Tärkeintä lapselle säästämisessä on aloittaminen – pitkällä sijoitusajalla pienistäkin summista kasvaa hyvä pesämuna

OP:n asiantuntija kertoo, miksi lapselle säästäminen kannattaa ja miten säästämisessä pääsee alkuun.

Moni vanhempi pohtii, milloin ja miten omalle lapselle säästäminen olisi järkevä aloittaa. OP:n varallisuudenhoidon sähköisestä myynnistä vastaava päällikkö Joakim Reinius vastaa usein kysyttyihin kysymyksiin.

Miksi lapselle säästäminen kannattaa?

Lapselle säästäminen kannattaa monestakin syystä. Esimerkiksi muutto omaan kotiin, opiskelun aloittaminen, autokoulu tai vaihto-opiskelijaksi lähteminen ovat sellaisia. Aikuistumisen kynnyksellä monella nuorella tulee vastaan asioita, joissa pieni pesämuna auttaa eteenpäin.

Aikanaan myös ensiasunnon osto helpottuu merkittävästi, jos käsirahaan vaadittavaa summaa on kasattu lapsuudesta saakka.

Lapselle säästämisessä aika on yleensä pitkä, ja vuosien varrella pienistäkin summista ehtii kasvaa hyvä potti. Mitä pidempi sijoitusaika on, sitä enemmän pääsee nauttimaan korkoa korolle -ilmiöstä. Se tarkoittaa, että alkuperäisen pääoman lisäksi myös säästöjen tuotot kasvavat korkoa.

Miten lapselle kannattaa säästää?

Lapselle säästämistä varten lapselle pitää avata oma pankkitili. OP:n asiakkaana sen voi avata myös verkossa. Kun lapsella on oma tili, myös isovanhemmat ja muut läheiset voivat halutessaan siirtää sinne rahaa.

Tällä hetkellä pankkitilillä rahoille ei kuitenkaan saa juurikaan korkoa. Tilille säästäminen kannattaa siksi vain lyhytkestoiseen, korkeintaan parin vuoden säästöprojektiin. Jos sijoitusaika on tätä pidempi, kannattaa valita sijoitustuote, jossa on korkeampi tuotto-odotus.

Helpoin ja yleisin tapa säästää lapselle on rahastosäästäminen. Sen voi aloittaa helposti, ja tarjolla on monia vaihtoehtoja ja erilaisia riskitasoja. Suosittuja rahastoja lapselle säästämiseen ovat säästäjän rahastot, vastuullisesti sijoittavat rahastot sekä indeksirahastot.

Lapselle hyvä rahasto voi olla melko osakepainotteinen, sillä pitkä sijoitusaika hajauttaa riskiä. Rahastossa sijoituksille saa hajautusta myös sen kautta, että rahasto sijoittaa automaattisesti moneen kohteeseen.

Miten rahastosäästämisen voi aloittaa?

Kun lapsella on oma pankkitili, hänelle voi aloittaa rahastosäästämisen. Ennen sijoitustuotteiden ostoa huoltajan pitää hyväksyä alaikäiselle säästämiseen maksuton säästämisen ja sijoittamisen sopimus.

OP:n asiakkaana sopimuksen allekirjoittamisen voi hoitaa joko konttorilla tai verkossa. Verkkopalvelussa huoltajat saavat sopimukset hyväksyttäväksi sähköisen allekirjoituspalvelun kautta. Konttorilla allekirjoittaessa lapsen molempien huoltajien on oltava paikalla, tai yhdellä huoltajalla on oltava toisen huoltajan myöntämä valtakirja.

Millaisilla säästösummilla kannattaa lähteä liikkeelle?

Rahastoon voi tehdä kertamerkintöjä, mutta järkevä ja usein helpoin tapa on säännöllinen kuukausisäästäminen. Säännöllisyys myös lisää ajallista hajautusta ja pienentää riskiä sille, että rahastoa tulisi ostaneeksi juuri kurssien ollessa huipussaan.

Järkevä kuukausisumma riippuu täysin perheen taloudellisesta tilanteesta. Melko tyypillistä on säästää lapselle 50 euroa kuukaudessa, mutta pienemmälläkin summalla pääsee hyvin käyntiin. Aloitussumma voi olla vaikkapa 10 euroa kuukaudessa ja sitä voi kasvattaa, kun taloustilanne antaa siihen pelivaraa. Tärkeintä on aloittaa.

Hyvä on muistaa myös se, että huoltaja voi lahjoittaa lapselle verovapaasti alle 5 000 euroa kolmen vuoden välein. Kuukausitasolla se tarkoittaa noin 138 euroa.

Mikä on huoltajan oikeus lapsen säästöihin?

Alaikäisen lapsen nimiin tehdyt säästöt ja sijoitukset ovat aina lapsen omaisuutta, mutta huoltajalla on niihin käyttöoikeus. OP:lla huoltaja voi tarkastella ja hallinnoida oman verkkopalvelunsa kautta rahastosäästöjä, jotka on avannut lapselle.

Kun lapsi täyttää 18 vuotta, hän saa päättää, haluaako säilyttää huoltajan käyttöoikeuden sijoituksiin. Täysi-ikäinen lapsi voi halutessaan myös siirtää säästöt täysin omaan hallintaansa.

Entä jos rahastosijoittaminen ei kiinnosta?

Toinen yleinen tapa säästää lapselle on suora osakesijoittaminen. OP:lla sen avaaminen onnistuu konttorilla tai puhelinpalvelussa.

Osakesijoittaminen sopii lapselle säästämiseen sellaisessa tapauksessa, jossa huoltajalla on omaa kiinnostusta pörssiyhtiöiden seuraamiseen. Siinä myös kertasijoitukset ovat tyypillisesti hieman isompia kuin rahastosäästämisessä.

Lue lisää tai aloita lapselle säästäminen op.fi:ssä

OP sosiaalisessa mediassa