“Maksuhäiriömerkintöjä saaneet ovat vain jäävuoren huippu”

Otatko velkaa maksaaksesi vanhoja velkoja pois? Velkojen keplottelijalla on iso riski menettää luottotietonsa. Jos maksuhäiriömerkintä tulee, se vaikeuttaa elämää monella tavalla.

Eduskunnassa on jätetty lakialoite, jolla halutaan helpottaa ylivelkaantuneiden elämää. Aloitteen tehneet kansanedustajat haluaisivat, että maksuhäiriömerkinnästä pääsisi eroon heti, kun velka on hoidettu.

Nykyisin maksuhäiriömerkintä pysyy luottorekisterissä jopa kolme vuotta sen jälkeen, kun merkinnän taustalla ollut velka on maksettu pois.

Niin kauan kuin rekisterissä on merkintä, se vaikeuttaa vuokra-asunnon, kotivakuutuksen tai puhelinliittymän saamista. Pahimmillaan merkintä estää jopa työllistymisen, jos työpaikkaan edellytetään puhtaat luottotiedot.

Ja tietenkin merkintä luottorekisterissä estää saamasta uutta velkaa.

Merkintä kertoo maksukyvystä

Luottorekisteriä ylläpitävän Asiakastiedon liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen ymmärtää kansanedustajien huolen. Hän huomauttaa kuitenkin, että maksuhäiriömerkintä on aina seuraus, ei syy.

– Maksuhäiriömerkinnän pitäisi kertoa luotonantajalle jotain ihmisen maksukyvystä. Maksukyvyttömyys ei poistu välittömästi sen jälkeen, kun vanha velka on hoidettu, Muhonen sanoo.

Toteutuessaankin kansanedustajien ajama muutos koskisi vain hyvin pientä osaa maksuhäiriömerkinnän saaneista.

Keskimäärin 15 merkintää

Kesäkuun lopussa luottorekisterissä oli 379 000 henkilöä. Näistä vain 9 300 eli 2,5 prosenttia on sellaisia, joiden maksuhäiriömerkinnät poistuisivat, jos käytäntöä muutettaisiin niin kuin kansanedustajat esittävät.

Ylivelkaantuneita auttavan Takuusäätiön toimitusjohtaja Juha Pantzar sanoo, että toki muutos helpottaisi paljonkin näiden ihmisten elämää. Hän on kuitenkin samaa mieltä Muhosen kanssa siitä, että itse ongelmaan se ei olisi mikään ratkaisu.

– Kansanedustajien aloite kuulostaa helpolta ja suoraviivaiselta, mutta ylivelkaantuminen on monimutkainen ongelma, Pantzar sanoo.

Keskimäärin jokaisella maksuhäiriömerkinnän saaneella on 15 merkintää. Se kertoo Pantzarin mukaan siitä, että maksuhäiriömerkintää vältellään viimeisen asti.

– Ihminen ottaa uutta velkaa maksaakseen vanhoja velkojaan, kunnes tulee se päivä, ettei mistään saa uutta velkaa. Silloin ylivelkaantunut ei enää pysty maksamaan niitä kaikkia maksuja, joita hän ennen hoiti velalla, Pantzar sanoo.

Ja se johtaa siihen, että niistä kaikista laskuista tulee maksuhäiriömerkintä.

Velkaa velan päälle

Yksi ratkaisu ongelmaa olisi niin sanottu positiivinen luottorekisteri, joka Suomesta edelleen puuttuu. Positiiviseen luottorekisteriin olisi kerätty kaikki ihmisen eri paikoista ottamat velat. Tällä hetkellä luotonantaja, esimerkiksi pankki, saa käytännössä varmaa tietoa vain siitä, onko hakijalla merkintä luottorekisterissä vai ei.

Suomessa on vapaaehtoisuuteen perustuva positiivisen luottotiedon jakamisjärjestelmä, jota ylläpitää Asiakastieto. Järjestelmässä on tällä hetkellä mukana yli 30 kulutusluottoja myöntävää yritystä ja pankkia.

Muhosen mukaan järjestelmässä nähdään, miten jo maksuvaikeuksiin ajautuneet hakevat lisää lainaa.

– Järjestelmässä mukana olevat yhtiöt hylkäävät runsaasti hakemuksia, koska henkilöillä on liikaa luottoa tai maksuviiveitä jo ennestään. Valmiiksi ylivelkaantuneet ovat edelleen aktiivisia luottomarkkinoilla, Muhonen kertoo.

Muhosen mukaan ylivelkaantumisen taustalla ei ole pelkästään pienituloisuutta ja köyhyyttä. Ongelmana on nimenomaan monivelkaisuus – siis se, että samoilla ihmisillä on asuntolainaa, kulutusluottoa, avoimia korttiluottoja ja kuukausimaksullisia palveluita. Monilla on myös peliongelma.

Takuusäätiön Pantzar pelkääkin, että todellisuudessa maksuhäiriömerkinnän saaneiden määrä on vain jäävuoren huippu kaikista velkaongelmaisista.

– Jossain on joukko ihmisiä, jotka koko ajan välttelevät luottorekisteriin joutumista ottamalla lisää velkaa. Jos meillä olisi positiivinen luottorekisteri, me tunnistaisimme nämä ihmiset ja heiltä menisi rahahanat heti kiinni, Pantzar sanoo.

Se on se hyöty, mikä maksuhäiriömerkinnästä on. Nimittäin sen jälkeen ei voi saada enää lisää velkaa. Siksi Takuusäätiön velkajärjestelyyn päässeille ihmisille haetaan vapaaehtoinen maksuhäiriömerkintä luottorekisteriin.

Oletko saanut maksuhäiriömerkinnän?

Jos olet jo saanut maksuhäiriömerkinnän, maksa velkasi. Velat on syytä maksaa aina, vaikka niistä olisi jo tullut merkintä.

Kun olet maksanut velkasi, pyydä velkojaa ilmoittamaan asiasta Asiakastietoon. Merkintä jää edelleen rekisteriin, mutta saat tarvittaessa todistuksen siitä, että merkinnän taustalla ollut velka on hoidettu.

Jos merkinnän voimassaoloaika on ollut alun perin kolme vuotta, se lyhenee kahteen vuoteen, jos kyse on ainoasta merkinnästä. Jos siis merkintä on ollut jo kaksi vuotta, se poistuu kokonaan.

OP sosiaalisessa mediassa