Mustassa Darth Vaderin pään muotoisessa kulhossa olohuoneen kirjahyllyllä on haastatteluhetkellä 157,10 euroa pikkukolikoina.

− Ja arpavoitoista lunastamatta vielä 11 euroa, Katariina Kolehniemi, 30, lisää nauraen.

Katariina ja Samu Kolehniemi, 34, säästävät hauskalla tavalla, vähän itseltään salaa tai hiljaisesti, niin kuin Samu sanoo. He kilauttavat purnukkaan kaikki vastaantulevat pikkukolikot, pullonpalautuksesta saatavat rahat, kirppiskertymät ja arpajaisvoitot. Se on sellaista ylimääräisen oloista rahaa, jota kertyy pienissä erissä arkisesti, mutta josta vähitellen tulee ihan kelpo summa käytettäväksi johonkin kivaan.

Tällä hiljaisella hivutusmenetelmällä pariskunta rahoitti viime lokakuussa pitkän viikonlopun Lontoossa. Reissu maksoi lentoineen ja majoituksineen reilut 300 euroa ja kolikoiden kerääminen kesti 10 kuukautta. Häihinkin pariskunta käytti samaa metodia. Isot summat tulivat muualta, mutta kolikkopankista makseltiin ylimääräisiä, kuten pieniä lisäkoristeita.

− Silloin säästimme läpinäkyvään lasitölkkiin, jossa olisi se etu, että kertymän näki heti vilkaisemalla, Katariina kertoo.

Mutta onhan pimeyden valtiaassa ilman muuta omaa kannustavaa jylhyyttään.

Mökkireissun pullot palautetaan

Arpaonnestahan ei koskaan tiedä. Vaikka rahapelaaminen on tulonhankintamuotona kenties kehnoin, Kolehniemen pariskunnalla ei ole omia rahoja tässä pelissä. Satunnaisesti kohdalle osuvat voitot ovat puhdasta voittoa, sillä kaksikko ei koskaan itse osta arpoja, vaan arvoissa heitä pitää Samun isä, joka tapaa antaa raaputusarpoja lahjaksi jouluisin ja merkkipäivinä. Voittoa ei koskaan myöskään vaihdeta uuteen arpaan, vaan lunastetaan rahana. Suurin kertavoitto osui kohdalle viime jouluna, kun arvasta paljastui 50 euroa.

− Yleensä voitot ovat kyllä olleet pieniä, kahden ja viiden euron suuruisia, Samu toteaa.

Pariskunnalla on myös pullonpalautuksen kohdalla yksi olennainen reunaehto. Vaikka pullojen palautuksesta kertyy kivasti rahaa, ei pulloja ostella "säästöjen" toivossa enempää kuin muuten kuluisi. Kaksikko ei myöskään haali pulloja puskista palautettavaksi.

− Sellaista olen kyllä havainnut, että viemme mielellämme vaikka mökkireissussa mukana olleet pullomme itse kotiin palauttaaksemme ne sitten. Ja kavereiden myös, jos ne saamme, Katariina kertoo.

− Ja minä tuon töihin ostamani kokistölkit tyhjänä kotiin, Samu lisää nauraen.

Taktiikka on hioutunut vähitellen. Esimerkiksi pullokuitit lunastetaan rahaksi saman tien, eikä niillä lyhennetä ostoslaskua. Samaa rahaahan se on, mutta tekee säästämisestä selkeämpää, kun kolikot ihan kirjaimellisesti kilautetaan talteen. Arpojen lunastamisessa toimitaan mieluummin vähän kerrallaan kuin kertarytinällä.

− Viime vuonna säästimme nipullisen arpoja ja lunastimme kaikki voitot niistä kerralla. Myyjäparka joutui käsittelemään yksitellen hirmuisen nivaskan arpoja. Se vähän hävetti, Katariina nauraa.

Juuri nyt mustaan kippoon kerrytetään kassaa vuoden 2020 heinäkuun reissua varten. Tähtäimessä on miesten roller derbyn MM-kisareissu Saint Louisissa. Samu pelaa ja Katariina lähtee kannustamaan pariskunnan kuukausi sitten syntyneen Leea-tyttären kanssa.

− Olemme laskeneet, että jos jatkamme samaan maliin ja arpaonni on yhtälailla myötä, voi vuonna 2020 kasassa olla noin 1000 euroa, Katariina tuumaa.

− Voi kyllä olla, että säästäminen vähän hidastuu. Muutimme hiljattain ja möimme nettikirppiksillä paljon kaikenlaista, eikä sellaista ole tiedossa uudestaan lähiaikoina, Samu toteaa.

Vaikka koko reissurahaa ei taatusti kolikoista saada kasattua, on kertyneelle bonusvarannolle taatusti matkalla käyttöä.

− Ehkä pääsemme sen turvin käymään esimerkiksi Disney Worldissa, joka muuten voisi jäädä hintansa puolesta matkabudjetin ulkopuolelle, Katariina kaavailee.

Lue seuraavaksi:

Onko mahdollista säästää niin, ettei sitä edes huomaa? Säästölipas tuo säästöpossun nykyaikaan