Tuotteista oma osaamisesi – 5 vinkkiä lisätulojen tienaamiseen kesällä

Lisätuloja kerryttäessä on syytä ottaa huomioon myös verotus. Esimerkiksi omien tavaroiden myynti kirpputorilla on verovapaata.

Kesällä kaupunkilaisille ja maalaiseläjille on tarjolla lukuisia mahdollisuuksia tienata ylimääräistä lomarahaa. Veronmaksajain Keskusliiton johtava verojuristi Juha Koponen selittää, millaisia verotuksellisia asioita on hyvä ottaa huomioon lisätienestejä haaliessa.

1. Luonnon ja puutarhan antimet

Marjastushirmut voivat poimia omien varastojensa lisäksi täytettä myös muiden pakastimiin.

Luonnonvaraisten metsämarjojen ja sienien myynti kauppaan tai naapurille on verovapaata, jos marjoja ei jalosta esimerkiksi hilloksi tai mehuksi.

Omassa puutarhassa tai pellolla kasvatetut vihannekset, juurekset ja marjat puolestaan ovat veronalaista ansiotuloa. Arvonlisäveron raja on 10 000 euroa. Jos bruttomyyntitulot jäävät alle sen, ei arvonlisäveroasioilla tarvitse vaivata itseään.

Kalan ja lihan myynnistä saatu tulo on niin ikään veronalaista. Jos toimitat itse lihan kauppiaalle, voi verotuksesta vähentää esimerkiksi matkakustannukset. Siksi saadut kala- ja lihamäärät sekä kilometrit on tärkeää merkitä muistiin.

Myyntiä suunnitellessaan on hyvä selvittää myös elintarvikkeisiin liittyvät rajoitukset sekä ilmoitusvelvollisuudet viranomaisille.

2. Oma osaaminen ja tietotaito kaupaksi

Oletko haka korjaamaan esimerkiksi vaatteita, soittimia tai polkupyöriä? Jos sinulla on mökillä vaikkapa traktori, voit kysellä, onko urakkahommille tarvetta lähialueella.

Entä tunnetko kotikaupunkisi paremmin kuin kukaan muu? Järjestä turisteille kierroksia! Voit myös järjestää itsellesi esiintymisen kesätapahtumiin, kuten häihin.

Sosiaalinen media on hyvä kanava oman erikoisosaamisensa mainostamiseen.

Palkkiosta tulee suorittaa ennakonpidätykset ja muut sivukulut. Työsuorituksen, kuten hääkeikan, voi hoitaa verotuksellisesti kahdella eri tavalla. Ensimmäinen on laskutus verokortilla, jolloin asiakas huolehtii yleensä verojen ennakonpidätyksestä.

Toinen vaihtoehto on hakeutua ennakkoperintärekisteriin, joka on avoin myös yksityishenkilöille. Mikäli laskuttaja on ennakkoperintärekisterissä, laskutettavan ei tarvitse miettiä ennakonpidätystä eikä sivukuluja, koska laskuttaja vastaa niiden hoitamisesta.

Pienistä palkoista kotitalouden ei kuitenkaan tarvitse tehdä ennakonpidätystä tai maksaa työnantajan sairausvakuutusmaksua, mutta niistäkin täytyy tehdä ilmoitus tulorekisteriin.

Palvelusta on myös mahdollista laskuttaa esimerkiksi OP Kevytyrittäjä -palvelun kautta. Sen avulla kevytyrittäjä saa oman y-tunnuksen eli toiminimen. Kevytyrittäjä -palvelu hoitaa kirjanpidon, veroilmoitukset ja -maksut. Ainoa mitä tarvitsee itse tehdä, on laskuttaa. Osakeyhtiön perustaminen puolestaan kannattaa, kun kaavaillaan vakiintunutta, pidempiaikaista ja säännöllistä toimintaa, tai toimintaa jonka liikevaihto on niin suurta, että se kannattaa verotuksellisesti.

Fyysisestä työstä nauttiva voi hakata halkoja mökillä ja myydä klapit naapureille. Jos halkojen teosta laskuttaa ennakkoperintärekisteriin merkitty henkilö, voi maksaja hakea työkorvauksesta kotitalousvähennystä.

Kesäkaduilla voi tienata viihdyttämällä ohikulkijoita musiikilla tai muilla taidoilla. Kaikkeen musiikin julkiseen esittämiseen tarvitaan tekijänoikeusjärjestö Teostolta lupa, mutta vuodenvaihteesta lähtien katusoittajien ei ole enää tarvinnut maksaa lupamaksua missään Suomen kunnassa.

3. Tavarat kiertoon

Kirpparihai voi suunnistaa lisätienestin toivossa kirpputoreille hankkimaan vaatteita ja tavaroita. Merkkituotteet voi usein myydä kalliimmalla eteenpäin esimerkiksi nettikirppiksillä.

Myyntitulo on veronalaista, jos henkilö ostaa vaatteita puhtaasti myyntiin. Kuitenkin jos myyntihinnat jäävät alle tuhanteen euroon vuodessa, ei sitä Verohallinnon ohjeiden mukaan veroteta.

Omassa kodissa käytössä olleiden esineiden, huonekalujen ja vaatteiden eteenpäin myyminen on käytännössä verotonta toimintaa, sillä tuotteen alkuperäinen ostohinta on ollut yleensä korkeampi kuin myyntihinta. Voittoa saa kertyä yhteensä 5 000 euroa vuodessa ennen kuin siitä pitää maksaa veroa.

Jos ostat esimerkiksi yksittäisen auton, kunnostat ja myyt sen eteenpäin, ovat varaosien kulut verovähennyskelpoisia ja mahdollinen voitto verotetaan pääomatulona.

4. Huoneet vuokralle

Asuntoaan voi vuokrata esimerkiksi kesäreissun ajaksi vaikkapa Airbnb:n tai Facebookin kautta. Kesämökin tai saunarakennuksen vuokrauksesta saa niin ikään lisätuloja.

Kun kyse ei ole ammattimaisesta toiminnasta, oman kodin tai sen huoneiden vuokrauksesta saatu tulo verotetaan pääomatulona. Jos huoneisto on esimerkiksi kuukauden vuokrauskäytössä, voi vuokrausajan hoitovastikkeen vähentää vuokratuloista verotuksessa. Myös esimerkiksi mahdolliset palveluntarjoajan välistä ottamat lisäkustannukset ovat vähennyskelpoisia.

5. Bensakulut nollaan

Kesälomareissujen tai festarimatkojen matkakuluja voi tasata, kun otat kimppakyytiläisiä. Kun yhteiset pelisäännöt on sovittu, reissusta hyötyvät sekä kuski että kyyditettävä, ja sivutuotteena voi syntyä vaikka uusi ystävyys.

Voit ilmoittaa tulevasta matkastasi esimerkiksi Facebookin kimppakyytisivustoilla. Kimppakyyteily on myös hyvä tapa säästää luontoa.

Kimppakyydityksestä kuskille jää verotettavaksi vain tuotto. Jos esimerkiksi ajat Helsingistä Joensuuhun, bensakulut ovat 50 euroa ja saat kyyditettäviltä korvausta saman verran, ei sinulle jää verotettavaa tuloa.

OP sosiaalisessa mediassa