Käräjäoikeudelle 300 euroa

Avioeroa haetaan kahdessa vaiheessa: ensimmäisen vaiheen hinta on 200 euroa ja toisen vaiheen hinta 100 euroa. Maksu peritään hakijalta, joten jos pari hakee eroa yhdessä, myös lasku menee puoliksi.

Omaisuuden jakamista kannattaa konsultoida

Mikäli parilla on omaisuutta, jota pitää jakaa, on yleensä suositeltavaa käydä konsultoimassa lyhyesti perhe- ja perintöoikeuteen erikoistunutta asianajajaa.

– Jo tunnin neuvottelu juristin kanssa siitä, miten omaisuus kannattaa jakaa, voi säästää rahaa, sanoo asianajaja Hilkka Salmenkylä. Hän toimii Asianajajaliiton Perhe- ja perintöoikeuden asiantuntijaryhmän puheenjohtajana.

Jos pari on omistanut esimerkiksi yhdessä talon tai kesämökin, juristi osaa neuvoa, miten omaisuus kannattaa jatkossa rekisteröidä ja miten minimoidaan omaisuuden jakamisesta kuluvat verot.

– Monet tekevät keskenään asunnosta ositussopimuksen sijaan kauppa- tai lunastuskirjoja ja saattavat maksaa sitten turhaan kamalasti veroja.

Pelkän tunnin juttuhetken jälkeen sovussa eroava pari saattaa osata jakaa itse omaisuutensa, eikä asianajajaa välttämättä tarvita sen enempää.

Tyypillinen tuntihinta asianajan palveluille on noin 200 euroa. Kannattaa kysyä apua esimerkiksi oman osuuspankin lakipalveluista.

Ositus maksaa vajaa tonnista ylöspäin

Erossa kaikki avio-oikeuden alainen omaisuus lasketaan yhteen ja laitetaan lähtökohtaisesti puoliksi. Toisin sanoen avioerohakemuksen vireilletulopäivän tilanteesta kummankin varoista, omista ja osuudesta yhteisistä, vähennetään omat velat. Nettosäästöt lasketaan yhteen ja jaetaan puoliksi, ja enemmän omistava maksaa tasinkoa toiselle. Usein ositussopimusta tehdessä kannattaa käyttää juristia, jotta omaisuus jaettaisiin varmasti reilusti.

– Ositussopimuksen teettäminen juristilla on sitä halvempaa, mitä enemmän pari pystyy sopimaan asioista keskenään, Salmenkylä sanoo.

Ositussopimuksen lähtöhinta on noin 700 €. Riidattomien ositusasioiden hoidossa kannattaa kääntyä oman osuuspankin puoleen - palkkion maksuun voi käyttää OP-bonuksia.

Riitely käy nopeasti kalliiksi

Mikäli puolisot eivät kykene sopimaan omaisuuden jakamisesta, voidaan oikeudelta hakea pesänjakajaa. Jo pelkkä hakemusmaksu on reilun parisataa euroa. Pesänjakajaksi määrätään alalla toimiva asianajaja, ja hän tekee työnsä normaalilla tuntiveloituksella.

– Pesänjakajan palkkio riippuu siis siitä, riidelläänkö viisi vai viisikymmentä tuntia.

Pesänjakajan palkkio jaetaan puolisoiden kesken riippumatta siitä, kumpi jakajaa on hakenut. Jos tilanne on oikein riitaisa, puolisot saattavat palkata vielä omat asianajajansa, pesänjakajan pitää nimittäin olla täysin puolueeton. Molemmat puolisot maksavat oman juristinsa palkkion, ja kokonaisuudessaan asianajajien palkkiot voivat kivuta kymmeniintuhansiin euroihin.

– Joskus kehotan asiakasta miettimään huononkin diilin hyväksymistä mieluummin kuin riitelemistä pesänjakajan luona vuoden päivät.

Omaisuuden jakamisen lisäksi puolisot saattavat riidellä juristien välityksellä myös lasten huoltajuudesta.

– Suurin osa pareista kuitenkin pystyy neuvottelemaan osituksista ja lapsiasioista sovussa, Salmenkylä sanoo.

Lue seuraavaksi:

Kokosimme asioita, jotka helpottavat asioiden hoitoa avioerotilanteessa: Tämä muistilista auttaa sinua, mikäli avioero on ajankohtainen. Avioerotilanteessa kannattaa kääntyä oman osuuspankin lakipalveluiden puoleen.