Nousukausi tarjoaa tuhannen taalan paikan uudistumiselle

Suomen talous vetää vihdoin kaikilla pyörillä. Kotimarkkinoiden ohella kasvua tukee jälleen myös vienti. Yritykset panostavat kasvuun ja lisäävät vientikapasiteettia sekä investointeja. Samalla kotitaloudet ovat vauraampia kuin koskaan ja tekevät aiempaa suurempia hankintoja.

Luottamus tulevaan onkin talouden tärkeimpiä voimavaroja. Vahvistuvasta suhdanteesta voi hyvällä syyllä riemuita nihkeiden vuosien jälkeen. Yleisen ilmapiirin paraneminen johtaa parhaimmillaan itseään ruokkivaan positiivisuuskierteeseen.

Talouden positiivisten lukujen valossa ei saa kuitenkaan sokaistua. Tiedämme, että nykyisillä kasvuodotuksilla ja kustannuksilla hyvinvointivaltiomme rahoituspohja pettää pitkän päälle. Iso joukko välttämättömistä rakenteellisista uudistuksista on edelleen tekemättä. Puoliväliriihessä hallitus joutui toteamaan, että toimia työllisyyden vahvistamiseksi uupuu yhä. Ehdotuksia keinoista riittää, mutta rohkeutta ja tahtoa tarvitaan lisää. Elokuun budjettiriihessä hallituksella on vielä mahdollisuus allokoida resursseja uudelleen sinne, missä ne palvelevat uudistumista parhaiten.

Syksyllä ratkaisijan paikalla ovat myös työmarkkinajärjestöt. Nyt ei ole aika ulosmitata vähäistä nousua lyhytnäköisesti. Suhdanteet eivät muuta sitä tosiasiaa, että syvälle menevä digimurros edellyttää ennennäkemätöntä uudistumista koko yhteiskunnalta. Käsillä olevaan työn murrokseen voimme vastata vain kaikkien osapuolten yhteistyöllä ja yhteisesti jaetun tulevaisuudenkuvan kautta.

Vahvankin on uudistuttava. OP on esimerkki siitä, että menestys ei saa luoda vääränlaista hyvänolon tunnetta. Nousevassa suhdanteessa tavoitteellinen ja rohkea rakenteellinen uudistuminen vaatii kirkasta tahtotilaa, näkemyksellisyyttä ja vahvaa johtajuutta. Tämän päivän hyvä menestys ei saa olla syy uudistusten lykkäämisille – päinvastoin.

Pääkirjoitus on aiemmin julkaistu 2/2017 Chydenius-lehdessä.

Tuoreimmat
Rahala-blogi – Hyvä sijoittaja muistaa myös tuhlailla
Rahala-blogi – Hyvä sijoittaja muistaa myös tuhlailla
Jokaisen sijoittajan on hyvä muistaa tuhlaamisen jalo taito. Rahaa pitää osata käyttää myös tyhmästi, sillä se on elämää.
Nuku kuin olympiaurheilija – univalmentaja kertoo miten
Nuku kuin olympiaurheilija – univalmentaja kertoo miten
Valvotko stressin vuoksi herkästi? Kysyimme olympiaurheilijoiden univalmennusta tekevältä lääkäriltä, miten omaa untaan voi parantaa.
“Hyvää päivää, tarvitsisimme 1,2 autoa!” - olisiko OP Kausiautosta lapsiperheen kakkoskulkineeksi?
“Hyvää päivää, tarvitsisimme 1,2 autoa!” - olisiko OP Kausiautosta lapsiperheen kakkoskulkineeksi?
Meitä on kaksi aikuista ja kolme lasta. Ja yksi auto. Ajoittain tuntuu, että tarvitsisimme toisen menopelin. Emme silti missään tapauksessa halua toista autoa.
Osakkeiden osto – ennen vai jälkeen tulosjulkistuksen?
Osakkeiden osto – ennen vai jälkeen tulosjulkistuksen?
Osakkeiden osto oikeaan aikaan on haasteellista ammattilaisellekin, saati piensijoittajalle. Näillä muutamilla nyrkkisäännöillä voit välttää selkeimmät virheet.

OP sosiaalisessa mediassa