"Aviopuoliso pakotti ottamaan pikavippejä ja saattoi minut velkakierteeseen". "Vasta eron jälkeen kävi selväksi, että kumppanilla oli iso omaisuus, jonka hän oli salannut". "Jouduin näyttämään kotona kuitit jokaisesta pienestäkin ostoksestani".

Taloudellinen väkivalta on yllättävän yleinen ongelma, joka kuitenkin tunnistetaan melko huonosti, sanovat Naisten Linjan toiminnanjohtaja Kaisa Åberg ja parisuhteiden rahakonflikteista väitellyt tutkija Anniina Kaittila. Yllä olevat sitaatit ovat otteita kokemuksista, joihin he ovat työssään törmänneet.

– Termi on monelle tuntematon, eivätkä asiantuntijatkaan välttämättä hahmota, mitä kaikkea ilmiöön liittyy, kuvailee Kaittila.

Taloudellinen väkivalta tarkoittaa henkisen väkivallan muotoa, jossa toinen käyttää valtaa suhteessa toiseen rahan tai taloudellisen kontrolloinnin kautta. Se voi näkyä esimerkiksi niin, että parisuhteen toinen osapuoli tekee kaikki rahaan liittyvät päätökset ja vahtii äärimmäisen tarkasti toisen rahankäyttöä. Väkivaltaa harjoittava saattaa varastaa parisuhteen toisen osapuolen rahoja, painostaa tätä ottamaan luottoa tai pitää hallussaan toisen pankkitunnuksia.

Koska taloudellista väkivaltaa on tutkittu vähän, sen yleisyyttä Suomessa on vaikea arvioida tarkasti. Åberg kertoo, että vuonna 2018 Naisten Linjaan tulevista yhteydenotoista 12 prosenttia käsitteli myös taloudellista väkivaltaa.

Kaittila kuitenkin ajattelee, että kansainvälisten tutkimusten perusteella ilmiö on luultavasti myös Suomessa huomattavasti yleisempi.

– Voi olla, että kun haetaan apua väkivaltaiseen tilanteeseen, taloudellinen puoli ei ole kärkenä, tai sitä ei mainita, koska asiaa ei edes osata nimetä, hän pohtii.

Kyse on kontrollista

Joissain tapauksissa taloudellinen väkivalta kytkeytyy yhteen fyysisen väkivallan kanssa. Uhri saatetaan esimerkiksi pahoinpidellä niin, ettei hän pääse töihin. Myös fyysisellä väkivallalla uhkailu on tehokas keino saada toinen taipumaan tahtoonsa: jos et suostu, niin en vastaa seurauksista.

– Tyypillistä on se, että saatetaan raivostua pienistä jutuista, kuten parikymmentä senttiä kalliimmasta pesuaineesta. Kyse ei ole ostoksen todellisesta rahallisesta merkityksestä, vaan halusta kontrolloida toista, Åberg kertoo.

Åbergin kohtaamissa tarinoissa korostuu hänen mukaansa usein kaksoisstandardi: parisuhteessa toisen rahat ovat perheen yhteisiä mutta toisen rahat hänen omiaan. Sitä kautta voidaan päätyä tilanteeseen, jossa esimerkiksi perheen äiti ja lapsi sinnittelevät hyvinkin pienellä tulotasolla.

– Tämä ei liity mitenkään taloudelliseen tilanteeseen, vaan taloudellista väkivaltaa esiintyy niin vähätuloisissa kuin varakkaissakin perheissä, ja uhri voi olla myös pariskunnan paremmin tienaava osapuoli.

Useissa tapauksissa korostuvat riippuvuusongelmat. Silloin taloudellisen väkivallan tekijää ei välttämättä motivoi niinkään toisen kontrollointi, vaan oman addiktion ylläpitäminen. Esimerkkinä Kaittila kuvailee haastattelemaansa naista, jota hävetti mennä lastensa kanssa lähikauppaan. Hänen miehellään oli niin paha peliriippuvuus, että tili saattoikin olla nollilla, ja ruokaostokset jäivät maksamatta.

Kaittila korostaa, että myös miehet ovat taloudellisen väkivallan uhreja ja jäävät helposti avun ulkopuolelle.

– Miehet joutuvat erityisesti auervaaramaisten huijausten kohteeksi, joissa ihastus alkaa maksatuttamaan esimerkiksi lomamatkojaan ja muuta kulutustaan toisella.

Anna väkivallalle nimi

Missä sitten menee normaalin rahasta riitelyn ja taloudellisen väkivallan raja? Åberg korostaa, että taloudelliset konfliktit voivat kuulua myös täysin terveeseen parisuhteeseen.

– Riidassa on aina kaksi tasa-arvoista osapuolta, jotka voivat neuvotella painokkaastikin. Väkivallasta on kyse silloin, kun toinen jyrää, ja toinen ei voi tai uskalla puolustautua seurausten pelossa.

Ensimmäinen askel taloudellisen väkivallan torjumisessa on sen tunnistaminen ja nimeäminen.

– Väkivaltaisessa suhteessa käy helposti niin, että tilanne normalisoituu ja uhri alkaa ajatella, että on omalla toiminnallaan aiheuttanut ongelman, Åberg kertoo.

Ongelman haastavuutta lisää se, että taloudelliset asiat koetaan usein hyvin yksityisinä. Siksi taloudellinen väkivaltakin pyritään usein pitämään mahdollisimman pitkään perheen sisäisenä asiana. Åberg kuitenkin kehottaa puhumaan tilanteesta ulkopuoliselle, oli se sitten ystävä tai esimerkiksi Naisten Linjan asiantuntija.

Ratkaisua voi etsiä myös pohtimalla, olisiko suhteessa mahdollista määritellä uusia, tasa-arvoisempia pelisääntöjä. Väkivallan tekijä voi havahtua tilanteeseen ja muuttaa toimintaansa.

– Haluan kuitenkin aina korostaa väkivaltaa kokeville, että väkivalta on tekijän vastuulla. Mikään ei oikeuta taloudellista kaltoinkohtelua. Jokaisella on oikeus elämään ilman väkivaltaa.