Kuukauden osakkeena Fortum – Yrityskauppa siivittää kohti kiinnostavaa tulevaisuutta

Energia-ala on parhaillaan murroksessa. Kotimainen Fortum vahvistaa alan muutoksessa asemaansa uusiutuvassa energiassa. Sijoittajan salkkuun se tuo hyviä perusominaisuuksia.

Energia-ala on yksi Helsingin pörssissä alkuvuonna hyvin menestyneistä toimialoista. Tuloskasvu on nojannut muun muassa Fortumiin. Mikä selittää yhtiön alkuvuoden hyvää kehitystä?

– Yksi tekijä voi liittyä yrityskauppaan ja toinen siihen, että yhtiön tärkeimmän markkinatekijän, eli sähkön hinnan, kehitys Pohjoismaissa on ollut nousevaa. Yhtiön markkinanäkymät ja yhtiötä koskevat odotukset ovat vahvistuneet. Tämä on heijastunut myös osakekurssiin, kertoo OPn osaketutkimusjohtaja Henri Parkkinen.

Yhtiönä Fortum on vahva toimija Pohjoismaissa, ja sen hiljattain tekemä saksalaisen Uniperin osto vahvistaa sen asemaa myös Euroopassa. Yhtiö onkin Parkkisen mukaan strategiansa osalta mielenkiintoisessa vaiheessa.

– Fortum tarjoaa suhteellisen ennustettavan toimintaympäristön Suomen lähialueilla, ja se maksaa hyvää osinkoa. Uniper-järjestely tulee vaikuttamaan yhtiörakenteeseen ja ohjaa omalta osalta yhtiön lähivuosien tekemistä.

Järjestelyn pitäisi Parkkisen mukaan ennen kaikkea tukea Fortumin tuloskehitystä lähivuosien aikana. Liiketoiminta on jo entuudestaan melko vakaalla pohjalla, ja sijoittajalle sen pitäisi tarjota ennakoitavuutta.

– Fortum on sellainen osake, joka tarjoaa hyviä perusominaisuuksia salkkuun kuin salkkuun. Se on energiayhtiö, jonka liiketoiminnan painopiste on Pohjoismaissa. Kyseessä on suhteellisen ennakoitava liiketoiminta sekä yhtiö, jolla on kilpailukykyinen osinkotuotto, Parkkinen tiivistää.

Yhtiön osinkotuotto on pysytellyt viime vuosina yli kuudessa prosentissa. Viimeisin osinko asettui 1,1 euroon osaketta kohdin. Osakkeenomistajaystävällisten osinkojen maksaminen on yhtiön tavoitteena myös tulevina vuosina.

Ilmastotietoisuus ohjaa kehitystä

Parhaillaan energia-ala on murroksessa ja kiinnostus uusiutuviin energiavaihtoehtoihin ja ympäristöystävällisiin ratkaisuihin nousee. Ydinvoima ja fossiiliset polttoaineet saavat rinnalleen entistä kestävämpiä ratkaisuja.

Niihin myös Fortum on kertonut tähtäävänsä. Tulevina vuosina se aikoo kasvattaa esimerkiksi vesi- ja aurinkovoiman tarjontaansa.

Suuressa kuvassa energia-alaa tyypittää kolme eri tekijää.

– Jos miettii energiasektorin isoja asioita, niin sieltä nousee esille resurssien niukkuus. Toiseksi energiabisnes on isojen investointien ja laajan skaalan liiketoimintaa. Kolmantena tulee se, että entistä enemmän toimiala profiloituu sen mukaan, mitä tehdään ympäristökuormituksen vähentämiseksi.

Ilmastonmuutokseen vastaaminen, uusiutuvat energiamuodot ja esimerkiksi vähäpäästöiset liikkumisen muodot, kuten sähköautot, ovat osa alan tulevaisuutta. Keskeinen alan kehitykseen vaikuttava tekijä on myös energiapolitiikka. Suomen lisäksi Fortumia koskevat esimerkiksi EU-politiikassa tehtävät päätökset.

