Harkitsetko sijoittamisen aloittamista? Opettele 11 tärkeintä termiä

Kun osaat oikeat taloustermit, olet jo perillä sijoittamisen tärkeimmistä säännöistä.

Sijoitussuunnitelma

Ennen sijoittamisen aloittamista kannattaa tehdä sijoitussuunnitelma, jottei tule tehtyä hätiköityjä päätöksiä ja menetettyä sen vuoksi rahaa. Yleinen suunnitelma on ”osta ja pidä”, eli sijoitusten tekeminen pitkällä tähtäimellä.

Tämän strategian vastakohta on lyhyen aikavälin kauppa, jossa pyritään ostamaan halvalla osakkeita ja myymään niitä voitolla nopeaan tahtiin.

Rahasto

Sijoittaminen on helppo aloittaa rahastoilla, sillä niitä ostaessa ei tarvitse olla yhtä perehtynyt sijoitusmaailmaan kuin suoria osakkeita ostaessa.

Rahasto kerää kaikkien sijoittajien rahat yhdeksi potiksi, jotka sijoitetaan rahaston sääntöjen mukaisesti esimerkiksi osakkeisiin, johdannaisiin ja korkoinstrumentteihin. Sijoitusrahaston toimintaa hoitavat rahastoyhtiö ja salkunhoitaja.

Hallinnointipalkkio

Sijoituksia tehdessä kannattaa aina tarkistaa rahaston hallinnointipalkkio, eli paljonko salkunhoitaja ottaa sijoittajalta rahaa työstään.

Aktiivisissa rahastoissa salkunhoitaja ostaa erilaisia tuotteita sijoittajien rahoilla. Passiivisessa rahastossa taas salkunhoitaja ostaa indeksin mukaisia osakkeita. Esimerkiksi OP-Eurooppa Indeksi -sijoitusrahasto sijoittaa rahansa MSCI Europe -indeksin mukaisesti, eli se on passiivinen rahasto. Tämä tarkoittaa sitä, että rahaston sijoitukset noudattavat vertailuindeksin rakennetta ja sijoittaja saa yhden sijoituksen avulla laajan hajautuksen useisiin maihin ja useille toimialoille.

Aktiivisissa rahastoissa on passiivista rahastoa korkeammat tuottotavoitteet, ja niissä asiakas joutuu myös maksamaan suurempaa hallinnointipalkkiota kuin passiivisissa rahastoissa.

Arvo-osuustili

Arvo-osuustili on Suomessa käytettävä arvopapereiden säilytystili, joka pitää avata sijoittamista varten. Siinä missä pankkitilille talletetaan rahaa, arvo-osuustilillä säilytetään arvopapereita, kuten osakkeita, optioita tai warrantteja.

Omia sijoituksiaan voi hallinnoida internetin tai mobiilisovelluksen kautta, ja tiedot sijoituksista siirtyvät suoraan verottajalle.

Allokaatio

Sijoittamista aloittaessa on tärkeintä miettiä itselle sopiva allokaatio eli varojen jako eri omaisuusluokkien välillä. Omaisuusluokat kannattaa valita sen mukaan, mikä tuntuu itsestä mukavalta. Yksi jaksaa perehtyä osakekauppaan tai korkosijoituksiin, toista kiinnostaa metsänhoito ja kolmannelle omimmalta tuntuu sijoitusasuntojen ostaminen ja vuokraaminen.

Kannattaa valita omaisuusluokista itselleen sopiva yhdistelmä: esimerkiksi sijoitusasunto ja loput rahat rahastoihin.

Hajautus

Allokaation lisäksi on tärkeää varmistaa sijoitusten riittävä hajautus, eli se, etteivät kaikki munat ole samassa korissa. Esimerkiksi osakesijoittajan kannattaa hajauttaa sijoituksia eri toimialojen ja maantieteellisten alueiden kesken. Näin yhdellä toimialalla tai maantieteellisellä alueella tapahtuva arvonlasku ei vaikuta koko sijoitusomaisuuden arvoon radikaalisti.

Riittävään hajautuksen määrään vaikuttavat muun muassa salkussa olevien yhtiöiden toimiala ja markkina-alue, mutta jonkinlaisena nyrkkisääntönä voidaan pitää vähintään kymmenen eri yrityksen osakkeisiin sijoittamista. Rahastosijoittaja saavuttaa hajautushyödyn huomattavasti pienemmillä summilla ja helpommin kuin osakesijoittaja.

Myös ajallinen hajauttaminen kannattaa. Jos on sijoittamassa 10 000 euroa, kaikkea ei kannata sijoittaa samana päivänä. Osakkeiden hinnat vaihtelevat, ja ostoksensa hajauttava tulee hankkineeksi osakkeita sekä edullisimmilla että kalliimmilla hinnoilla. Sijoituksen oikea ajoitus on yksi haastavimmista asioista.

Osake

Osake on omistusosuus yrityksestä. Jos omistaa vaikkapa yhden Nokian osakkeen, omistaa pienen osan Nokiaa. Pörssiyhtiöt maksavat osakkeenomistajille yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti yhtiön tilanteen salliessa osinkoa. Osakkeiden arvo voi nousta tai laskea.

