Mikä on indeksi ja indeksirahasto?

Kokeneemmat sijoittajat vinkkaavat usein aloittelijoita aloittamaan indeksirahastoista. Mutta mikä on indeksi tai indeksirahasto ja miksi se olisi hyvä vaihtoehto?

Mikä on indeksi?

Kaikista hyödykkeistä, joilla voi käydä kauppaa voi muodostaa indeksin. Indeksi kertoo mikä on hyödykkeen markkinoiden keskimääräinen tuotto. Se seuraa markkinoiden yleistä kehitystä ja kuvaa arvon muutosta. Se voi esimerkiksi seurata jonkun pörssin, vaikka Helsingin pörssin kehitystä, tai vaikka raaka-aineiden hinnan kehitystä markkinoilla.

Entä indeksirahasto?

Indeksirahaston sijoitukset noudattavan valitun indeksin kehitystä. Ne ovat passiivisia rahastoja eli niillä ei ole aktiivista rahastonhoitajaa. Sijoitukset tehdään indeksin muutosten mukaan eri yritysten osakkeisiin.

Indeksisijoittaminen toimii parhaiten, kun indeksi seuraa tarpeeksi laajaa markkinaa. Esimerkiksi OPn OP-Maailma indeksi -rahasto seuraa MSCI World-indeksiä. Sen sijoitukset hajautetaan indeksin mukaan kehittyneiden maiden pörsseihin.

Miksi indeksirahasto on hyvä vaihtoehto aloittaa?

Indeksirahastoon sijoittaminen on helppoa. Kun sijoitat indeksirahastoon, sinun ei tarvitse miettiä minkä yrityksen osakkeisiin sijoitat, sillä oikeastaan sijoitat koko pörssiin. Kun vielä sijoitat pieniä summia kerrallaan, vaikka kerran kuukaudessa, sinun ei tarvitse miettiä, onko ajoitus oikea.

Indeksirahastojen tuotto on riippuvainen osakemarkkinoiden tuotosta. Pitkällä aikajänteellä osakeindeksit ovat tuottaneet erittäin hyvin, vaikka välillä ne heiluvat ja toisinaan kurssit tippuvat voimakkaastikin. Indeksit ovat kuitenkin nousseet syvistäkin kuopista aina uusiin ennätyksiin, kunhan on malttanut pysyä mukana.

Kulujen suhteen indeksirahastot ovat usein edullisempia kuin aktiivisesti hoidetut rahastot. Aktiivisten sijoitusrahastojen salkunhoitajat tavoittelevat indeksejä parempaa tuottoa ja siksi niiden hoitamisesta muodostuu kuluja, joita indeksirahastoissa taas ei ole.

Muista kuitenkin

Mennyt ei ole tae tulevasta tuotosta. Indeksirahastoon sijoittaessasi sinun on oltava valmis ottamaan riskiä kuten osakesijoittamisessa. Jos riskin ottaminen arveluttaa, on parempi aloittaa säästämiseen suunnitelluilla rahastoilla, joissa varoja hajautetaan muuallekin kuin osakkeisiin.

Indeksisijoittaminen ei myöskään ole kaikilla markkinoilla paras vaihtoehto. Esimerkiksi Venäjän pörssistä energiateollisuudella on suhteettoman suuri osuus. Aktiivinen salkunhoitaja voisi saada indeksiä suurempaa tuottoa sijoittamalla yrityksiin, joiden uskoo pärjäävän öljyteollisuutta paremmin.

Mutta jos olet valmis pitkäaikaiseen sijoittamiseen, ja siedät riskiä, indeksirahasto on oikein hyvä vaihtoehto. Esimerkiksi OPn indeksirahastoille suositellaan seitsemän vuoden sijoitusaikaa.

Sijoittaminen kannattaa aloittaa jo tänään, niin hyödyt korkoa korolle ilmiöstä heti. Et tarvitse suurta summaa, vaan voit aloittaa vaikka viidellä kympillä kuukaudessa. Voittoa tulee varmemmin kuin lottoamalla.

Juttua varten on haastateltu kehityspäällikkö Pekka Kokkoa.

OPn indeksirahastojen hinnat ovat laskeneet. Tutustu rahastoihin ja uusiin hintoihin op.fi:ssä.

Rahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy.

Tuoreimmat
Brändää itsesi ja yrityksesi ‒ se siivittää kohti tavoitteita
Henri Alén, Mikko Kuitunen ja Maria Sillanpää kertovat, miten ja miksi yrittäjän pitää rakentaa brändiään.
Suuryritykset ennustivat Suomen talouden kasvun – mitä seuraavaksi?
Euroopan komissio ennustaa Suomelle muun euroalueen keskiarvoa nopeampaa talouden kasvua. Ennusteen mukaan Suomi yltää tänä vuonna 3,3 prosentin ja ensi vuonna 2,7 prosentin kasvuun. Muun...
Masennus vai uupumus, tunnistatko eron?
Pohjola Sairaalan työterveyslääkärin Leif Lindbergin mukaan puhuminen on tärkeä parannuskeino sekä masennukseen että uupumukseen.
7 vinkkiä parempaan ergonomiaan ‒ Pidä huoli asennosta myös liikkuvassa työssä
Repulla, hyvillä kengillä ja asennon vaihtelulla voit pitää kroppasi kunnossa myös työpaikan ulkopuolella.

OP sosiaalisessa mediassa