Ikäihmiset kertovat: Mitä uutta poikkeuskevät toi elämään?

Keväällä monen arki mullistui, kun koronapandemia tuli Suomeen. Neljä ikäihmistä kertoo, mitä uutta he keksivät elämäänsä.

Lounaat vaihtuivat take away -annoksiksi

Kun Paula Nordgren, 77, oli saapunut Porvoon maaseutukodista kaupunkikotiin samassa kaupungissa, hän huomasi tilausikkunan tuulikaapissa. Tuttu ravintola oli päättänyt palvella asiakkaitaan take away -ruoka-annoksilla koronakevään aikana.

– Soitin kilikelloa, ja omistaja tuli vastaanottamaan tilaukseni. 15 minuutin päästä sain pizzat mukaani, Nordgren sanoo.

Puoliso Dag Bjurström, 80, kertoo, että pariskunnalla on tapana käydä ravintolassa lounaalla pari kolme kertaa kuukaudessa. Koronan aikaan asia muuttui, ja he alkoivat ostaa annoksia mukaan kahdesta suosimastaan ravintolasta.

– Ravintolaruoka helpottaa arkeani, ja puoliso saa kunnon ruokaa. On myös kivaa saada vaihtelua kotiruokaan, Nordgren sanoo. Hän kokkaa paljon keittoja kotioloissa.

Nordgren ja Bjurström tunnustautuvat sosiaalisiksi ihmisiksi. Ravintolakäyntikin on heille tilaisuus kohdata ihmisiä, ja yrittäjät ovat tulleet tutuiksi. Pariskunta on oppinut, että toisen ravintolan perhe on paennut aikanaan sotaa ja päätynyt Suomeen.

– Vaihdamme aina kuulumisia perheenjäsenten kanssa. Poika on nykyisin se, joka johtaa ravintolaa. Perheen kaikki lapset ovat ravintolayrittäjiä, Nordgren tietää.

Poikkeusaikaan parin sosiaaliset kontaktit ovat jääneet vähäisiksi. Läheisten häät ja syntymäpäiväjuhlat peruuntuivat kesäkaudelta, mutta pienen piirin pihakahvittelut ovat olleet suosittuja. Halailun sijaan tervehdykset hoituvat kyynärpäiden lyömisellä yhteen.

Lähipiirissä ja laajemminkin on vielä koronapelkoja, vaikka Nordgrenia ja Bjurströmiä ei ole pelottanut.

– Monet eivät vieläkään uskalla mennä syömään ravintolaan. Me olemme lähiaikoina käyneet, Bjurström toteaa. Turvavälit ja käsidesit ovat olleet käytössä.

Viime kerralla tuttu yrittäjä kiitti pariskuntaa siitä, että he ovat pysyneet asiakkaina poikkeuskevään aikana.

– He kertoivat selviytyneensä taloudellisesti. Se tuntui hyvältä, sillä pienyritysten, kivijalkakauppojen ja ylipäätään yrittäjien tilanne huolestuttaa, Nordgren kokee.

Tulevaisuudenuskoa kuitenkin piisaa: Nordgren ja Bjurström ystävineen ovat siirtäneet peruuntuneiden Savonlinnan Oopperajuhlien liput ja majoitukset ensi kesään.

Paula Nordgren ja Dag Bjurström

Kirjan kirjoittaminen vei mukanaan

Kello 11 tamperelaiskodissa alkaa naputus. Sirkka Merikoski, 80, istuutuu tietokoneen ääreen, ja edessä on kuuden tunnin kirjoittamisrupeama.

– Niska ja selkä kangistuvat, kun teen pitkään. Täytyy vähän verrytellä välillä.

Hän on kirjoittanut kirjaa lähes kokopäiväisesti koronakeväästä lähtien, sillä intoa kirjoittaa ja itsekuria riittää. Keväällä tuttu päivärytmi heitti kuperkeikkaa, kun ravit, ryhmäliikunnat, visailut, postikorttinäyttelyiden valmistelut ja muut tekemiset jäivät tauolle. Muiden ihmisten seurasta nauttiva Merikoski solahti kotikeskeiseen elämään kuitenkin nopeasti.

– Ei sille ollut vaihtoehtoa. Päällimmäisenä ajatuksena oli pysyä terveenä.

Kirjoittamisprosessi on ollut antoisa, mutta tuonut mukanaan myös haasteita. Järjestökentällä ja kunnallispolitiikassa aikanaan vaikuttanut Merikoski kirjoittaa Tampereen Seudun Metsänomistajien yhdistyksen historiikkia. Metsänhoito ei ollut hänelle entuudestaan tuttu ala, mutta yhden kirjan, juurikin historiikin, hän oli kirjoittanut aiemmin.

