Sijaisvanhemmuus ei ole työtä: ”Lapseen on oltava valmis sitoutumaan loppuelämäksi”

Sijaisperheistä on pulaa ympäri Suomea. Sijaisvanhemmuus tarjoaa mahdollisuuden elää monimuotoista perhe-elämää, jossa arki on täynnä yllätyksiä ja oivalluksia.

Etelä-Suomessa asuva Minttu Luttinen, 36, kertoo elävänsä tavallista lapsiperhearkea. Luttisen perheeseen kuuluu puoliso, neljä lasta, kaksi koiraa sekä kilpikonna. Heillä käydään läpi samat ruokailu- ja nukkumaanmenokiukut kuin muissakin perheissä.

Tästä huolimatta tavallinen lapsiperhearki tarkoittaa Luttisille eri asioita kuin monelle muulle perheelle. Luttisten lapset ovat sijoitettuja, eli heidän asioistaan päättävät viranomaiset ja heillä on myös toiset vanhemmat, ne biologiset.

– Me emme ole työntekijöitä, vaan vanhempia. Jos ajattelee alkavansa tehdä tätä työnä, niin ei kannata. Jokainen lapsi ansaitsee kodin, jossa hänellä on vanhemmat, sijaisäiti Minttu Luttinen sanoo.

Luttiset ovat toimineet sijaisperheenä vuodesta 2014 lähtien, ja sijoitetut lapset ovat tulleet heille kahdessa erässä noin neljän vuoden ikäisinä. Lähihoitajaksi kouluttautunut Luttinen työskentelee varhaiskasvatuksen parissa. Tällä hetkellä hän viettää päivät kotona lasten kanssa.

Viranomaisten lisäksi perheen elämässä ovat mukana lasten biologiset sukulaiset.

– Meille ei tuota ongelmaa mennä kaksilla vanhemmilla. Me olemme arkivanhemmat ja sitten olemassa on toiset vanhemmat, joita lapset tapaavat. Biologiset vanhemmat ovat lapsille läheisiä ja sitä kautta osa perhettämme ja mukana keskusteluissa, Luttinen kertoo.

Sijaisperheistä on pulaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n mukaan vuonna 2018 sijoitettiin 4 103 lasta ja nuorta ensimmäistä kertaa. Luku sisältää kiireelliset sijoitukset sekä avohuollon tukitoimenpiteenä että huostaanotettuna sijoitetut lapset. Kiireellisesti sijoitettujen lasten määrä nousi seitsemän prosenttia edellisvuodesta.

Sijaisperheitä rekrytoivat kunnat ja yksityiset palveluntuottajat, kuten alan yritykset ja järjestöt. Perhehoitoliitto ry auttaa toimijoita uusien sijaisvanhempien etsimisessä.

Perhehoitoliiton kehittämispäällikkö Anu Lehtosaari tapaa työssään sijaisperheitä ja sijoitettuja lapsia sekä perhehoidon toimijoita. Sijaisperheistä on pulaa ympäri Suomea.

– Kaiken aikaa etsitään lyhytaikaisia päivystysperheitä, jotka toimivat kiireellisesti sijoitettujen lasten kriisiperheinä. Lisäksi etsitään pitkäaikaista hoitoa tarjoavia perheitä, Lehtosaari sanoo.

Sijoitusperheen muodolla ei ole väliä; voi olla pariskunta tai perheen ainoa aikuinen, ja perheessä voi myös olla biologisia lapsia. Asumismuodolla tai sijainnilla ei myöskään ole merkitystä.

Osa sijaisvanhemmista työskentelee kodin ulkopuolella. Joidenkin lasten hoidon tarve on niin suuri, että he tarvitsevat aikuista täysipäiväisesti kotona.

– Sijaisvanhemmuus vaatii aikaa ja tilaa. Sijoitettavat lapset ovat kokeneet menetyksiä ja heillä on usein pulmia kehityksessään, Lehtosaari sanoo.

Sijaisperheeksi ryhtyminen on valtava elämänmuutos. On tavanomaista, että sijaisvanhemmuuden alussa jompikumpi vanhemmista jää kotiin, jotta uusi perhesysteemi saa aikaa rakentua.

Kyky jakaa vanhemmuutta

Kun perheessä asuu eri taustoista tulevia lapsia, oma maailmankatsomus laajentuu. Sijaisperhe-elämä tuottaa iloa ja oivalluksia sekä pitää vireessä, sillä arki on täynnä yllätyksiä.

