Nastasade hajottaa tuulilaseja - Näin paljon lasin vaihtaminen maksaa

Useimmiten tuulilasivahinko sattuu kevään kynnyksellä, kun tiet ovat sulat ja autojen alla on edelleen reippaasti nastarenkaita. Tänä vuonna Etelä- ja Keski-Suomen vähäluminen talvi on aiheuttanut ennätyksellisen paljon tuulilasivahinkoja jo tammi-helmikuussa.

Tuulilasivahinkoja on sattunut tämän vuoden tammikuussa noin 1 000 enemmän kuin vuoden 2019 tammikuussa. Viime vuoden tammi-helmikuuhun verrattuna tuulilasivahinkoja on korvattu melkein 40 % enemmän. Jo viime vuonna Pohjola Vakuutuksen lasiturvasta korvattiin vajaa 40 000 tuulilasivahinkoa.

Myös vuonna 2018 voimaan tullut katsastusasetuksen muutos on nostanut vaihdettujen tuulilasien määrää, sillä nykyään halki oleva tuulilasi voi tuoda hylkäävän katsastuspäätöksen. Muutos nojaa siihen faktaan, että rikkoutunut tuulilasi on turvallisuusriski ja useassa automallissa osa auton kantavaa rakennetta.

Keskimäärin tuulilasin vaihto maksaa noin 700 euroa, mutta kalleimmat lasit saattavat aiheuttaa autoilijan lompakkoon 1500-2000 euron loven. Hintaa yleensä nostaa ajoneuvon erilaiset tekniset ominaisuudet, kuten kuljettajaa avustavat järjestelmät (ADAS), tuulilasin lämmitys tai lämmönheijaistuskyky, akustiikka ym.

– Erikoisemmissa tapauksissa yksittäiset lasinvaihdot saattavat liikkua jopa useissa tuhansissa euroissa, kertoo Pohjola Vakuutuksen kumppanuuspäällikkö Partner Specialist Timo Impinen.

Särö kannattaa korjata pikaisesti

Pelkkä lasin korjaaminen maksaa kiveniskemien osalta keskimäärin 75 euroa, joten sen kanssa selviää huomattavasti huokeammalla kuin lasin vaihdolla. Karkeasti ottaen kahden euron kolikon kokoinen kiveniskemä on korjattavissa, mutta sitä suuremmat vaativat lähtökohtaisesti uuden tuulilasin. Pohjola Vakuutuksen tuulilasivakuutus korvaa lasin korjauksen ilman omavastuuta.

Mikäli tuulilasiin ilmaantuu särö, kannattaa se käydä näyttämässä tuulilasiammattilaisella mahdollisimman pian, sillä säröllä on tapana laajeta ja paheta ajan kanssa. Iskemäkohta kannattaa ensiapuna suojata teipillä, jotta vaurioon ei pääse likaa.

Tuulilasin hajoamisessa on kyse huonosta tuurista. Tyypillisesti tuulilasiin lentää kivi tai nasta ohitustilanteessa, johon kohteeksi joutuva auto ei useinkaan voi vaikuttaa. Hajoamista voi kuitenkin välttää yhdellä peruskikalla, joka parantaa liikenneturvallisuutta yleisestikin.

– Riittävä etäisyys edellä ajavaan, eli turvaväli pienentää riskiä saada kivi tai nasta tuulilasiin, toteaa Product Specialist Petri Linna Pohjola Vakuutuksen ajoneuvovakuutuksista.

Lasiturvasta on tullut entistä suositumpi osa autovakuutusta, mikä varmasti johtunee ainakin osittain katsastusasetuksen muutoksesta. Lasivahingon voi toki korvata myös kaskovakuutuksesta, mutta silloin luvassa on bonusmenetyksiä, joita lasiturvalla ei tule.

Lue Pohjola Vahinkoavusta, kuinka korjautat autosi tuulilasin tai yritysajoneuvon tuulilasin jopa ilman puhelinsoittoa ja vahinkoilmoituksen tekemistä.

OP sosiaalisessa mediassa