Suomessa on yli miljoona lemmikkiä, mutta yllättävän harvalla on vakuutus

Kissojen ja koirien vakuuttaminen yleistyy hiljalleen, mutta valtaosa maamme 700 000 koirasta ja useammasta sadasta tuhannesta kissasta on edelleen vakuuttamattomia.

Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen vuoden 2016 kulutustutkimuksesta, jonka mukaan lemmikkien määrä on kasvusuunnassa. Kennelliitto kertoo rekisteröivänsä vuosittain 50 000 rotukoiraa. Kun tätä lukua verrataan viime vuonna syntyneisiin 47 000 vauvaan, on luku yllättävän suuri.

Vakuutustilastojen mukaan lemmikkieläimiä vakuutetaan yllättävän vähän, sillä harvempi kuin kolmas koira tai kissa on vakuutettu. Sama tilasto kertoo myös sen, että OP:n vakuuttamista kissoista ja koirista jopa 40 prosentille tapahtuu jokin korvattava sairaus tai tapaturma.

Yleisimpiä vaivoja ovat erilaiset tulehdukset, kuten korva- ja silmätulehdukset. Tapaturmista yleisimpiä ovat erilaiset raajojen vammat.

− Kissa- ja koiravakuutuksista haetaan todella usein korvauksia ja valtaosa hakijoista myös saa niitä. Korvauksia maksetaan erilaisista eläinlääkärin tutkimus- ja hoitotoimenpiteistä, sekä lääkkeistä, kertoo OP:n vakuutuspäällikkö Volmari Ojanen.

Se miksi lemmikkien vakuuttaminen on yllättävän harvinaista, saattaa johtua yksinkertaiseesti tietämättömyydestä. Moni lemmikin omistaja ei ole ajatellut sellaisen olemassaoloa. Vakuuttaminen tulee mieleen usein myös vasta siinä vaiheessa, kun lemmikki sairastuu. Vakuutus ei kuitenkaan korvaa sellaisia sairauksia ja vahinkoja, jotka sattuivat ennen vakuutuksen ottamista.

− OP:lla vakuutetaan useimmiten monirotuinen koira. Lemmikit ovat entistä enemmän osa perhettä ja tämä näkyy myös vakuutusten määrässä, toteaa Volmari Ojanen.

Sairastumisen riski kasvaa lemmikin ikääntyessä. Tilastojen mukaan 8 vuotta täyttäneistä OP:lla vakuutetuista lemmikeistä yli 80 prosentille on maksettu eläinlääkärikuluista. Erityisesti ikääntyvän lemmikin sairauksia voi ehkäistä oikealla ruokavaliolla, riittävällä liikunnalla ja rokotuksilla.

OP koira- ja kissavakuutus uudistuu huhtikuun alussa. Uudistuksen myötä OP maksaa jokaisesta huhtikuun aikana otetusta, uudesta lemmikin hoitokuluvakuutuksesta kymmenen euroa Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto SEY:lle.

OP sosiaalisessa mediassa