitus tulevaisuuteen, Orkola toteaa.

Kuluttajien pitää yleensä tehdä sopimus nettiliittymästä valokuituverkon rakentaneen yrityksen kanssa. Operaattorien keskinäistä valokuituyhteyksien vuokraamista pyritään kuitenkin edistämään, mikä lisää kuluttajien valinnanvapautta. Olemassa on myös avoimia kuituverkkoja, joihin kaikki operaattorit voivat tarjota omia liittymiään.

Erilaisten nettiliittymien hinnoittelu ja saatavuus

Liittymätyyppi, liittymien hintojen vaihteluväli (kk), saatavuus*

Mobiililiittymä 30 mbit/s, 18–27 €, 98 %

Mobiililiittymä 100 mbit/s, 18–27 €, 89 %

Kiinteä laajakaista 10 mbit/s, 17-53 €, 87 %

Kiinteä laajakaista 30 mbit/s, 19–55 €, 71 %

Kiinteä laajakaista 100 mbit/s , 19–68 €, 52 %

*Niiden kotitalouksien osuus, joilla mahdollisuus hankkia ko. Liittymä.