Ensikertalaisena yhtiökokoukseen – sijoittaja, huomioi nämä seikat

Tänäkin keväänä pörssiyhtiöiden kokouksiin suuntaa ensikertalaisia. Rimaa ei kannata asettaa liian korkealle: syväluotaava analyysi yhtiöstä ei ole tarpeen, vaan jo toisia yhtiökokouksen osallistujia kuuntelemalla voi oppia paljon.

Yksi ensi kertaa yhtiökokoukseen tänä keväänä suuntaavista on Jasmin Hamid, joka on ollut osakesijoittaja kuuden vuoden ajan. Nykyään Hamid tunnetaan muun muassa Facebook-ryhmä Ompeluseuran Talousgurujen yhtenä vetäjänä. Hän myös kirjoittaa sijoitusaiheista Hyvän päivän varalle -blogia ja on tuttu kasvo monesta sijoitustapahtumasta.

Mikä sai hänet päättämään yhtiökokoukseen osallistumisesta juuri tänä vuonna?

– Tapasin eräässä sijoitustapahtumassa toisen sijoittajan, joka omistaa Huhtamäkeä. Hän kertoi käyneensä yhtiökokouksessa ennenkin ja päätimme lähteä kokoukseen yhdessä.

Niin. Siis mikä yhtiökokous?

Kun sijoittaja ostaa jonkin tietyn yhtiön osakkeita, hänestä tulee samalla yhtiön omistaja. Tämä tuo hänelle oikeuden esimerkiksi äänestää yhtiötä koskevista asioista.

Yhtiökokouksia järjestetään keväällä, ja yhtiöön sijoittaneet saavat tapahtumaan kutsun. Kokouksissa käydään läpi muun muassa yhtiön tämänhetkistä tilannetta ja tulevaa sekä osingonmaksua ja muita ajankohtaisia teemoja, kuten esimerkiksi hallituspaikkojen täyttämistä.

Tuutori tai sijoituskaveri tuo tukea

Jos yhtiökokoukseen meno yksin huolettaa, voi esimerkiksi Facebookin sijoitusryhmistä, kuten Sijoituskerhosta tai Vauras Nainen -ryhmästä, kysellä muita kokoukseen osallistuvia sijoittajia.

– Tuntuu, että yksin meneminen voi olla jännittävää. Vaikka tapahtumaan ilmoittautuisikin, voisi yksin olla helppo jättää se väliin, Hamid arvioi.

Yhtiökokouksessa jo aiemmin käyneet osaavat kertoa, kuinka kokous etenee ja milloin voi esimerkiksi esittää kysymyksiä yhtiön johdolle.

– Ihmisillä on halua verkostoitua sekä sosiaalisessa mediassa että kasvotusten ja jakaa ajatuksia sijoittamisesta. Siitä on tullut lyhyessä ajassa arkipäiväinen asia. Siitä voidaan keskustella samalla tavalla kuin liikuntaharrastuksesta tai univelasta.

Seuraa saattaa löytää myös paikan päältä. Esimerkiksi Huhtamäen yhtiökokous järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä. Se on Hamidin mukaan hyvä tilaisuus tutustua myös muihin.

– Aina ennen yhtiökokousta tai sen jälkeen on tarjoiluja. Kyllähän yhtiökokouksissa voi minglata ja sieltäkin löytää sijoituskaverin, jonka viereen voi istahtaa ja vaihtaa ajatuksia. Esimerkiksi Pörssisäätiön järjestämissä pörssi-illoissa ihmiset ovat lähtökohtaisesti jutustelutuulella.

Kaikki yhtiökokouksiin tulevat eivät myöskään ole ammattimaisia sijoitushaita, vaan mukana on muitakin ensikertalaisia. Vuosien mittaan taidot karttuvat.

– Ensimmäiset osakkeet ostin kuusi vuotta sitten sen perusteella, että Nokia oli romahtanut 60 eurosta alle neljään euroon. Ajattelin, että tämähän on halpa ja se varmaan tulee ylös. Ostin hetken mielijohteesta yhtään tutustumatta yhtiön tulevaisuudennäkymiin, Hamid kertoo.

Nykyään hän on sijoittajana harkitsevaisempi, ja vuosien myötä pörssin laskut ja nousut ovat tulleet tutummiksi.