Joillekin sijaisvanhemmuus on mahdollisuus perheellistyä, jos biologisia lapsia ei haluta tai ole mahdollista saada. Luttiset olivat aina haaveilleet suurperheestä, mutta eivät voineet saada biologisia lapsia, joten he suuntasivat adoptioneuvontaan. Prosessin edetessä heille kävi selväksi, että sijaisperheistä on pulaa.

– Ajattelimme, että pystymme jakamaan lapsen, Minttu Luttinen sanoo.

Luttiset ilmoittautuivat oman alueensa sijoittavalle taholle ja suorittivat pakollisen PRIDE valmennuksen, jota järjestävät kunnat ja yksityiset palveluntarjoajat. Valmennuksen aikana vanhempi pohtii yhdessä sosiaalityöntekijöiden kanssa sitä, onko hänestä sijaisvanhemmaksi ja minkä tyyppiselle lapselle hän sopisi.

Lapsia ei sijoiteta ensimmäiseen vapaana olevaan perheeseen, vaan sopiva perhe valitaan lapsen yksilöllisten tarpeiden mukaan. Tällä hetkellä sijaisperheitä ei ole riittävästi reservissä, joten valinnanvaraa on vähän.

Ensimmäiset sijoitetut lapset muuttivat Luttisen perheeseen viisi vuotta sitten. Minttu Luttinen kokee, että ”match” oli täydellinen.

– Molemminpuolinen kiintymys lasten kanssa löytyi helposti, ja meillä on biologisten vanhempien kanssa samanlaisia kasvatusnäkemyksiä. Reilu vuosi sitten tulleet toiset lapset täydentävät perheemme hienoksi kokonaisuudeksi.

Mitä sijaisvanhemmuus vaatii?

Sijaisvanhemmuus on elämänmittainen projekti, josta täytyy myös osata luopua.

• Sijaisvanhemmuus vaatii kykyä hoitaa ja kasvattaa lasta yhteistyössä biologisten vanhempien ja sosiaalityöntekijöiden kanssa. Ennen siihen ryhtymistä on hyvä pohtia, onko valmis avaamaan kotinsa ovet vieraille.

Sijaisvanhempien pitää kertoa säännöllisesti, mitä perheessä tapahtuu, ja vanhemmat joutuvat perustelemaan kasvatuksellisia ratkaisujaan viranomaisille.

• Sijaisvanhemman on hyväksyttävä se, että hän ei voi päättää kaikista lapsen asioista.

– Tämä saattaa tarkoittaa esimerkiksi sitä, että sosiaalityöntekijä päättää lapsen rokotuksista, mutta asioiden toteuttaminen on sijaisvanhemman vastuulla. Sijaisvanhemmalla ei ole juridista oikeutta päättää lapsen asioista, Lehtosaari sanoo.

Jos perhe lähtee ulkomaanmatkalle, tulee lapsille hankkia siihen luvat. Jos biologisten vanhempien kanssa on sovittu tapaaminen, menee se esimerkiksi kaverisynttäreiden edelle.

• Kaikkien perheenjäsenten tulee haluta sijaisvanhemmuutta.

Jos sijaisvanhemmiksi ryhtyy puolison kanssa, on parisuhteen oltava vankka ja puheyhteyden välitön. Jos perheessä on jo lapsia, on tärkeää, että myös heidän ajatuksiaan kuunnellaan.

• Sijaisvanhemman tulee ymmärtää, ettei sijoitettua lasta voi omistaa. Lastensuojelussa on aina tavoitteena se, että lapsi voisi jonakin päivänä palata alkuperäiseen kotiin, jos se on lapsen edun mukaista.

– Vaikka sijoitettuun lapseen luodaan lämmin kiintymyssuhde, sijaisvanhemman täytyy sisäistää se, ettei lapsi välttämättä ole perheessä ikuisesti, Anu Lehtosaari sanoo.

• Sijaisvanhemmuutta ei voi lähteä kokeilemaan. Lapseen pitää pystyä sitoutumaan mahdollisesti koko loppuelämäksi, tapahtuipa mitä hyvänsä.

– Yksikään lapsi ei ansaitse sitä, että hänestä tulee kokeilukappale. Lapsi on oltava valmis vastaanottamaan sellaisena kuin hän on, kaikkine ihanine ja haastavine piirteineen, Minttu Luttinen sanoo.

OP sosiaalisessa mediassa