– Pikkuhiljaa aloin ymmärtää metsänhoitoa. Arvostukseni alaa kohtaan on noussut. Yhdistysväki on tehnyt uskomattoman määrän vapaaehtoistyötä. Se on myös ollut aikaansa edellä, kun se kävi puhumassa metsien terveydentilan parantamisesta audienssilla eduskunnassa vuonna 1990.

Tuolloin Vihreä puolue teki välikysymyksen aiheesta, joka on taas ajankohtainen.

Poikkeuskevät aiheutti puolestaan sen, että Tampereen Maa- ja Metsätalon Metsäosasto meni kiinni.

– Jouduin säveltämään uusia lähteitä, kun en päässyt arkistoon lukemaan ja naputtelemaan muistiinpanoja pädille. Hankin jäsenlehtiä, kirjeenvaihtoa ja puhuin puheluita, kunnes arkisto taas aukesi. Sitten olohuoneen pöytä olikin täynnä mappeja.

Nyt kirja on edennyt siihen pisteeseen, että Merikoski tarkistaa lähteitä, ja kirja julkaistaan joulumyyntiin. Hän iloitsee siitä, että eepos painetaan suomalaiselle paperille Suomessa, minkä Merikoski aikanaan asetti vapaaehtoistyönsä ehdoksi. Lisäksi hän halusi työtä tukevan työryhmän.

– Olen kiitollinen, ettei mikään keskeyttänyt kirjoittamistani, ja sain kirjan valmiiksi.

Ja ei se kirjoittaminen tähän lopu, sillä uusi kirja Kehitysvammaisten Tukiliiton 60-vuotisesta toiminnasta odottaa.

Sirkka Merikoski

Kuva paljastuu pala palalta

Viime aikoina kaarinalainen Pirkko Sjöholm, 75, on kokenut ilon ja turhautumisen hetkiä englantilaisen ketunmetsästyskuvan parissa. Palapelistä on vaikeaa saada yliotetta.

– Palapelin taivas on moniväristä pintaa, ja sitten siinä on suuri lehtipuu. Se on todella työläs ja vaikea minulle.

Sjöholm ei kuitenkaan aio luovuttaa, vaan poikkeuskeväänä alkanut palapeliharrastus on vienyt mukanaan lopullisesti.

Kaikki sai alkunsa siskon ja hänen miehensä sekä erään ystävän ”yllytyksestä”, kuten Sjöholm kuvailee. Niinpä siskon 1 000 palan palapelit alkoivat kulkeutua Sjöholmin kotiin. Aikaa ja intoa kokeilla uutta oli, koska hän itse ja myös läheiset pistivät kasvokkaiset tapaamiset jäihin.

– Käytän päivittäin tunnin tai pari palapelin tekemiseen, sillä siihen jää pikkuisen koukkuun, ja välillä lueskelen kirjaa. Toisinaan olen iltauutisten jälkeenkin tehnyt palapeliä.

Liikunnanopettajana aikanaan toiminut Sjöholm on myös ulkoillut paljon, kuten hänellä on ollut tapana. Yle Areenassa olevat lyhyet jumppavideot ovat nekin olleet kovassa käytössä. Sjöholm kehuu niitä monipuolisiksi ja tehokkaiksi.

Poikkeusajan ensimmäinen palapeli – se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Palapelissä komeili toimistokuva, jossa tapahtuu kaikkea hassua. Sjöholm alkoi tehdä sitä siskon ohjeen mukaisesti.

– Hän neuvoi olemaan katsomatta kuvaa ja kokeilemaan paloja toisiinsa. Se oli kivaa, kun asioita alkoi paljastua yksi kerrallaan. Tuossa on tuon tyypin jalat, ja sitten tuossa on tuon pää.

Sjöholmista parasta palapelin tekemisessä on onnistumisen tunne.

– Sen ei tarvitse aina olla niin ihmeellinen asia, josta sen onnistumisen tunteen saa. Palapelin tekemisessä on jotakin samaa kuin golfissa, jota myös harrastan: voi mennä viisikin väylää ennen kuin yksikään lyönti onnistuu, mutta sitten se onnistuminen antaa iloa ja intoa jatkaa.

Yksi muutos on kuitenkin luvassa, eli ketunmetsästyskuva jää viimeiseksi lajissaan.

– Jatkossa teen palapelejä, joissa on enemmän konkreettisia asioita, Sjöholm sanoo. Pilkkeen silmäkulmassa voi aistia äänensävystä.

Pirkko Sjöholm

Lue myös:

Poikkeusolot pakottivat Ainon, 71, kotiinsa karanteeniin: “Harrastukset jäivät tauolle”

OP sosiaalisessa mediassa