Uuden tieliikennelain mukaan talvirenkaita tulee käyttää marraskuusta maaliskuun loppuun, jos vallitsevat keli- tai sääolosuhteet sitä edellyttävät. Kun renkaiden vaihto tulee ajankohtaiseksi, tarkista seuraavat asiat:

Tarkista renkaiden valmistusikä

Autonrenkaissa käytetty materiaali ei ole yli sataan vuoteen ollut pelkkää kumia. Pinnan seos on erilaisia elastomeereja ja polymeerejä – ja monia muita aineita. Seoksissa on valmistaja- ja rengasmallikohtaisia eroja, eikä yhtä selkeää ohjetta siitä, missä vaiheessa materiaali vanhenee, voida yksinkertaisesti antaa.

Rengasmateriaali vanhenee eri syistä: UV-säteily, lämpötilojen vaihtelut ja jopa ilmankosteus vaikuttavat renkaaseen. Vanhentunut rengas muuttuu materiaaliltaan kovaksi, liukkaaksi ja voi ajan myötä jopa murentua. Kaikki nämä ovat vaarallisia ominaisuuksia.

Liikenneturvan asiantuntija Juha Valtonen suosittelee, että renkaan kokonaisikänä pidetään enintään kymmentä vuotta. Renkaan ikä selviää kätevästi itse renkaan kyljen valmistusajankohdan leimasta: etsi kyljestä nelinumeroinen, noin yksi senttiä korkea ja neljä senttiä leveä merkintä, esimerkiksi ”4515” tai ”1609”. Tässä koodissa kaksi ensimmäistä numeroa kertovat valmistusviikon ja kaksi viimeistä valmistusvuoden.

Renkaita voi myydä uutena, jos ne on valmistettu korkeintaan viisi vuotta aikaisemmin. Oikein varastoituna renkaat säilyvät viisi vuotta uudenveroisina. Hyvä kauppatapa edellyttää kuitenkin, että rengaskaupoilla olevalle asiakkaalle kerrotaan, jos ostettava rengas on yli kolme vuotta vanha ostohetkellä.

Auton renkaiden käyttöikä

Pelkkä renkaan kulutuspinnan syvyys tai valmistusikä eivät kerro koko totuutta renkaan kunnosta. Autolla ajaminen lämmittää rengasta, ja erityisen paljon rengas lämpenee nopeassa ajossa. Nopea ajo aiheuttaa renkaalle niin kutsuttuja lämpösyklejä, joiden määrä puolestaan vaikuttaa renkaan rungon ja pintamateriaalin ikääntymiseen. Sen takia renkaan käyttöiäksi suositellaan korkeintaan kuutta vuotta. Tosin tavanomaisessakin käytössä renkaat yleensä kuluvat loppuun huomattavasti ennen tuota ajankohtaa.

Talvi- ja kesärenkaiden kulutuspinta

Kulutuspinta on sekä talvi- että kesärenkaassa selkein mittari siitä, että rengas alkaa olla tiensä päässä. Kesärenkaissa pitää olla minimissään 1,6 millimetrin kulutuspinta, talvirenkaissa lain mukaan kolmen millimetrin kulutuspinta. Kummatkin lukemat ovat kuitenkin niin alhaisia, ettei niillä ajaminen ole enää turvallista kaikissa olosuhteissa.

Talvirengas, jossa on vain kolme millimetriä kulutuspintaa, ei pysty poistamaan loskaa edestään nollakelin tuntumassa, vaan nousee loskapatjan päälle loskaliirtoon. Liukkaalla talvikelillä tämä johtaa erittäin todennäköisesti onnettomuuteen.

Uusissa talvirenkaissa on 8-10 mm kulutuspintaa, ja talvirenkaat kannattaisikin vaihtaa uusiin kun kulutuspintaa on jäljellä 4-5 millimetriä. Helppo kikka testata omien talvirenkaiden kulutuspinta on käyttää kahden euron kolikon hopeanväristä reunasta mittaamiseen: se kun on tasan neljä millimetriä.

Nastojen määrä talvirenkaassa

Nastarenkaissa on eroja. Se, miten nastat pysyvät kiinni kumissa, riippuu monesta tekijästä: auton paino, kuljettajan ajotavat, ajonopeudet ja jopa miten uudet renkaat ajetaan sisään. Rengasvalmistajat suosittelevat nastarenkaille rauhallista ajoa ensimmäisten satojen kilometrien ajan. Näin nastat pääsevät asettumaan hahloihinsa ja pysyvät kiinni paremmin tulevaisuudessa.

Katsastuksessa hylätään auto, jonka renkaissa nastaero on yli 25 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että toisen renkaan 200 nastaa kohden toisessa renkaassa on enää 150 nastaa jäljellä. Erikoista katsastussäädöksissä on, että jos runsaammin nastoja sisältävistä renkaista poistetaan mainitut 25 prosenttia, se muuttuukin lain edessä ja katsastajan silmissä turvalliseksi renkaaksi - nastaeroa kun ei enää olisi.

Jos autosi rengaskoot antavat myöden, kierrätä talvirenkaita etuakselilta taka-akselille ja takaisin. Vaihda renkaiden paikkoja ajokausien välillä. Ahkerimmat tai enemmän ajavat vaihtavat renkaat edestä taakse jopa kauden aikana.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin mukaan etuvetoisen auton nastarenkaita pitäisi kierrättää akselien välillä jopa 3000 kilometrin välein, jos autolla ajetaan pääasiassa kuivalla asvaltilla – kuten Etelä-Suomessa on tapana.

Kitkarenkaan kovettuminen

Kitkarenkaan pito ei perustu nastan puremaan, vaan materiaalin pehmeyteen ja renkaan pinnan lamellien otteeseen. Kitkarengas vanhenee siinä missä nastarengaskin, mutta sen pito heikentyy vielä nopeammin. Kitkarenkaiden käyttö kesärenkaana kuluttaa lamellien kulmia, mikä heikentää pitoa entisestään. Huolehdi kitkojen käyttöiästä erityisen tarkasti.

Säilytä renkaita oikein

Renkaiden ihanteellinen säilytyspaikka on alle +15 asteen pimeä, kuiva ja tasalämpöinen tila. Auringon UV-säteily haurastuttaa kumia ja murentaa sitä ajan myötä, samoin lämpötilanvaihtelut ikäännyttävät rengasta. Pese renkaat suolasta ja kurasta kausivaihdon yhteydessä, nypi niistä suurimmat kivet irti ja käytä tarvittaessa rengaspusseja säilytykseen.

Paremmat renkaat eteen vai taakse?

Ja mikä on vastaus iänikuiseen kysymykseen siitä, laitetaanko paremmat renkaat eteen vai taakse? Paremmat renkaat laitetaan aina taakse, riippumatta siitä onko auto etu-, taka- vai nelivetoinen. Pitävät renkaat takana estävät vaarallisia sivuluistoja.

Kesä- ja talvirenkaista laajemmin Liikenneturvan sivuilla.

Onko autosi vakuutus ajan tasalla? Valitse sopivin vakuutus ja laske hinta vakuutukselle.

Lue myös:

Uusi tieliikennelaki toi muutoksia talvirenkaiden käyttöön

​Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 18.10.2018, sitä on päivitetty 18.11.2020.