Nämä raha-asiat on hoidettava, kun läheinen kuolee

Surun keskellä käytännön asioiden järjesteleminen tuntuu usein raskaalta. Muistilista hoidettavista raha-asioista auttaa menehtyneen omaisia.

Ilmoita kuolemasta läheisen pankille ja vakuutusyhtiölle

Pankki ja vakuutusyhtiö saavat tiedon väestötietojärjestelmästä, mutta pankkiin ja vakuutusyhtiölle soittamista suositellaan, jotta tieto kulkisi mahdollisimman nopeasti.

Ilmoita tarvittaessa Kelaan

Jos edesmennyt on saanut Kelalta eläkettä tai muita tukia, ilmoita tukien lopettamisesta Kelaan. Viesti kulkeutuu Kelaan myös automaattisesti, mutta Kela suosittaa silti ilmoittamista, jotta maksut voidaan lopettaa heti eikä niitä tarvitse periä takaisin.

Hanki virkatodistus ja maksa läheisen laskut

Kuoleman jälkeen vainajan omaisuus muuttuu kuolinpesäksi. Yksi kuolinpesän osakkaista eli perinnön saajista voi ottaa menehtyneen tilin tai tilit käyttöönsä. Tileiltä voi esimerkiksi maksaa vainajan laskuja ja ottaa rahaa hautajaisten tai perunkirjoituksen kustannuksia varten.

Kuolinpesän osakkuus todistetaan maistraatista tai seurakunnasta saatavalla virkatodistuksella, josta käy ilmi sukulaissuhde vainajaan. Tämän jälkeen osakas voi viedä laskuja pankin konttoriin, jossa ne maksetaan vainajan tililtä.

Tee osoitteenmuutos postiin

Pyydä postia ohjaamaan vainajan posti, kuten laskut, kuolinpesän hoitajalle.

Pyydä pankista saldotodistus

Kuolinpesän osakas voi pyytää pankista saldotodistuksen, jossa käy ilmi vainajan omaisuus. Todistusta tarvitaan perunkirjoituksessa.

Järjestä perunkirjoitus

Perunkirjoitustilaisuudessa tehdään perukirja, jossa määritellään, ketkä ovat vainajalta jääneen kuolinpesän osakkaita ja paljonko kuolinpesällä on omaisuutta ja velkoja. Mikäli vainaja on tehnyt testamentin, se liitetään perukirjaan.

Perunkirjoitus täytyy tehdä kolmen kuukauden kuluessa ihmisen menehtymisestä, ja perukirjasta on lähetettävä kopio verottajalle kuukauden kuluessa perunkirjoituksesta. Verohallinnolla ei ole valmista perukirjalomaketta, mutta pohjia löytyy verkosta.

Yleensä perunkirjoitusta hoitaa sitä varten palkattu juristi, mutta lain mukaan juristin läsnäolo ei ole pakollista. Perunkirjoitus vaatii kuitenkin lainopillisia taitoja, joten juristin palkkaaminen on usein suositeltavaa. Ammattilaisen palkkio perunkirjoituksesta on yleensä tuhannen euron molemmin puolin ja riippu pitkälti siitä, kuinka paljon kuolinpesä teettää työtä.

Järjestä perinnönjako

Kun kuolinpesän omaisuus on selvillä, perillisten kesken voidaan tehdä kuolinpesän perinnönjako.

Jos vainajalta peritään ainoastaan pankkitilin rahat, perinnönjako on suhteellisen yksinkertainen. Usein perittävä omaisuus on kuitenkin monimutkaisemmassa muodossa, kuten maana, kesämökkinä tai asuntona. Silloin voi olla järkevää palkata perinnönjakoon juristi. Ammattilainen osaa varmistaa, että jokainen saa lainmukaisen osuutensa perinnöstä. Tämä auttaa usein myös välttämään kiistoja.

Kuolinpesää ei ole pakko jakaa, vaan esimerkiksi suvun kesämökki saattaa joskus jäädä kuolinpesälle eli joukolle perillisiä. Tällöin perillisten täytyy sopia keskenään paitsi omaisuuden käytöstä myös siitä, miten kuolinpesän juoksevat kulut hoidetaan.

Maksa perintövero

Verottaja tekee verotuspäätöksen vainajan omaisuudesta 4–12 kuukauden kuluttua siitä, kun on saanut perunkirjoituksen.

Jos vero on 500 euroa tai enemmän, perintövero jaetaan kahteen eri maksuerään. Ensimmäinen erä erääntyy noin kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun verottaja on tehnyt verotuspäätöksen. Toinen erä erääntyy noin kahden kuukauden kuluttua ensimmäisestä erästä.

Lopeta vainajan tilit ja vakuutukset

Perinnönjaon jälkeen poismenneen tilit voi sulkea ja vakuutukset lopettaa. Perukirjan lisäksi verottajalle annetaan tiedoksi perinnönjakosopimus. Mikäli kuolinpesään ei jää omaisuutta, verottaja lopettaa kuolinpesän automaattisesti.

Yleensä ei ole estettä sille, että tilit suljetaan ja vakuutukset lopetetaan jo perukirjan jälkeen.

Hae mahdollista perhe-eläkettä

Mikäli omaisilla on oikeus perhe-eläkkeeseen, täytä hakemus ja lähetä se Kelalle. Vainajan alle 18-vuotiaat lapset voivat saada perhe-eläkettä ja puoliso leskeneläkettä. Lisäksi alaikäisien lasten jäljelle jäänyt huoltaja voi anoa lapsilisään yksinhuoltajakorotusta. Perhe-eläkettä voi saada myös vainajan työeläkelaitoksesta, ja summa usein suurempi kuin Kelasta saatava.

Juttua varten on haastateltu OPn lakiasiainpäällikkö Mirjam Niemelää

Tuoreimmat
Tulevaisuutta rakennetaan puun varaan
Puurakentamisen suosio kasvaa hinnasta huolimatta. Suosiota vauhdittavat erityisesti julkinen rakentaminen ja puukerrostalot. Joensuuhun on suunnitteilla Suomen korkein kerrostalo.
Koukuttavaakin koukuttavammat työmatkat
Merja Naroma kulkee saaressa sijaitsevaan toimistoonsa laivalla. Martti Virtanen taas ajaa autolla, jonka hän pistää työpäivän päätteeksi latauspistokkeeseen.
Hyvää mieltä itselle ja tarvitseville
Joulu on hyvien tekojen juhlaa. Turun seudulla voit jakaa hyvää mieltä apua tarvitseville ja saada samalla ripauksen joulutunnelmaa myös itselle osallistumalla nyt starttaaviin joulukeräyksiin....
Omistaja-asiakas, tervetuloa joulukonserttiin!
OP Turun Seudun perinteinen joulukonsertti kutsuu omistaja-asiakkaita Mikaelinkirkkoon nauttimaan jouluisista sävelistä.

OP sosiaalisessa mediassa