Oman talouden haltuunotto parantaa omaa yleistä hyvinvointia – ihan samalla tavalla kuin terveelliset elämäntavat. Vinkeillämme voit päästä niskan päälle rahaongelmissa.

Ongelma 1: Tili on aina tyhjänä ennen palkkapäivää

Yleensä ihmiset tietävät tulonsa, mutta se, mihin kaikkeen rahaa menee, ei enää olekaan yhtä selvää. Budjetin tekeminen itselle on tärkeää ja voi ratkaista ongelman. Kun kirjaa menot ylös parin kuukauden ajan näkee, paljonko rahaa kuluu mihinkin.

Sitten voi arvioida oman rahankäytön ongelmakohtia, joissa voisi vähän skarpata. Yksi tapa on käydä läpi menneiden kuukausien menoja ja katsoa, onko siellä ostoksia, joita olisi voinut jättää tekemättä. Tavoitteena ei ole kituuttaa vaan miettiä, tekeekö joku ostos onnelliseksi vai onko se esimerkiksi vain tapakuluttamista, josta voisi yhtä hyvin luopua. Talouden hallinnassa on sama periaate kuin muissakin elämäntapamuutoksissa: kannattaa tehdä pieniä muutoksia parempaan. Koko taloutta ei voi mullistaa kerrallaan.

Jos ei halua luopua kuluttamisestaan, voi myös miettiä, voisiko tienestiä saada lisää vaikkapa sivutöistä.

Ongelma 2: Luottokortti on pysyvästi tapissa

Luottokortilla voi selvitä talouden yllättävistä menoista, mutta jos luottokorttivelka on jatkuvasti tapissa, kortti ei enää toimikaan joustona. Luotto kannattaa pyrkiä maksamaan pois mahdollisimman nopeasti myös siksi, että velasta joutuu maksamaan korkoa luottokorttiyhtiölle. Jatkuva velan ylläpitäminen tulee kalliiksi.

Mikäli koko palkka menee edellisten luottojen maksamiseen, voi tehdä itselleen maksusuunnitelman ja maksaa luottoa asteittain pois. Esimerkiksi 2000 euron luottoa voi pyrkiä lyhentämään 200 euroa kuussa – ja ennen kaikkea yrittää olla käyttämättä lisää luottoa. Näin velasta pääsee alle vuodessa eroon. Toisaalta jos välillä tulee takapakkia tai ei pystykään lyhentämään velkaa, ei kannata lannistua, vaan jatkaa määrätietoisesti velasta irti pääsemistä.

Äärimmäisyyksien ihminen valitsee maksusuunnitelman sijaan muutaman tiukan pihistelykuukauden, jonka aikana hoitaa koko luoton kerralla pois. Pidemmän päälle tällainen piheily ei kuitenkaan toimi, sillä se ahdistaa eikä ihminen jaksa välttämättä laskea joka penniä kovin pitkään.

Ongelma 3: Kaveri lainaa usein rahaa, muttei maksa koskaan takaisin

Jostain syystä lainaksi annetun rahan pyytäminen takaisin tuntuu kiusalliselta – etenkin, kun puhutaan pienistä summista, kuten vaikkapa kymmenestä eurosta. Kyse on usein enemmän periaatteesta kuin pelkästä rahasta.

Lainan takaisin pyytäminen voi olla jopa palvelus kaverille. Kaikkien on  paikallaan tajuta, että velat pitää maksaa takaisin.

Teknologia helpottaa rahojen takaisin pyytämistä. Jos kummallakin on käytössään esimerkiksi Pivo-sovellus, sen kautta voi lähettää maksupyynnön kaverille.

Jos taas ostetaan yhteislahja niin, että yksi maksaa lahjan, summan ja maksajan tilinumeron voi välittää kaikille tiedoksi vaikka WhatsAppissa. Näin aiheeseen on helpompi palata, mikäli kaikki eivät maksa osuuttaan oma-aloitteisesti.

OP-mobiilissa toimiva talouden tasapaino -ominaisuus on vaivaton tapa seurata tuloja ja menoja reaaliaikaisesti. Talouden tasapaino auttaa hahmottamaan kulutusta: näet yhdellä silmäyksellä, ovatko tulosi ja menosi tasapainossa. Kun kokonaiskuva omista tuloista ja menoista on koko ajan selvillä, on helpompi muuttaa kulutustottumuksiaan, jos siihen on tarvetta.

Lue myös:

Laskivatko tulosi? Nämä 7 asiaa kutistavat menojasi tehokkaasti

Vältä joutumasta liriin velkojesi kanssa: Laske lainojesi korko

Artikkeli on julkaistu 27.6.2018 ja sitä on päivitetty 9.3.2022.