Toimi omalla tavallasi

Jokainen sijoittaja on erilainen, samoin tämän aikaresurssit ja into osallistua kokouksiin.

Hamidin sijoitussalkkuun kuuluu nykyään kymmenkunta yhtiötä muun muassa teleoperaattori- ja terveysteknologian toimialoilta. Huhtamäen yhtiökokouksen lisäksi hän ei kuitenkaan ole suunnitellut osallistuvansa muihin kokouksiin.

– Sijoittaminen ei oikeasti ole niin aikaa vievää kuin ihmiset kuvittelevat. Itse saan paljon palautetta ihmisiltä, jotka haluaisivat aloittaa osakesijoittamisen, mutta kokevat, ettei heillä ole aikaa, kun kursseja pitäisi seurata koko ajan ja lukea jokaisen kvartaalin tulosraportit. Näinhän se ei ole. Jos sijoitushorisontti on pitkä, kymmeniä vuosia, on melko sama, mihin kurssi menee tänään. Sijoittamista voi tehdä monella tavalla.

Osa sijoittajista haluaa esimerkiksi seurata kurssien kehitystä tarkasti, ja he osallistuvat kaikkiin omistamiensa yhtiöiden kokouksiin.

Muista ilmoittautua

Yhtiökokous kannattaa merkitä kalenteriin ja raivata sille aikaa, jos se järjestetään esimerkiksi keskellä päivää. Olennaista on muistaa ilmoittautua.

– Joissain saattaa olla todella lyhyt ilmoittautumisaika. Jos ei halua käydä jatkuvasti firman nettisivuilla, voi tilata yhtiön tiedotteet sähköpostiin, ja sitä kautta saa tiedon ilmoittautumisajankohdasta.

Valmistaudu etukäteen

Osallistujalle toimitetaan etukäteen yhtiökokouksen esityslista. Siihen voi tutustua jo ennen kokousta.

– Aion tutustua esityslistaan ja tilinpäätökseen. Lisäksi aion silmäillä läpi Huhtamäen viimeisimmän tulosjulkistukseen, joka tulee julki yhtiökokousaamuna, Hamid kertoo.

Hän painottaa, ettei tästä kuitenkaan kannata ottaa paineita.

– Yhtiön kokoukseen voi mennä myös takki auki. Kun muut sijoittajat kehuvat tai kyseenalaistavat yhtiötä, voi itsekin muodostaa mielipiteen.

Kuuntele tarkalla korvalla

Vaikka itse ei olisi niin perillä yrityksen tilanteesta, voi toisia paikalla olevia sijoittajia kuuntelemalla oppia paljon.

– Kysyipä sitten itse tai ei, kannattaa kuunnella muiden osallistujien kysymykset. Helposti omistamiaan yhtiöitä tarkastelee aina samasta näkökulmasta. Joku toinen sijoittaja saattaa kysyä sellaisen asian vaikka jostain riskistä, jota itse ei ole tullut ajatelleeksi.

Jos kokouksissa käy vuodesta toiseen, on niissä esiin nousevia asioita helpompi peilata edeltäviin vuosiin. Vähitellen oma käsitys kyseisestä yhtiöstä paranee.

– Totta kai yhtiöön voi tutustua ja lukea tilinpäätöksiä ja toimitusjohtajan katsauksia, mutta on eri asia olla paikan päällä ja kuulla, mihin yrityksen toimitusjohtaja ja sijoittajat kiinnittävät huomiota. Uskon, että siellä oppii paljon. Sen jälkeen todennäköisesti yhtiön seuraaminen muuttuu ja sijoittajana on entistä paremmin kärryillä siitä, mihin suuntaan yhtiö on menossa.

Osallistumalla voit vaikuttaa

Sijoituspäätös itsessään on sijoittajalle keino vaikuttaa.

– Olen sulkenut esimerkiksi vaate- ja kaivosteollisuuden kokonaan pois, koska niihin liittyy niin paljon ympäristö- ja ihmisoikeusongelmia.

Yhtiökokoukset ovat hyvä paikka kysyä itseä mietityttävistä asioista.

– Toki yhtiökokous on vaikuttamisen paikka. Toivon, että paikalla on sijoittajia, jotka osinkotuoton sijaan vaativat yhtiöltä vastuullisuutta, oli yhtiö mikä tahansa.

OP sosiaalisessa mediassa