20-vuotias Verner Paavola päätti jo lukiossa haluavansa opiskella lakia Ison-Britannian arvostetuissa yliopistoissa. Syksyllä 2018 hän aloitti oikeusnotaarin opinnot King’s College London -yliopistossa. Nyt käynnistyy toinen vuosi lontoolaisena opiskelijana.

Lontooseen houkutteli tunnustetun opinahjon lisäksi suurkaupungin tapahtumatarjonta ja monikulttuurinen tunnelma.

– Haluan ehdottomasti kansainväliselle uralle, ja täällä siihen saa hyvän mallin. Minulla on jo kavereita joka puolelta maailmaa.

Paavolan yleinen neuvo ulkomailla opiskelusta kiinnostuneille onkin: oman kuplan ja kulttuurin ulkopuolelle kurkistaminen kannattaa aina.

Taloudellista puskuria kesätöistä

Paavola haki brittiyliopistoon kansallisen UCAS-järjestelmän kautta. Opiskelupaikan varmistumisen jälkeen Lontooseen muuttoon liittyvät käytännön asiat sujuivat kivuttomasti. Esimerkiksi paikallisen pankkitilin avaaminen onnistui kauhutarinoista huolimatta nopeasti opiskelijatodistuksen avulla.

Brittipankkitili ei olisi suomalaiselle opiskelijalle välttämätön mutta Paavola avasi sen, koska haki suomalaisen opintolainan lisäksi myös Britanniasta opintolainaa kattamaan lukukausimaksuja. Hänen tutkintonsa maksaa 9 250 puntaa eli reilut 10 000 euroa vuodessa.

Elämisen ja asumisen kustannuksia Paavola kattaa opintotuella. Lisäksi hän on kaikki kesät töissä kerätäkseen itselleen taloudellista puskuria.

– Tuntui kannattavalta hakea Suomesta myös opintolainalle takaus yllättävien kulujen varalle. Sitähän ei ole pakko käyttää.

Uuden maan hintatason selvittäminen kannattaa

Vaikka asiat ovat sujuneet hyvin, Paavola toivoo, että olisi osannut budjetoida erilaisia kuluja varten tarkemmin jo etukäteen. Esimerkiksi asumisen kalleus Lontoossa tuli pienoisena yllätyksenä. Elintarvikkeet ja ulkona syöminen taas ovat edullisempia kuin Suomessa.

Ensimmäisen yliopistovuotensa Paavola vietti yliopiston asuntolassa, jossa hän pulitti pienestä huoneesta 215 puntaa viikossa.

– Toisaalta myös asunto vapailta markkinoilta olisi ollut kallis. Asuntola oli helppo ja turvallinen valinta, kun kaikki asumiskulut sisältyivät samaan hintaan.

Muut elämisen kustannukset ovat säästäväisellä opiskelijalla noin 200 puntaa kuukaudessa. Hän säästää esimerkiksi kulkemalla matkat yliopistolle pyörän selässä.

Ulkomaille muuttaessa rahaa menee myös yllättäviin asioihin.

– Ensimmäisinä kuukausina kuluja on paljon, kun pitää hankkia kaikenlaista tarpeellista, kuten petivaatteita ja keittiövälineitä. Se kannattaa ottaa huomioon budjettia laskiessa.

Paavola korostaa, että etukäteen voi olla vaikeaa hahmottaa, millainen uuden maan hintataso on. Jos mahdollista, hän suosittelee järjestämään opiskelumaahan tutustumismatkan, jonka aikana voi selvittää todellisia elämisen kuluja.

– Opiskeluunkin jää huomattavasti paremmin energiaa, jos ei tarvitse jatkuvasti huolehtia omasta taloudesta.

Hoida pankki- ja vakuutusasiat kuntoon – ulkomaille opiskelemaan lähtevän muistilista

Kaksi maksukorttia kannattaa

Pärjääkö ulkomailla suomalaisella maksukortilla?

Periaatteessa kyllä, toteaa OP:lla osaamisen kehittäjänä toimiva Valtteri Ihalainen. Korttimaksaminen onnistuu nykyään lähes kaikkialla maailmalla. Korttien toiminnassa voi kuitenkin olla alueellista vaihtelua, ja luotettavin vaihtoehto on yleensä luottokortti.

– Opiskelijoille myönnetään luottokortteja opiskelijatodistusta vastaan. Suositus on, että ennen ulkomaille muuttoa hakisi toisen kortin, jossa on sopiva luottoraja.

Varakortti tuo myös turvaa tilanteessa, jossa maksukortti katoaa tai varastetaan.

– Tärkeää on se, ettei lähde matkaan rikkinäisellä tai pian vanhentuvalla kortilla. Jos käyttöaika on umpeutumassa, kannattaa olla yhteydessä omaan pankkiin ja pyytää uutta korttia.

Tarvitsenko paikallisen pankkitilin?

Yhdeksi lukukaudeksi vaihto-opiskelijaksi lähtevän ei välttämättä tarvitse avata uudessa maassa pankkitiliä. Jos opiskelu ulkomailla kestää pidemmän aikaa, paikallinen pankkitili on kuitenkin usein järkevä ja elämää helpottava valinta.

Ihalainen korostaa, että jos opiskelija muuttaa esimerkiksi takaisin Suomeen, paikallinen pankkitili pitää muistaa sulkea.

– Ettei käy niin, että sinne kerääntyy turhaan maksuja. Jos kirjeet pankista eivät saavuta maasta lähtenyttä henkilöä, ne menevät helposti perintään.

Tarkasta matkavakuutuksesi

Ulkomaille lähtiessä kannattaa aina tarkastaa, kuinka kauan oma matkavakuutus on voimassa. Esimerkiksi Eurooppalaisen matkavakuutuksen voi hakea jopa kahden vuoden yhtämittaiseen ulkomailla oleskeluun.

– Jos on ulkomailla pidempään, kannattaa tietenkin selvittää paikalliset vakuutukset. Monessa maassa julkinen terveydenhuolto ei ole yhtä kattavaa kuin Suomessa.

Pohjolan Vakuutuksen asiakkaana hyötyy myös Pohjola Vahinkoapu -palvelusta, jonka kautta löytää helposti paikallisen yhteistyösairaalan tai -lääkärin mistä päin tahansa maailmaa.

Entä, jos verkkopankkitunnukseni katoavat?

Ulkomaille muuttavan kannattaa siirtää kaikki laskunsa e-laskuiksi, jotta paperilaskut eivät kasaannu väärään osoitteeseen.

Jos verkkopankkitunnukset katoavat ulkomailla, apua voi saada lähimmästä konsulaatista tai lähetystöstä.

– On hyvä tietää, että lähetystöt tarjoavat palvelua, jossa he tunnistavat asiakkaan pankin puolesta uusia tunnuksia varten.