– Ehdottomasti yksi keskeisimmistä asioista lähivuosina myös Fortumille on se, että oman toiminnan pitää olla linjassa sen kanssa, mitä yleisesti päätetään energialinjauksissa poliittisella tasolla. Uusiutuvien energiamuotojen osuuden kasvu ja saastuttavimpien ja ympäristöä kuormittavien tuotantomuotojen painoarvon pienentäminen ovat pinnalla.

Parkkisen arvion mukaan eurooppalaisilla energiayhtiöillä on tällä hetkellä melko hyvä käsitys siitä, mihin suuntaan energiapolitiikka on menossa. EU ja muut viranomaiset ovat hahmottaneet isoja linjoja selkeästi. Suuria yllätyksiä ei siis pitäisi olla luvassa.

Pohjoismaat tuovat toimintaan tasaisuutta

Parhaillaan energia-alan yhtiöt ovatkin liikkeessä. Alalla tehdään paljon investointeja ja toimintaan haetaan omaa suuntaa. Eroja syntyy esimerkiksi siitä, mihin energiamuotoon tai asiakasryhmään yhtiöt aikovat jatkossa keskittyä. Viime aikoina alalla on nähty myös yritysjärjestelyjä.

– Fortumillakin on asioita, jotka sen tulee ratkaista. Esimerkiksi Uniperin yhtiökaupan seurauksena sille tuli paljon hiilivoimatuotantoa, Parkkinen kertoo.

Todennäköisesti suuria äkillisiä muutoksia ei kuitenkaan pitäisi olla luvassa tulevina vuosina.

– Jos puhumme Fortumin päämarkkinoista Suomesta ja Ruotsista, yhtiö toimii mielestämme erittäin ennustettavasti. Näissä olosuhteissa energia-alan yhtiöillä on hyvät edellytykset toimia.

Lähinnä sääolot ovat sellaiset, joihin yhtiö ei voi vaikuttaa.

Todennäköisesti yhtiön painopiste pysyy jatkossakin Pohjoismaissa ja Euroopassa. Sillä on toimintaa myös Venäjällä.

– Yhtiö on investoinut sinne merkittävästi, ja Venäjän liiketoiminta on saavuttanut tietyn tulostason. Markkina on hyvin poliittisvetoinen, ja valtiolliset päätökset ohjaavat markkinaa. Kymmenen vuotta sitten yhtiö teki suuret investointipäätökset Venäjän liiketoimintojen osalta.

Näiden vuosien aikana Venäjän sähköreformi on toteutunut pääpirteissään valtion linjausten mukaisesti. Sähkön hinnat eivät kuitenkaan nousseet aivan odotetusti, mikä heijastui myös Fortumiin.

Valtio suurena omistajana

Fortumiin liittyy kansainvälisen kulman lisäksi vahvasti kotimaisuus. Sen osakkeista noin puolet on valtion omistuksessa. Tämä ei kuitenkaan ole ollut viime vuosina Parkkisen mukaan mikään hidaste.

Parhaillaan Fortumin osakkeen hinta liikkuu noin 20 euron kieppeillä, ja yhtiön tuloksen arvioidaan Parkkisen mukaan paranevan lähivuosien aikana.

– Yhtiö tarjoaa suhteellisen korkeaa osinkotuottoa verrattuna Helsingin pörssin keskimääräiseen osinkotuottoon. Fortum näyttää kalliilta suhteessa historiaansa ja toimialan muihin yhtiöihin verrattuna. Korkean osinkotuoton elementti kuitenkin perustelee osaltaan korkeat arvostuskertoimet.

Lisää analyysia Twitterissä: @ParkkinenHenri ja OP sijoitustutkimuksen palvelussa. Osakesijoittamisen voit aloittaa op.fi:ssä, tutustu palveluumme.

Esittelemme kuukauden osake -artikkelisarjassa arvo-osakkeita. Jutuissa ei anneta sijoitussuosituksia, vaan jokainen osto- ja myyntipäätös täytyy sijoittajan harkita itse. Osakemarkkinoiden luonteen mukaisesti maltillisetkin yhtiön toiminnan tai toimintaympäristön muutokset tai osakemarkkinoiden yleiset vaihtelut voivat aiheuttaa tuntuvia kurssimuutoksia. Osakkeen arvon aiempi kehitys ei myöskään välttämättä ohjaa sen arvon tulevaa kehitystä.

OP sosiaalisessa mediassa