Pidä näitä silmällä – 5 vinkkiä designiin sijoittajalle

Yleensä tavaran arvo romahtaa, kun astut ulos kaupan ovesta. Millaiset kodin käyttöesineet säilyttävät jälleenmyyntiarvonsa? Tässä viisi varteenotettavaa vinkkiä designiin sijoittajalle.

Suomi-designin klassikoksi päästäkseen esineen tulee erottua joukosta ja säilyttää haluttavuutensa vuosien saatossa. Kukaan ei voi varmuudella ennustaa, mikä uusi tavara täyttää molemmat kriteerit, mutta hetken trendioikut tai halvat jäljitelmät eivät koskaan yllä klassikoiksi.

Tyypillistä design-klassikoille on, ne ovat ratkaisseet jonkin arkisen tarpeen uudella, kekseliäällä tavalla. Ne ovat paitsi käytännöllisiä myös kiehtovan näköisiä ja hyvin valmistettuja. Hinnaltaan ne eivät ole hankinta-aikansa halvimpia, sillä edullinen ostohinta näkyy väistämättä materiaalien ja työn laadussa.

Toimivan ja tyylikkään arkidesignin lisäksi ainutkertaisuus kiehtoo, joten pidä silmällä myös tunnettujen suunnittelijoiden uniikkiesineitä sekä taidekäsitöitä.

Esittelemme viisi asiaa, joista voit päätellä, että kodin käyttöesineessä tai huonekalussa on aineksia tulevaisuuden klassikoksi.

Klaus Haapaniemen Taika-sarjan lautanen (Iittala) ja Heini Riitahuhdan Ruut-kuosi (Lapuan Kankurit).

Ainutlaatuinen tunnelma

Klassikot erottuvat joukosta – vaikkapa koristeellaan.

Muotoilija Klaus Haapaniemi on kuviosuunnittelijana oman tiensä kulkija, jonka yltäkylläisistä kuvioista syntyy oma, lastenkirjamainen satumaailma.

Keramiikkataiteilijana tunnetulla Heini Riitahuhdalla on niin ikään rehevä ote koristeisiin. Hänen kädenjälkeään löytyy keraamisten käyttöesineiden ja uniikkitöiden lisäksi Lapuan Kankureiden tekstiileistä.

Jasper Morrisonin December-tuoli (Nikari) ja Harri Koskisen K-tuoli (Woodnotes).

Design-klassikon perusresepti

Tie tulevaisuuden design-klassikoksi tasoittuu, jos esineen on suunnitellut kaikkien tuntema muotoilijalegenda ja valmistanut laatufirma. Ajaton ja käytössä toimiva muotokieli täydentävät reseptiä.

Fiskarsin ruukissa toimiva Nikari tunnetaan käsityönä valmistetuista kokopuuhuonekaluista. Vuonna 2014 yritys pyysi kärkimuotoilijoita suunnittelemaan yritykselle uusia kalustemalleja. Tilaisuuteen tarttui englantilainen huippumuotoilija Jasper Morrison, joka suunnitteli yksinkertaisen, safarihenkisen December-tuolin. Tuoli on saanut paljon huomiota johtavissa kansainvälisissä sisustus- ja muotoilulehdissä.

Paperinarumatoistaan tunnettu Woodnotes laajensi mallistoon 2000-luvulla huonekaluihin. Muotoilija Harri Koskinen suunnitteli vuonna 2004 K-tuolin, jonka hillitty design on kestänyt hyvin aikaa. Idean ympärille on rakentunut jo kokonainen tuoteperhe.

Seppo Kohon Octo 4240 -valaisin (Secto) ja Tuukka Halosen Pilke 60 -valaisimia (Showroom Finland).

Yllättävä materiaalivalinta

Tulevaisuuden klassikoita yhdistää usein se, että niissä käytetään uusia materiaaleja ja valmistustekniikoita – tai että ne hyödyntävät tuttua materiaalia ennennäkemättömällä tavalla.

Puuvalaisimia oli suomalaiskodeissa ennen lähinnä saunoissa, kunnes muotoilija Seppo Koho osoitti 2000-luvun alussa, että materiaali taipuu myös design-valaisimeksi. Secton valmistamat valaisimet ovat olleet kansainvälinen myyntimenestys ja lunastaneet jo paikkansa klassikkoina.

Samalla tiellä ovat nyt myös Showroom Finlandin mallistossa olevat vaneriset, Tuukka Halosen muotoilemat Pilke-valaisimet.

https://www.sectodesign.fi/about-us/our-story

http://showroomfinland.fi/lights/

Nathalie Lahdenmäen Linum-sarjan keramiikkaa ja Marianne Huotarin Flora-keramiikkaryijy.

Uniikki design tai piensarjatyö

Antiikkihuutokauppojen huippuhinnat maksetaan tunnettujen muotoilijoiden uniikkiesineistä, erikoiseristä ja harvinaisuuksista. Koska tänä päivänä tehtailla ei ole enää omia taideosastojaan, joissa taiteilijat ja muotoilijat tekisivät uniikkia taidekäsityötä, pidä silmällä muotoilija-käsityöläisten laadukkaita piensarjoja ja uniikkitöitä. Löydät niitä esimerkiksi muotoilijajärjestö Ornamon myyntitapahtumista, Helsinki Design Weekin Designmarketista ja muista designnäyttelyistä.

Nathalie Lahdenmäki on keraamikko ja muotoilija, joka on suunnittelee ja valmistaa posliinisia käyttöastioita. Jokainen hänen esineensä on hauskasti hieman epäsymmetrinen ja aivan oman näköisensä.

Muotoilija Marianne Huotari puolestaan valmistaa uniikkeja ”keramiikkaryijyjä”, jotka hän kokoaa pienenpienistä keramiikkakappaleista.

Mikko Laakkosen Latva-naulakko (Covo) ja Poiat Studion ja Antrei Hartikaisen Fiori-pöytäryhmä (Poiat Studio).

Se vaan näyttää niin hienolta!

Joskus klassikoksi nousee esine, joka on visuaalisesti poikkeuksellinen: sen pelkkä ulkonäkö lumoaa.

Tällainen on esimerkiksi Mikko Laakkosen suunnittelema luonnonmuodoista ammentava Latva-naulakko, joka on noussut 2000-luvun klassikoksi.

Seuraakohan tänä vuonna esitelty Poiat Studion ja puuseppä Antrei Hartikaisen yhteistyönä syntynyt ”kukkiva” Fiori-pöytä perässä?

Tuoreimmat
Kekseliäimmät joululahjat ilman stressiä
Kun luet tämän, et päädy kiertämään kauppoja selkä hiessä ja yllätät läheisesi osuvilla lahjoilla. Mikä parasta, nämä ehdit hankkimaan vaikka ihan viime tipassa.
Liikenteessä uudistuneella vakuutuksella
Alkuvuodesta päivittynyt liikennevakuutuslaki uudisti autojen vakuuttamista merkittävästi. Muutoksen ansiosta Osuuspankin asiakkaat saavat liikennevakuutukseensa nyt aiempaa suuremman lähtöbonuksen...
Ät och bra billigt
Hur kan man minska matutgifterna med flera hundra euro per månad?
Pienoiskuva asiakaskunnasta
OP Keski-Suomen edustajiston vaalit on käyty. Kiitos kaikille äänestäjille. Lämpimät onnittelut valituille 60:lle edustajiston jäsenelle ja kiitokset kaikille ehdokkaille.

OP sosiaalisessa mediassa