Toinen tuhlaa ja toinen pihistelee – Näin vältät rahariidat lomalla

Lomalla rahariidat kumpuavat usein jostain syvemmästä toiveesta. Puhu lomasta ja rahankäytöstä etukäteen.

Petolliset odotukset

Monille pariskunnille loma on riitaherkkää aikaa. Yksi syy löytyy siitä, että loma mielletään harvoin tapahtuvaksi, arvokkaaksi ja herkulliseksi ajaksi. Siihen ladataan paljon odotuksia, joista ei usein puhuta ääneen. Riidat kärjistyvät usein siinä tilanteessa, kun omat odotukset eivät täytykään – tai huomaa, että puolison odotukset ovatkin olleet aivan erilaiset kuin omat. Lomabudjetista jutellessa on tärkeää käydä läpi myös se, mitä toinen odottaa lomalta. Mitä haavekuvia mielessä on?

Aina riidoilta ei vain voi välttyä, vaikka kuinka keskustelisi etukäteen. Yritä kuitenkin välttää ärräpäitä äläkä syyttele toista. Sano mieluummin ”minusta tuntuu” kuin ”sinä aina”.

Uskaltakaa puhua rahasta

Raha on suomalaisissa parisuhteissa usein yllättävän vaikea puheenaihe. Opettele puhumaan rahasta jo ennen, kuin harmitus kärjistyy. Rahasta puhumisen pitäisi tulla yhtä luonnollisesti kuin se, että jutellaan, mitä tuodaan kaupasta.

Jos loma on edessä heinäkuussa, kannattaa viimeistään kesäkuussa ehdottaa puolisolle, että tehdään lomabudjetti. Istahtakaa alas kahvikuppien ääreen ja listatkaa asioita, joita kumpikin haluaisi lomalla tehdä. Jutelkaa yhdessä siitä, miltä ne kuulostavat. Selvittäkää samalla netistä, paljonko ne asiat maksaisivat: yöpymiset, konserttiliput, bensakulut, lennot, ruokailut, harrastusmenot.

Laittakaa tämän jälkeen ylös kaikki pakolliset tulot ja menot, joita lomallakin täytyy maksaa: laskut, ruoka, jne. Lopuksi muistelkaa vielä, mitä pakollisia laskuja loman jälkeen tulee maksettavaksi, ja riittävätkö rahat myös elokuun yli.

Mikä on lopulta se summa, joka oikeasti jää käytettäväksi lomabudjettiin? Päättäkää, mitkä asiat molempien lomahaaveista mahtuvat siihen summaan.

Säästäkää lomaa varten

Jos teillä ei jo ole yhteistä kesälomatiliä, sellainen kannattaa perustaa nyt syksyllä. Tilille voi ohjata automaattisesti molempien tuloista pienen summan kuukaudessa. Jos vaikka molemmat laittavat tilille 40 euroa kuussa elokuusta alkaen, ensi vuoden kesäkuussa tilillä on jo lähes tuhannen euron pesämuna lomailua varten. Sillä hinnalla tekee jo muutaman päivän matkan Suomessa tai maksaa melko monet jäätelöt uimarannalla.

Miettikää, mitä oikeasti haluatte

Toinen haluaa lähteä yhdessä pyöräretkelle, hinta nolla euroa. Toinen haluaisi lähteä pariksi päiväksi reissuun ja yöpyä kartanosviitissä 130 eurolla. Kumman toivetta pitäisi kuunnella?

Ei välttämättä kummankaan. Tai pysähtykää ainakin ensin hetkeksi. Miettikää pikemminkin, miksi toivotte juuri sitä tekemistä kuin mitä toivotte.

Toinen voi toivoa yhteistä pyöräretkeä, koska uskoo parisuhteen kaipaavan yhteisiä ponnisteluja vaikkapa kuntoilun suhteen. Toinen taas ajattelee, että parisuhteelle tekisi hyvää lepo ja lekottelu kahdestaan hotellihuoneessa ilman kiirettä ja kivistäviä pohjelihaksia.

Kertokaa toisillenne siitä, millaista yhdessäoloa kaipaatte. Silloin on helpompi ymmärtää toisen toiveita.

Muistakaa, että loma ei oikeasti ole erityistilanne

Tilastojen mukaan suomalaiset käyttävät lomalla enemmän rahaa kuin arkena. Se on toki luonnollista, sillä lomalla on enemmän aikaa käyttää rahaa. Lomalla myös ehkä antaa luvan palkita itseään, eli saattaa olla valmiimpi käyttämään rahaa johonkin elämykseen kuin arkena.

Pohjimmiltaan lomailu on kuitenkin osa normaalia elämää. Tärkeintä on, että pariskunnan tavallisessa arjessa raha-asiat ovat selvillä, ja että kulut on jaettu reilusti.

Jos toinen on tuhlailevampi rahankäyttäjä kuin toinen, riitoja voi syntyä herkästi. Tässä tilanteessa toimii hyvin se, että molemmilla on omat palkkatilit, joista lähtee ennalta sovittu summa yhteisiin menoihin joka kuukausi. Kumpikin voi käyttää loput omat rahansa, niin kuin itse haluaa.

Asiantuntijat: OP:n säästämisen ja sijoittamisen johtaja Katja Taponen ja Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen.

OP sosiaalisessa mediassa