Suoriin osakkeisiin sijoittaminen on vaativampaa kuin vaikkapa rahastoihin sijoittaminen. Osakkeita ostaessa pitää nimittäin tutkia, mitkä olisivat juuri nyt hyviä yrityksiä sijoitusmielessä. Tämä vaatii Suomen ja maailman talouden seuraamista. Nyrkkisääntönä on, ettei kannata koskaan ostaa osakkeita sellaisesta firmasta, jonka toimintaa ei ymmärrä.

P/E-luku

Osakesijoittajat tarkkailevat sijoittaessaan erilaisia tunnuslukuja. Yksi metsästää hyvää osinkoa maksavaa yritystä, toinen voi olla kiinnostunut yrityksen P/E-luvusta eli voittokertoimesta: osakkeen hinnan ja osakekohtaisen tuloksen suhteesta.

Yksinkertaistettuna: luku kertoo, kuinka monen vuoden voitot yhtiö tarvitsisi nykytuloksellaan tienatakseen markkina-arvonsa verran. Yleisesti ottaen tasaista tulosta tekevillä yrityksillä on perinteisesti matalampi P/E-luku ja kasvuyhtiöillä korkeampi.

Ostopäätösten tekemiseen P/E-luvun perusteella liittyy monta haastetta: esimerkiksi kun tulos on heikko, P/E-luku nousee riippumatta yrityksen kasvuhakuisuudesta.

Jotkut sijoittajat ajattelevat, että alle kymmenen P/E-luku on alhainen, eli yritys on aliarvostettu. Tämän tulkinnan mukaan yritykseen sijoittaminen voi olla kannattavaa.

Merkintäpalkkio ja verotus

Osakkeiden ostamisesta peritään merkintäpalkkio. Tästä syystä osakkeita ei yleensä kannata ostaa vain muutaman sadan euron erissä vaan vaikkapa viidestäsadasta eurosta ylöspäin.

Sijoituksista saadut tulot, kuten osinkotuotto tai sijoituksista saadut myyntivoitot (eli myyntihinnasta vähennetty hankintahinta) on verotettavaa pääomatuloa. Pääomatulon veroprosentti vuonna 2017 on 30, 30 000 euroa ylittävältä osalta 34.

Milloin vero maksetaan, riippuu siitä, mitä sijoittajalla on salkussaan. Esimerkiksi tuottorahastosta maksetaan vero silloin, kun tuotot maksetaan sijoittajalle vaikkapa vuosittain. Kasvurahasto taas sijoittaa voitot edelleen ja kasvattaa kokonaispottia. Vero maksetaan vasta silloin, kun myyntivoitto lunastetaan.

Korkoa korolle

Kun tallettaa rahaa esimerkiksi säästötilille tai sijoittaa varojaan rahastoon tai osakkeisiin, sijoitukselle maksetaan tuottoa sijoituksen menestyessä.

Ensimmäisen vuoden jälkeen korkoa eli tuottoa lasketaan paitsi alkuperäiselle pääomalle, myös sen edellisinä vuosina kertyneille tuotoille. Näin tuotto on joka vuosi hieman edellistä suurempi, ja pitkällä aikavälillä koroista muodostuu sievoinen summa. Siksi säästäminen ja sijoittaminen kannattaa aloittaa mahdollisimman aikaisin.

Jos esimerkiksi sijoittaa 1000 euroa ja saa tästä 5 prosentin tuoton vuodessa, seuraavana vuonna korkoa maksetaan 1050 eurosta, josta 5 prosentin tuotto on 52,5 euroa. Kolmantena vuotena tuotto on jo 55,125 euroa.

Verkossa on monia korkoa korolle -laskureita, jotka selventävät parhaiten, miten raha tekee työtä puolestasi.

Riski

Sijoittajan kannattaa pitää mielessään sijoittamiseen liittyvät riskit. Mitä korkeampi riski, sitä isompi mahdollisuus on siihen, ettei saa kaikkia rahojaan takaisin – ja toisaalta myös siihen, että saa tuntuvat voitot sijoituksistaan.

Jos sijoitussanasto alkoi kiinnostaa, lue esimerkiksi Pörssisäätiön sivuilta lisää sijoittamiseen liittyviä termejä.

Asiantuntija: Johtaja Katja Taponen, OP Varallisuudenhoito, Säästämisen ja sijoittamisen osasto

Lue myös: Opi sijoittamaan: näillä oppailla pääset alkuun

Tuoreimmat
Oi aikoja, oi tapoja - high yield markkinan ilmiöitä
"Hey, is everybody out there nuts?" Kysyy Gordon Gekko puheessaan yliopistonuorille Wall Street, Money Never Sleeps -elokuvassa. Sama tulee välillä mieleen kun katsoo high yield -markkinaa ja...
Lohen fileointi – näin käytät kalan kokonaan
Lohifile, medaljongit ja kalaliemi – tee kaikki nämä yhdestä kokonaisesta lohesta ja säästä rahaa.
Suunnittele työuran jälkeinen elämäsi – lue eläköitymisvalmentajan vinkit
Piilaakso ei ole vain nuoria startup-yrittäjiä. Teknologialaaksoa rakentamassa olleet ovat nyt eläkeläisiä, jotka toteuttavat unelmiaan ja tekevät asioita, mihin työelämässä ei ollut aikaa. Kaiken...
Rahat kaverin tilille saman tien? Näin se onnistuu
Miten puhelinnumerolla maksaminen oikein toimii? Missä tilanteissa Siirto-palvelua kannattaa hyödyntää? Entä onko se nyt varmasti turvallista ja helppoa?