Työmatkailu sähköskootterilla – Onko mopo ruuhka-aikaan nopeampi kuin auto?

Sähköskootterit ovat nostaneet suosiotaan rajusti aikuisten kulkupeleinä erityisesti Keski-Euroopassa. Hiljalleen trendi on rantautumassa myös Pohjoismaihin ja Suomessa myyntiluvut ovat kasvussa. Selvitimme, kuinka mopovauhtia kulkeva ekopeli soveltuu työmatka-ajoon?

Lähtökohdat testille ovat seuraavat: Työmatkani Tuusulasta Helsingin keskustan tuntumaan on 27 kilometriä. Aion suorittaa sen moposkootterilla, jonka huippunopeus on 45 km/h ja käyttövoimana sähkö. Autolla matkaan kuluu ruuhkasta riippuen 30-45 minuuttia ja tuota aikaa lähden nyt haastamaan.

Saan koeajoon kiinalaisen Niu sähköskootterin, joka edustaa keskihintaista kulkupeliä. Kyseessä on tarkemmin sanottuna M+ Sport, joka on valmistajan ilmoituksen mukaan pitkällä toimintasäteellä varustettu sporttinen skootteri. Sille luvataan 75-100 kilometrin toimintasäde, ripeä kiihtyvyys ja näyttävä ulkonäkö. Hintalapussa seisoo 2990 euroa.

Aloitan kahden päivän mittaisen työmatkatestini aikaisin aamulla, sillä työvuoroni alkaa jo seitsemältä. Varaan aikaan normaalista poiketen tunnin, sillä reitti ei ole etukäteen aivan selvillä. Mopolla ei nimittäin voi ajaa moottoritietä ja suuria maanteitä, kuten autolla on tapana tehdä. Ja maksimivauhti on 45 km/h.

Matkaani auttaa hieman etukäteen se, että olen ajanut työmatkojani satunnaisesti polkupyörällä. Ajattelen, että voin hyödyntää osaa pyöräilyreiteistä myös skootterilla huristellessani. Mutta vain osittain, sillä kaikilla pyöräteillä skootteria ei saa ajaa. Vain sellaisilla, jotka on merkitty sallittu mopoille -kyltillä.

Saa ajaa pyörätiellä, mutta ei aina

Alkumatka sujuu reippaasti, sillä tiet ovat joko vähemmän liikennöityjä tai reitin varrella olevilla pyöräteillä saa ajella myös mopolla. Reittikin on tuttu ja aikaa säästyy, kun voi ajella vanhasta tottumuksesta. Aika-ajoin ajan tosin pyöräteillä, vaikka sitä ei ole kyltillä erikseen sallittu. Tämä johtuu siitä, että 60 km/h tien reunassa ajaminen tuntuu pienellä ja kevyellä skootterilla hieman turvattomalta.

Olen tottunut ajamaan melko paljon kaksipyöräisillä, joten ajaminen ei sinänsä ole uuden asian opettelua. Mutta kiihtyvyys on jotain, mikä prätkän selässä tuntuu todella viipyilevältä. Skootteri saavuttaa huippunopeutensa varsin verkkaisesti. Se aiheuttaa muutamia sydämentykytyksiä, sillä arvioin kiihtyvyyden muutamaan otteeseen varsin optimistiseksi.

45 km/h:n huippunopeus myös vaatii totuttelua. Kiihtyminen nimittäin stoppaa juuri siihen kohtaan, kun hauskuus vasta alkaa. Parhaimmillaan saan skootterini kuitenkin kulkemaan 55 km/h, mutta tuolloin kyseessä on jyrkähkö alamäki. Vauhtia olisi varmasti saanut kerättyä enemmänkin, mutta elektroniikka puuttuu peliin, kun vauhti kasvaa liian suureksi.

Ensimmäinen ongelmapaikka sattuu eteeni noin puolimatkassa, kun huomaan, että fillarireittini on liian pieni ja kapea skootterille. Lisäksi saan osakseni liikaa paheksuvia katseita kun 45 km/h vauhtini tuntuu olevan monelle fillaristille liikaa. Etsinkin uuden reitin, mihin tuhrautuu minuuttikaupalla aikaa.

Löydän onneksi sopivan reitin kohtuullisen pian ja pääsen jatkamaan matkaani pienen ympyrän pyörimisen jälkeen. Huomaan, että akku alkaa huveta uhkaavasti, kun lähestyn työpaikkaani. Ajattelin nimittäin, että pärjään matkan molempiin suuntiin yhdellä latauksella. Nyt näyttää siltä, että tämä ei tule toteutumaan. Ilmeisesti aggressiivinen ajotyylini ja suurempi elopainoni kutistaa käyttösädettä tuntuvasti.

Kääk, latauspaniikki!

Ajan jatkuvasti kelloa ja akun hupenemista vastaan. Ilmiö on tuttu sähköautopuolelta ja latauspaniikki on myös skootterin kyydissä totta. Kun saavun vihdoin työpaikkani pihaan, on akussa jäljellä virtaa 48 prosenttia. Tämä tarkoittaa sitä, että akku pitää ladata päivän aikana täyteen. Onneksi siihen on mahdollisuus, sillä lataus toimii normaalista pistokkeesta.

