Aiemmin virtuaaliseen parinetsintään liittyi usein häpeää ja salailua. Deittailusovellusten valtias Tinder lanseerattiin vuonna 2012, ja sen myötä nettideittailu tuli osaksi ihmisten arkea.

Deittailusovellusten käyttäminen on luontaista nuorille, jotka ovat kasvaneet netin ja chattien äärellä. Nettideittailu ei kuitenkaan ole pelkästään nuorten ja nykyaikaisten puuhaa, vaan internet on pullollaan treffipalveluja kaikenikäisille ja -henkisille.

Väestöliiton erityistason seksuaaliterapeutti Jonna Pietikäinen tapaa työssään asiakkaita, jotka pohdiskelevat treffailuun liittyviä kokemuksiaan.

– Nettideittailu on yksi väylä kumppanin etsinnässä. Uskon kuitenkin, että ihmiset tapaavat edelleen myös kasvokkain töissä, kouluissa, baareissa ja harrastuksissa, Pietikäinen sanoo.

Ero nettideittailussa ja tosielämän kohtaamisessa on ensitapaamisessa. Netissä ensin nähdään yleensä kuva ja luetaan henkilön kirjoittama esittelyteksti itsestään. Kasvokkain taas keskitytään erilaisiin asioihin, kuten toisen olemukseen, tuoksuun ja ääneen.

– Jos lähtee ulos ”metsälle”, ihminen yleensä valmistautuu paljon. Silloin voi olla hirveästi paineita löytää kumppani juuri kyseisenä iltana. Ensikohtaaminen ei tule niin luonnostaan ja lopulta toisen valitsee siksi, että joku pitää saada.

Nettideitin kanssa jännitys keskittyy henkilön kohtaamiseen tosielämässä. Paineita voi syntyä omista ja toisen lähettämistä kuvista. Kuvilla voi valehdella paljon, mutta kasvokkain sitä mahdollisuutta ei ole.

– Ihmiset ottavat usein kuviinsa liittyvät mielipiteet vakavasti. Esimerkiksi kommentti ”et ole yhtään samannäköinen kuin kuvissa”, voi loukata, Pietikäinen sanoo.

Treffeille mahdollisimman pian

Se, mihin uudessa henkilössä kiinnitetään huomiota, riippuu etsijän motiiveista: haetaanko puolisoa vai kevyempää suhdetta. Jotta sopiva kumppani löytyy, tulee osapuolien halujen ja toiveiden kohdata.

Netissä on helppo ilmoittaa motiivinsa omissa tiedoissaan, jolloin toinen tietää heti, mistä on kyse. Pietikäinen neuvookin, että tässä asiassa kannattaa olla rehellinen. Joskus voi olla vaikea myöntää myös itselleen, että hakee vain kevyttä suhdetta.

Nettideittailussa tarjonta on laajempi kuin vaikkapa ravintolaillan aikana. Kumppaniehdokkaita selatessa ihminen valitsee sen, jonka uskoo sopivan parhaiten kriteereihinsä.

Viestittelyssä toisesta ihmisestä syntyy mielikuva ja fantasia, joka perustuu omiin tarpeisiin ja toiveisiin. Kun viimein tapaa ihmisen, toisen olemus voi olla aivan erilainen. Jonna Pietikäisen mukaan tämä on nettideittailun suurin haaste.

– Pettymys on suuri ja voi syntyä epätoivo siitä, että ei koskaan tapaa ketään. Tämä johtuu siitä, että oma mielikuva toisesta on ollut vahva jo ennakkoon. Kehotankin nettitreffailijoita tapaamaan toisensa mahdollisimman pian.

Ilmaisissa treffisovelluksissa joutuu yleensä käyttämään paljon aikaa ja voimavaroja, jos mielii löytävänsä sopivan kumppanin. Kyllästyttyään ihminen joko lopettaa palvelun käytön tai päivittää sen maksulliseen versioon.

Teknologiasta apua rakkauden löytämiseen?

Viime vuosien aikana ilmassa on ollut myös pettymystä ja uupumusta nettitreffailuun. Ihmiset pitävät kuvien määrittämiä treffisovelluksia pinnallisina, itsetuntoa latistavina ja liian koukuttavina.

– Kun treffipettymyksiä tulee useita putkeen, ei jaksa enää läpikäydä samaa rumbaa. Vaihtoehtona voi olla myös ostaa palvelu, joka hoitaa parinetsinnän omasta puolesta, Pietikäinen sanoo.

Jos oma kriteerilista on pitkä, kumppani voi olla haastava löytää sekä netissä että tosielämässä. Ennen kumppanin etsimisen aloittamista on tärkeää selvittää omat arvot. On hyvä miettiä, millaisia ydinasioita puolisolta toivoo.

– Yksi peruskysymys on lapset. Jos kumppani haluaa lapsia, mutta itse ei, on tilanne lähtökohtaisesti jo niin ristiriitainen, että suhde harvoin toimii.

Jäsenmaksulliset nettitreffipalvelut pyrkivät löytämään asiakkaalle kumppaniehdokkaita, jotka ovat samalla ajatuksella liikenteessä. Palvelujen ajatus on yhdistää henkilöitä, joiden toiveet ja elämäntilanteet ovat samankaltaiset ja jotka asuvat toisistaan järkevän etäisyyden päässä. Tällöin ulkonäkö ei ole pääroolissa.

Kohdennetumpien hakutulosten lisäksi maksullisia profiileja moderoidaan ja asiakkaiden henkilötiedot pidetään paremmin suojassa. Kun käyttää rahaa treffipalveluun, voi se myös aktivoida tekemään enemmän töitä asian eteen.

– Toisaalta rahan sijoittaminen kumppanin etsintään voi luoda paineita. Kun on satsannut rahaa, helposti ajattelee, että tämän pitää nyt onnistua.

Nettitreffaajan vinkkilista

  • Pohdi ennen maksulliseen nettitreffipalveluun sijoittamista, onko se sinulle sopiva tapa kohdata ihmisiä. Jos sinun on helpompi ottaa kontaktia tuntemattomiin kasvottomana internetissä, treffipalvelu voi olla juttusi. Mutta jos sinulla on esimerkiksi vahva hajuaisti, voi toisen tuoksulla olla suuri merkitys. Lähde silloin mieluummin ulos tapaamaan ihmisiä.
  • Kun olet tehnyt päätöksen liittyä treffipalveluun, päätä budjetti. Minkä verran olet valmis satsaamaan ilman, että ahdistut rahanmenosta tai otat paineita kumppanin etsimisestä?
  • Tutustu palvelutarjoajiin. Maksulliset treffisivustot ovat usein kohdennettuja esimerkiksi iän, kiinnostuksen kohteiden tai seksuaalisen suuntautumisen mukaan, mikä helpottaa samanhenkisten ihmisten yhdistämistä.
  • Selvitä etukäteen, millaisia tietoja saat toisesta palvelun kautta. Jos sinulle on esimerkiksi tärkeää se, miten ihminen kantaa itseään, kokeile deittailupalvelua, jossa toisesta saa myös videomateriaalia.