1. Tienaa enemmän tai kuluta vähemmän, mutta mieluiten tee molemmat

Ilmaisu ”Ei ne suuret tulot vaan pienet menot” pitää yllättävän usein paikkansa. Tosin lisärahaa voi hankkia myös tienaamalla enemmän.

2. Suunnittele rahankäyttösi ja tee arkeesi budjetti

Näin huomaat, jos rahaa menee turhiin asioihin ja pystyt suunnittelemaan rahan käyttöäsi paremmin. Mieti tarkkaan mitä oikeasti tarvitset.

3. Pohdi miten saisit nostettua palkkaasi

Mieti onko se mahdollista nykyisessä työpaikassasi tai muussa yrityksessä samalla alalla.

4. Kerrytä säästöjä yllättävien menojen varalle

...jotta niitä ei tarvitse rahoittaa korkeakorkoisella lainarahalla. Lainan ei kuitenkaan pidä olla peikko, sillä on olemassa sekä hyvää että huonoa lainaa.

5. Säästäminen on hyvä tapa kerryttää lisää rahaa arkeen

Myös mikrosäästäminen voi olla hyvä tapa ja etenkin silloin, jos ongelmanasi on rahan säästöön siirtäminen kuukausittain.

6. Kun sijoitat, käytettävissä olevat tulot suurella todennäköisyydellä kasvavat

Lähde liikkeelle mahdollisimman aikaisin. Esimerkiksi rahastot tai ETF:t voivat olla hyviä vaihtoehtoja, kunhan pitää riskien olemassaolon mielessä.

7. Tarkista, että mahdolliset velat on järjestelty järkevästi niin, ettet maksa niistä liikaa

Lyhennä velat pois mahdollisuuksien mukaan, jotta rahaa ei kulu korkoihin. Korkoihin aiemmin käytetyn rahan voi laittaa tuottamaan sijoittamalla.

8. Mieti voisiko lisäkouluttautumisella saada pitkässä juoksussa enemmän tuloja

Panostaminen koulutukseen on aina hyvä ajatus ja siitä voi olla hyötyä myös taloudellisesti.

9. Tarkista oletko oikeutettu verovähennyksiin

Voit saada tehtyä verovähennyksiä esimeriksi kotitalousvähennyksen, työhuonevähennyksen tai matkakulujen muodossa. Vähennysten vaikutus saattaa olla vuositasolla tuhansia euroja.

10. Älä osta halvimpia vaatteita ja suosi kierrätystä

Erityisesti lapsiperheissä laadukas vaate tulee pitkällä tähtäimellä halvemmaksi, sillä se kestää käytössä useammalla sisaruksella. Myös aikuisten kannattaa panostaa kertakäyttömuodin sijaan laatuun.

Vinkit antoivat OP:n ekonomisti Joona Widgren, varallisuusvalmentaja Terhi Majasalmi ja suuperheen äiti Hannele Laakkonen.