Aikaa ensimmäiseen matkaan tuhraantui hieman reilut 50 minuuttia, eli hieman enemmän kuin ruuhka-aikaan autolla. Toisaalta ero ei ole suuren suuri. Ja ajomatka on ollut monella tapaa stressittömämpi kuin autolla, sillä neljällä pyörällä joutuu suuren osan ajastaan viettämään odotellen ruuhkan purkautumista ja liikennevalojen vaihtumista.

Kun starttaan matkani kohti kotia, on akku ehtinyt latautua täyteen. Valmistajan mukaan akku latautuu tyhjästä täyteen kahdeksassa tunnissa, joten puolikas ottaa aikaa nelisen tuntia. Täydellä virralla on kiva lähteä tekemään matkaan ilman pelkoa siitä, että virta loppuu kesken ajon.

Sain työpäivä aikana kuuman vinkin paremmasta ajoreitistä kotiin, jonka avulla säästäisin ajoajasta useita minuutteja, ehkä jopa kymmenen. Noudatan vinkkiä, mutta en seuraa sitä koko ajan Google Mapsin navigaattorista, vaan luotan omaan intuitiooni ja muistiini. Valinta on huono, sillä yksi väärä käännös vie minut hyvin kauaksi suunnitellusta reitistä.

Lisämatkaa tulee useita kilometrejä ja ajoaika ei suinkaan lyhene, vaan olen kotona reilun 50 minuutin päästä startista. Seuraavalle päivälle aion tehdä hieman tarkempaa tutkimusta reitin suhteen, jotta saan nipistettyä ajoajan alle autolla suoritetun ajon.

Toinen päivä toden sanoo

Kakkospäivänä starttaan matkaan jälleen aamukuuden jälkeen. Ajelen aurinkoisessa säässä täydessä hiljaisuudessa, sillä sähköskootterista ei todella kuulu juuri mitään ääntä. Edes takapyörään sijoitettu sähkömoottori ei juuri synnytä ääntä, vaan liikun ninjamaisella tyyneydellä.

Menomatkalla muutama pyöräilijä kokee ilkeän yllätyksen, sillä hiljaa ohi suhahtava skootteri säikäyttää aremmat sotkijat. Ohituksen ajaksi tekisi mieli laskea vauhtia, mutta sen kerääminen takaisin on työn ja tuskan takana. Siksi Niun ohjaimissa tekeekin mieli vedellä jatkuvasti kaasu pohjassa ja vakionopeudensäädin päällä. Luit oikein, pienessä sähköskootterissa todella on toimiva vakionopeudensäädin.

Uusi reitti osoittautuu todella ripeäksi ja teen ennätysajan. Matka kotiovelta työpaikalle kestää vain 43 minuuttia, mikä kilpailee helposti henkilöauton kanssa. Toki hyvässä ajassa näkyy myös kokemukseni kaksipyöräisistä, sillä kaikki eivät varmasti uskalla ajella tiukkoja mutkia täydellä vauhdilla.

Tällä kertaa akun varaustilakin on edellistä kertaa suurempi. Työpaikan pihassa skoban mittaristossa seisoo 56 prosenttia. Periaatteessa pääsisin loppuvarauksella takaisin kotiinkin, mutta en viitsi riskeerata, joten laitan Niun lataukseen.

Matkantekoa ilman stressiä

Toisen päivän paluumatka sujuu jo kuin vanhalta tekijältä, eikä reitin seuraamiseen enää tarvitse käyttää energiaa ja aivokapasiteettia. Sen vuoksi työmatka sujuu autoa stressittömämmin ja hiljaisella sähköskootterilla ajaminen tuntuu enemmän työmatkapyöräilyltä kuin autolla kulkemiselta. Siksi se on lähes rentouttava kokemus.

Parin päivän kokeilu tuo päähän uusia ajatuksia työmatkailusta. Sähköskootterilla ajaminen on nimittäin rentouttavaa, edullista ja vähemmän saastuttavaa kuin autolla ajaminen. Mutta se ei kuitenkaan ole samanlainen urheilusuoritus kuin fillarointi.

Niulla ajaminen on todella halpaa lystiä. 100 kilometrin sähkökustannukset ovat euron luokkaa, joten kakkoseksi jää hintansa puolesta niin oma auto kuin joukkoliikennekin. Ja henkilökohtaisella kulkupelillä ei tarvitse olla riippuvainen muiden aikatauluista, eikä sen kanssa tarvitse kärvistellä parkkipaikan löytämistä.

Se, soveltuuko mopomallinen sähköskootteri jokapäiväiseksi kulkupeliksi useamman kymmenen kilometrin työmatkalle, on vähän niin ja näin. Pienikokoinen skootteri ei ole suurelle kuskille se kaikkein mukavin ajokokemus, sillä puolen tunnin ajon jälkeen paikat alkavat puutua.

Mutta alle 15 kilometrin matkalla ja kaupunkialueella Niu on ehdoton kulkupeli, sillä sen kyydissä pääsee ruuhkassa takuulla nopeammin perille kuin autolla. Lisäksi se on autoon verrattuna ekologinen valinta, sillä useimmat työmatkalaiset ajelevat autoillaan yksin.

Vauhtiin tottuneelle ja kokeneemmalle kaksipyöräisten kuskille Niu ei välttämättä tarjoa riittävästi jännitystä. Mutta kauniina kesäaamuna äänettömällä skootterilla ajamisessa vain on jotain taikaa.

OP sosiaalisessa mediassa